Last time I wrote about leaving Australia, so I think it's time to move on as I physically did and jump to Singapore where I met my best friend on Monday 29th. I flew here from Perth and she met me at the airport after her flight arrived from Helsinki, Finland.

Viimeksi kirjoittelin fiiliksistä Australiasta lähdön suhteen. Nyt ajattelin, että olisi aika hypätä eteenpäin ja Singaporeen, johon saavuin maanantaina 29. päivä, ja jossa tapasin parhaan ystäväni. Lensin tänne siis Perthistä ja hän saapui paria tuntia myöhemmin Suomesta. Treffattiin sitten tosiaan Singaporen kentällä.

We made our way to our hostel (Five stones hostel on Beach Road - a great place to stay for a reasonable price. Totally recommend!). As everyone says, Singapore is an easy place to navigate around and the public transportation is efficient. It's a clean and very western-like place.

Löydettiin tiemme hostellillemme (Five Stones Hostel Beach Roadilla - ihan huippu paikka yöpyä kohtuu hintaan. Suosittelen ehdottomasti!) varsin helposti. Kuten moni muukin sanoo, on Singaporessa liikkumminen vaivatonta ja julkinen liikenne tehokasta. Kyseessä on varsin siisti ja länsimainen paikka.

Our hostel locates very close to Arab street and some really fascinating tiny alleys full of colours, little shops, and lots of places to dine out. We found out that Singapore isn't the cheapest place to eat, pretty much average European city prices, and you should always double check with the waiter how much your food costs before starting to eat anything. Locals are super keen on selling you their things and you need to be careful not to pay too much for something you should have got for a fairer price.

Hostellimme sijaitsee tosi lähellä Arab Streetiä ja aivan viehättäviä pieniä kujia, jotka ovat täynnä värejä, pieniä kauppoja ja paljon ruokapaikkoja. Me saatiin nopeasti selville, ettei Singaporessa syöminen ole halvimmasta päästä, vaan ehkä enneminkin keskivertoa eurooppalaista kaupunkihinnastoa. Saatiin myös selville, että tarjoilijan kanssa kannattaa tsekata, mitä ruoka tulee kustantamaan ennen kuin syö yhtään suupalasta, ettei laskun kanssa tule yllätyksiä. Paikalliset ovat super innokkaita myymään tuotteitaan ja tarkkana saakin olla, ettei tule maksaneeksi liikoja jutusta, jonka olisi voinut saada reilumpaan hintaan.

On Tuesday we decided to wonder a bit further and took a train to Botanic Gardens. A place everyone recommended and it was worth it. Amazing range of plants, some very random chickens and squirrels, and a huge lizard. Walking around as we couldn't find a train station and had no proper map or wifi to use our Google maps. Found our way back eventually but we did walk a few extra blocks.

Tiistaina päätettiin seikkailla vähän kauemmaksi ja suunnattiinkin junalla Botanic Gardensiin. Paikka, jota moni kehui ja olihan se sen arvoinen. Huikaiseva määrä eri kasveja, joitakin tosi epämääräisiä kanoja tepstelemassa ympäriinsä, orava ja valtava lisko. Ympäriinsä kävelyä, kun ei löydetty rautatieasemaa ja karttakin puuttui ja ilman wifiä google mapskin oli hyödytön. Lopulta päästiin hostellille, mutta jokunen ekstra-askel tuli otettua...

After relaxing at the hostel for a bit we headed to Little India for dinner. Another place everyone mentioned when asking for things to do in Singapore. We didn't get convinced, it was kind of nice and this one street was full of all these colorful stands and boutiques. But what we got convinced of was that we need to visit India one day, and we need to order a bit less food next time. It got a bit out of control in this vegetarian restaurant crowded by locals, but oh man it was good and cheap and way too filling.

Hostellilla rentoutumisen jälkeen jatkettiin kohti Little Indiaa, "Pikku Intiaa", kohti päivälliselle. Toinen paikka, jonka moni mainitsi Singaporessa nähtävistä asioista. Me ei oikein vakuututtu, vaikka olihan se ihan kiva ja yksi katu oli täynnä värikkäitä kojuja ja putiikkeja. Mutta siitä vakuututtiin, että Intiaan on joskus päästävä, ja että meidän täyttyy tilata vähemmän ruokaa ensi kerralla. Homma karkasi vähän käsistä paikallisten suosimassa vegeravintolassa, mutta olihan se nyt hyvää, halpaa ja ihan liian täyttävää.

Anyway. After our late dinner we were pretty much done with sightseeing for one day and headed back to our hostel. On the way back we ended up taking a look into a Hindu temple called Sri Veeramakaliamman Temple. An interesting experience I'd say.

Eniveis. Päädyttiin iltaruoan jälkeen toteamaan, että ollaan tehty riittävästi nähtävyyksien katselua yhdelle päivää ja suunnattiin takaisin hostellille. Kotimatkalla osuttiin hindulaisen Sri Veeramakaliamman temppelin kohdalle ja kurkattiin sisäänkin. Melko mielenkiintoinen kokemus etten sanoisi.

The first impression of Singapore was good. A great mixture of cultures, religions, and western and Asian world. Can't say for sure yet, but I think this was a good way to get a soft landing for our very first (but surely not last) trip to Asia. And travelling with a best friend - so far so good <3

Ensivaikutelma Singaporesta oli siis hyvä. Kiva sekoitus eri kulttuureja, uskontoja ja länsimaista- ja aasialaista elämäntyyliä. En voi varmaksi vielä sanoa, mutta luulenpa, että tämä oli varsin hyvä tapa saada pehmeä lasku ekalle (muttei varmasti viimeiselle) Aasian reissullemme. Ja parhaan ystävän kanssa matkustaminen taas? Onhan se tähän asti ollut ihanaa <3

P.s. We're heading to Malaysia today, yay!
P.s. Suunnataan Malesiaan tänään, jee! 

29th of May and I'm leaving Australia today. It's final even if it's not forever. I know I'm coming back but I don't know how or when. I've called this place my home for exactly ten months. It was 29th of July 2016, my plane landed to Perth on a coolish winter day and I told my host dad this "so called winter is ridiculously warm". Now I'm pulling on a warm hoodie on top of my top and cardigan as the autumn weather of 21 degrees is freezing cold. Oh just how much I have changed during these months and not just talking about the amount of clothing I'm wearing. Ten long, surprisingly short, months. My ten months of Australia.

On 29. toukokuuta ja minä olen jättämässä Australian taakseni. Se on lopullista, vaikkei se olekaan ikuista. Tiedän tulevani takaisin, mutten tiedä milloin tai miten. Olen kutsunut tätä paikkaa kodikseni tasan kymmenen kuukautta. Oli heinäkuun 29. päivä, kun koneeni laskeutui Perthiin viileähkönä talvipäivänä ja sanoin host-isälleni, että heidän "niin kutsuttu talvensa on naurettavan lämmin". Nyt vedän paidan ja villatakin päälle paksun hupparin, sillä 21 asteen syyspäivä on jäätävän kylmä. Miten paljon vuodessa voikaan muuttua - muutenkin kuin sen suhteen, kuinka paljon vaatteita pukee päällensä. Kymmenen pitkää, yllättävän lyhyttä, kuukautta. Minun kymmenen kuukauttani Australiaa.

I'm not particularly happy to leave. I cried when I had to go to Finland earlier this year, I didn't want to leave even if I knew I was coming back in three weeks. Now it might be a year, two, or ten. It's difficult to leave and I feel torn between the places and people I love.

En ole varsinaisesti onnessani lähtöni johdosta. Itkin, kun jouduin palaamaan Suomeen aiemmin tänä vuonna. En tahtonut lähteä, vaikka tiesin palaavani kolmen viikon päästä. Nyt paluuseen voi mennä vuosi, kaksi tai kymmenen. On vaikeaa lähteä ja tunnen repiväni itseäni kahden paikan välillä ja rakkaiden, eri puolilla palloa asuvien, ihmisten välillä.

These ten months spent in Australia have been a great adventure. I'll probably write a few posts about different aspects of spending your gap year abroad later on, but now I just want to write down some feelings of the last days here without considering the practical aspects.

Nämä kymmenen Australiassa kulutettua kuukautta ovat olleet huikea seikkailu. Tulen luultavasti kirjoittelemaan ulkomailla vietetystä välivuodesta enemmänkin myöhemmin, mutta nyt haluan vain kirjoitella ylös fiiliksiä vikoilta päiviltä ilman sen syvempää analyysia käytännön asioista.

And those feelings are pretty mixed. I'm sad to leave. I'm excited to see my best friend in Singapore and travel with her. I'm looking forward to spending the rest of my summer in Finland. I'm worried it will be freezing there. I'm ready to move to Scotland and start studying. I'm already missing my life here. The freedom and everything this year included. It hasn't been just a delightful joyride but it has been an amazing year overall. I can't believe it's over.

Ja ne fiilikset on melko sekavat. Surettaa lähtö. Olen innoissani parhaan ystäväni tapaamisesta Singaporessa ja hänen kanssaan reissaamisesta. Odotan Suomi-kesää. Olen huolissani, että tulen jäätymään sinne pohjolaan. Olen valmis muuttamaan Skotlantiin ja aloittamaan opinnot. Kaipaan jo valmiiksi elämääni täällä. Tätä vapautta ja kaikkea, mitä tähän vuoteen kuului. Kyseessä ei ollut vain helppo ja hauska huviajelu, mutta yleisesti ottaen tämä vuosi on ollut aivan mahtava. En voi uskoa, että se on nyt ohi.

When I came here in the first place I was told not to fall in love. I was hoping myself just that, love just messes things up and makes everything hard. But I did fall in love and I fell hard. But I do not regret it. I did something crazy, big, and a bit scary. I did something awesome. And I'm happy to be in love with Australia.

Kun lähdin tänne alunperin minulle sanottiin, etten saisi rakastua. Sitä toivoin itsekin, sillä rakkaus vain sekottaa asiat ja tekee kaikesta hankalaa. Mutta mä menin ja rakastuin ihan täysillä, enkä edes kadu sitä. Tein jotain hullua, isoa ja vähän pelottavaakin. Tein jotain mahtavaa ja olen tyytyväinen, että rakastuin Australiaan.

These photos are from here and there from the last couple of weeks. I wanted to share a few older photos as well but I don't have my laptop and all my photos with me now. But these will do.

Nämä kuvat ovat sieltä täältä viimeisen kahden viikon ajalta. Halusin jakaa vähän vanhempia kuviakin, mutta läppärini ja sitä myötä kuvani eivät ole matkassani tällä hetkellä. Mutta eiköhän näilläkin pärjätä.

I can't think of much to write. I think I don't quite realise I'm actually leaving. I'm actually a year older and hopefully wiser again. I can't get my head around the fact that this is it. Time for goodbyes again. Time to leave my home once more. Time to turn a new page and see what happens next. But now I'm sitting at the airport and try not to cry. Leaving is such a hard thing to do.

En keksi kovin paljon kirjoitettavaa, ehkä en vielä oikeasti tajua, että on taas lähdön aika. Olen oikeasti taas vuoden vanhempi ja toivon mukaan viisaampi. En saa päähäni sitä, että tässä tämä nyt oli. Aika hyvästeille jälleen kerra. Aika jättää koti taakse vielä kerran. Kääntäjä uusi sivu ja katsoa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta nyt just istun lentokentällä ja yritän olla itkemättä. Lähteminen on hankalaa.

I loved my ten months in Australia, my ten months that taught me so much. I'm not the same person as I was a year ago. I'm still the same Fiia with a burning desire to fly and fly high, but now I've got (Western) Australia tattooed on my heart for the rest of my life. I treasure all the ups and downs of this chapter of my lifelong journey and I'm grateful of just how much this year gave me. The good and bad and everything between, life is short and the world is wide and Australia... well, it's a bloody long way but no worries, I'll be back. Eventually.

Rakastin näitä kymmentä kuukautta Australiassa. Minun kymmentä kuukauttani, jotka opettivat niin paljon. En ole sama ihminen, kuin olin vuosi sitten. Olen yhä se sama Fiia, jolla on palava halu lentää ja lentää korkealle, mutta nyt mulla on (Länsi-)Australia tatuoituna syvälle sydämeen loppuiäkseni. Vaalin jokaista ylä- ja alamäkeä, jonka tämä luku elämästäni heitti eteeni ja olen kiitollinen siitä, kuinka paljon tämä vuosi antoi. Hyvää, pahaa ja kaikkea siltä väliltä. Elämä on lyhyt, maailma on iso ja Australia... no onhan se ihan pirun kaukana, mutta ei sen väliä. Tulen takaisin. Ennen pitkää.

And Michelle, I know you will be reading this - it's just a goodnight not a goodbye. I love you all.

Sanottiin eilen illalla host äitini kanssa hyvät yöt. Kieltäydyttiin molemmat uskomasta, että on taas hyvästien aika.

During past few weeks I've been publishing a bunch of Tasmania related posts from our trip there in February. This time I wanted to share a few photos from here and there that didn't really fit anywhere else and talk a bit about my overall feelings about this place without pointing out specific attractions.

Viimeisten viikkojen kuluessa olen julkaissut läjän postauksia liittyen helmikuiseen Tasmanian visiittiimme. Tällä kertaa halusin jakaa muutaman kuvan sieltä täältä, jotka eivät oikein muuallekaan sopineet, ja puhua hieman fiiliksistäni yleensä tähän maailmankolkkaan liittyen ilman, että tunnen tarvetta esitellä tiettyjä turistikohteita.

So, Tasmania. One of the states of Australia that so many people completely forget. So did I before we started planning our travels with my friend Viktoria. She said she wanted to go there and I said why not, and that's how we ended up including it in our month long journey together. 

Tasmania on siis yksi Australian osavaltioista, jonka tosi moni unohtaa ihan kokonaan. Niin minäkin tein, kunnes aloitimme matkamme suunnittelun ystäväni Viktorian kanssa. Hän sanoi haluavansa mennä sinne, minä sanoin miksi ei, ja niin päädyimme sisällyttämään sen yhteiseen, kuukauden mittaiseen reissuumme.

I might have already mentioned at some point, but we got extremely lucky with our stay in Tasmania. Viktoria's host mom's friend is Tasmanian and so she knows a lot of people all around this island. She created us a great itinerary of what to do and see, where to stay, and how long. And not just the great tips on what to add in our bucket list, she asked a bunch of people if we could stay with them. And because of this we ended up staying in four different places, none of them being a hostel.

Olen saattanut jo jossain välissä mainitakin, mutta olimme äärimmäisen onnekkaita Tasmanian reissumme suhteen. Viktorian host-äidin ystävä on Tasmaniasta ja hän tuntee ihmisiä ympäri kyseistä saarta. Hän valmisteli meille ihan huipun matkasuunnitelman siitä, mitä nähdä ja tehdä, missä yöpyä ja kuinka kauan. Sen lisäksi, että saimme varsin kattavan bucket listin, hän kysyi useammalta ihmiseltä, voisimmeko majoittua heidän luonaan. Ja tästä johtuen päädyimme yöpymään neljässä eri paikkaa, joista yksikään ei ollut hostelli.

This arrangement obviously saved us from paying a lot for the accommodation but more importantly it gave us an insight on life in Tasmania and I can say we made friends on the way. All of our hosts we're lovely, extremely different compared to each other, and showed us lots of places we wouldn't have ended up going on our own. 

Tämä järjestely tietenkin säästi meiltä paljon rahaa, mutta vielä tärkeämpää oli se, että saatiin nähdä millaista elämä Tasmaniassa oikeasti on ja päästiin ystävystymään ihanien ihmisten kanssa matkan varrella. Kaikki hostimme olivat ihania, toistensa kanssa tosi erilaisia ja valmiita näyttämään meille paikkoja, joihin ei oltaisi keskenämme koskaan päädytty.

I can say I'm super thankful to have all these people around Tasmania (and other parts of Australia as well) who were willing to help out a couple of backpackers on their journey. And I'm thankful that I know these people would still let me to crash on their couch if I ended up coming back and I really truly hope I can welcome some of them to my place one day.

Voin sanoa olevani tosi kiitollinen, kun minulla on kaikki nämä ihmiset ympäri Tasmaniaa (ja muutakin Australiaa itseasiassa), jotka olivat valmiita auttamaan paria reppureissaajaa heidän matkallaan. Ja olen kiitollinen tietäessäni, että nämä ihmiset antaisivat minun nukkua sohvallaan, jos tulisin takaisin ja toivon todella, että saan joskus toivottaa joitakin heistä tervetulleeksi omaan kotiini.

If I like the "proper" backpacker life including hostels and bunch of other young travellers around me, I truly enjoy meeting locals and creating friendships with them. These two ways to travel are completely different to each other and in case of Tasmania I think the later made our trip even more wonderful. And I fell in love with Tasmania.

Jos tykkäänkin siitä "oikeasta" reppureissaajan elämästä hostelleineen ja muine nuorine reppureissaajineen, niin nautin kyllä paikallisten tapaamisestakin ja sillä lailla uusien ystävyyssuhteiden luomisestakin. Nämä kaksi tapaa reissata ovat tosi erilaisia keskenään, mutta Tasmanian tapauksessa luulen, että jälkimmäinen teki reissustamme vieläkin hienomman. Ja minä rakastuin Tasmaniaan.

Hobart, the capital of Tasmania, was our last destination in Tasmania in February. We spent a few days in the area, enjoying what the city has to offer and discovering what more there is when you leave it. We were lucky to have a great host who drove us around and showed us all the best bits, thanks once more Gerald!

Hobart, Tasmanian pääkaupunki, oli viimeinen kohteemme Tasmaniassa helmikuussa. Vietettiin muutama päivä alueella, nautittiin siitä, mitä kaupungilla oli tarjottavanaan ja tutkittiin mitä sen ympäriltä löytyy. Me olimme onnekkaita saadessamme majoittua huipun hostimme luona, joka tarjoutui kuskaamaan meitä ympäriinsä ja näytti meille kaikki parhaat palat. Kiitos vielä kerran, Geraldi!

And I have to say I really liked Hobart. It had this sort of European feeling in it, some really pretty oldish streets and lots of pubs and restaurants. And the food was good, and the local wine was even better. If you're a friend of eating well, and enjoy arts, you will like Hobart.

Ja minun täytynee sanoa, että tykkäsin Hobartista ihan toden teolla. Siellä oli tietyllä tapaa eurooppalainen tunnelma ja jotkut vanhahkoista kaduista olivat tosi sieviä, eikä ravintoloista ja pubeista ollut pulaa. Ruoka oli hyvää ja paikallinen viini vielä parempaa. Jos tykkäät syödä hyvin ja nautit taiteesta, tulet pitämään myös Hobartista.

MONA, the Museum of Old and New Art was interesting and fascinating in many ways. The fact that this city, likely to all the other big Australian cities, locates next to the water, made it nice as well. Not all of the areas in the city were pretty and beautiful, but for example Battery Point and Salamanca are places worth of checking out. 

MONA, the Museum of Old and New Art (eli uuden ja vanhan taiteen museo) oli kiinnostava ja kiehtova monella tapaa. Kuten kaikki Australian isommat kaupungit, sijaitsee myös Hobart veden äärellä ja senkin vuoksi paikassa on tiettyä kivaa fiilistä. Aivan kaikki kaupungissa ei ollut sievää tai kaunista, mutta esimerkiksi Battery Point ja Salamanca ovat alueita, jotka kannattaa käydä tsekkaamassa.

I think Hobart was one of those places I could imagine myself living in. A lively place with lots to do and see, with stunning nature nearby. Like Mount Wellington that has stunning views down to the city and that creates a pretty unique skyline for the whole place.

Mielestäni Hobart oli yksi niistä paikoista, joissa voisin kuvitella itseni asumassa. Eloisa kaupunki, josta löytyy paljon tehtävää ja nähtävää, eikä upea luontokaan ole kaukana. Hyvänä esimerkkinä Mount Wellington -vuori, jonka päältä on huikeat näköalat kaupunkiin ja joka luo koko paikalle melko uniikin horisontin.

Western Australia. A place I decided to move to about a year ago. A place my plane landed in July 2016. And a place where I found my way again after three months of travelling. A place I call home now.

Länsi-Australia. Paikka, johon muutosta päätin noin vuosi sitten. Paikka, johon koneeni laskeutui heinäkuussa 2016. Paikka, jonne päädyin kolmen kuukauden matkustamisen jälkeen. Paikka, jota kutsun nykyään kodikseni.

I flew back here last week, arrived to Perth, and got picked up by my host mom's parents even though it was 11pm and they had to go to work the next morning. I got to sleep at their place before heading down south, and it was lovely to see them. It was great to see all the familiar places, the roads I recognize. "Welcome home" and I was thankful.

Lensin tänne viime viikolla, saavuin Perthiin ja host-äitini vanhemmat kävivät hakemassa minut kentältä, vaikka kello kävi melkein puoltayötä ja heillä oli töitä seuraavana aamuna. Nukuin heidän luonaan ekan yön ja suuntasin etelään seuraavana päivänä. Oli ihana nähdä heitä, oli kivaa nähdä kaikki tutut paikat ja tiet. "Tervetuloa kotiin" ja eihän siinä voi olla kuin kiitollinen.

I got back here, my family's new au pair was there to pick me up. I dropped her off to the train station and drove the car back home. What a nostalgic fifteen minutes - a drive I've done so many times before. It feels like I never left. It feels like home.

Saavuin tänne, perheeni uusi au pair haki mut bussilta ja mä nakkasin hänet puolestaan junalle ja ajoin auton takaisin kotiin. Nostalgisimmat viisitoista minuuttia ikinä, olen ajanut sen pätkän niin monta kertaa ennenkin. Tuntuu, kuin en koskaan olisi lähtenyt. Tuntuu, että olen tullut kotiin.

Cooking. Playing with the kids. Chatting. Sleeping. Swimming. Someone's drawn something on the wall of my bathroom. Someone's tried to clean it. It wasn't there when I left and it made me smile - kids are always kids. 

Kokkaamista, lasten kanssa leikkimistä. Juttelua, nukkumista ja uimista. Joku oli piirtänyt jotain kylppärini seinälle ja joku toinen oli yrittänyt siivota sen pois huonolla menestyksellä. Sitä piirrosta ei ollut siellä, kun lähdin ja se sai mut hymyilemään. Lapset on aina lapsia.

I love having this life back for even these two short weeks. I'm happy I got a chance to visit my Australian home before actually leaving this country behind for an undefined period of time. A year ago I didn't think this place could end up being so precious to me, these people so dear. And I think it's all pretty special. Not everyone ends up with such a great host family that you pretty much forget the part "host" and it just becomes your family and "your" kids.

Rakastan sitä, että saan elää tätä elämää uudestaan edes näiden lyhyiden kahden viikon ajan. Olen onnellinen, että mulla oli mahdollisuus tulla käymään ennen kuin jätän Australian taakseni ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Vuosi sitten en olisi uskonut kuinka erityinen tästä paikasta tai kuinka tärkeitä näistä ihmisistä voisi tulla minulle. Ei kaikki päädy niin huippuun hostperheeseen, että se "host" unohtuu siitä edestä ja siitä tulee ihan vaan sun perhe ja lapsista "sun" lapsia. Se on melko spesiaali juttu.

The new au pair is awesome. I think most of the au pairs can relate to the slight (or "slight") feeling of jealousy when you know the kids that used to call you "my Fiia" will have someone else as important in their lives as you used to be. You kind of want to hate them for taking your place. But in the end the new au pair is just one more person to your family, someone who certainly loves the kids as much as you do, and you know they're in good hands. And you can't hate her as she is lovely and you can't hate her because she knows exactly how you used to feel and the other way around. And you have a good laugh together when it just gets crazy with the little ones and there's nothing else you can do about it, and you two drive 15km there and back just to get chocolate in the evening. 

Uusi au pair on huippu. Luulenpa, et useimmat au pairit voi samaistua lievään (tai "lievään") kateuden tunteeseen, kun lapset, jotka kutsuivat sua "minun Fiiaksi" saavat jonkun uuden, yhtä tärkeän tyypin elämäänsä. Tavallaan tahdot vihata häntä, koska hän vie sen sulle kuuluneen paikan. Mutta loppujen lopuksi uusi au pair on uusi jäsen perheeseesi, joku, joka rakastaa lapsia yhtä paljon kuin sinäkin ja voit luottaa heidän olevan hyvissä käsissä. Etkä voi vihata häntä, sillä hän on ihana, etkä voi vihata häntä, sillä hän tietää tasan tarkkaan miltä susta tuntui ja toisinpäin. Ja nauratte makeasti, kun meno lasten kanssa yltyy ihan villiksi ja mitään muuta ei enää ole tehtävissä ja ajatte illalla viidentoista kilsan päähän ostamaan suklaata.

Leaving will be as hard as ever, but I know I can always come back and eventually I will. Western Australia will always have a special place in my heart, and I will always have my Australian family that I shared one very unique, amazing chapter of my life with.

Lähteminen tulee olemaan taas ihan kamalaa, mutta tiedän, että voin aina tulla takaisin ja niin vielä jonain päivänä teenkin. Länsi-Australialla tulee aina olemaan erityinen paikka mun sydämessä ja minulla tulee aina olemaan australialainen perheeni, jonka kanssa jaoin yhden uniikin ja varsin huikean luvun elämästäni.

And I'm grateful for how ridiculously happy (and lucky) I am singing "if you happy and you know it clap your hands" in the rain with my new "au pair sister" while the twins clap their hands and the little one squeals in excitement on my lap. And yes. I clap my hands too.

Ja olen kiitollinen siitä, kuinka naurettavan onnellinen (ja onnekas) olen laulaessani englanniksi "jos sul lysti on niin kätes yhteen lyö" vesisateessa uuden "au pair siskoni" kanssa samalla, kun kaksoset taputtaa käsiään ja pienin kiljuu innosta sylissäni. Ja kyllä, minullakin on syytä lyödä käteni yhteen.

Richmond Bridge, locating in Richmond, Tasmania, is the oldest bridge still in use in Australia. It was built in the beginning of 19th century using convict labor. So nothing new or special when talking about the oldest buildings in Australia - everything has been built by convicts.

Richmond Bridge on silta, joka sijaitsee Richmondissa, Tasmaniassa, ja joka on vanhin edelleen käytössä oleva silta Australiassa. Se rakennettiin 1800-luvun alulla käyttäen maahan kuljetettuja rangaistusvankeja työvoimana. Joten senkään historiassa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, kun kyseessä on Australia. Kaikki vanhemmat rakennukset täällä ovat rangaistusvankien rakentamia.

Anyway. The bridge itself is a sight but also the little town of Richmond was pretty nice, another good stop between Hobart and Port Arthur. As you can see from the photos, the day was lovely and sunny. We were really lucky with our stay in Tasmania in February as it barely rained at all!

Silta itsessään on nähtävyys mutta myöskin Richmondin kylä oli varsin mukava. Jälleen yksi hyvä paikka pysähtyä Hobartin ja Port Arthurin välillä. Kuten kuvistakin näkyy, oli päivä jälleen ihanan aurinkoinen. Me oltiin onnekkaita helmikuisella Tasmanian reissullamme, sillä sadetta tuskin näkyi kahden viikon aikana.

And what else? I'm finally back in Western Australia when you're reading this. This year included more "going back home"s than I thought it would. This one is a happy one, but I know it will be so hard to leave again - this time I don't know when I'm going to see my Australian family again. In a year, five, or ten, who knows. But I'm not going to think about that quite yet but enjoy my time here!

Ja mitäs muuta? Olen vihdoin takaisin Länsi-Australiassa, kun luette tätä. Tähän vuoteen sisältyi enemmän kotiinpaluita kuin uskoinkaan. Tämä on kuitenkin onnellinen sellainen vaikka tiedänkin, että lähteminen tulee olemaan taas hankalaa. Tällä kertaa en edes tiedä, milloin tulen näkemään australialaisen perheeni uudestaan. Vuoden, viiden, vai kymmenen päästä, mistä sen tietäisi. Mutta juuri nyt en aio ajatella sitä, vaan nauttia ajastani täällä!

Or at least I think Stanley was a super cute little place to visit! It's a town located on the north coast of Tasmania and it has lots of older, historical buildings. It feels like you've arrived somewhere from some other century and it really is a cozy place to walk around and enjoy a cup of coffee or lunch.

Tai ainakin minä ajattelen, että Stanley oli tosi söpö pieni paikka vierailtavaksi! Kyseessä on siis kylä, joka sijaitsee Tasmanian pohjoisrannikolla ja josta löytyy paljon vanhempia, historiallisia rakennuksia. Tunnelma on kuin jossain toisella vuosikymmenellä ja se tosiaankin on viihtyisä paikka kävellä ympäriinsä ja syödä vaikka lounas tai juoda kuppi kahvia.

Besides the town being cute the nature around Stanley is beautiful. It's surrounded by the ocean and there's a big hill, or whatever you want to call it, in the tip of the cape called The Nut. This hill has distinct looks and the views from the top are pretty specky.

Stanleyn kylä on sievä, mutta myös ympäristö sen ympärillä on kaunista. Kylä on meren ympäröimä ja niemen kärjestä löytyy jonkinsortin kallio tai kukkula, miksi ikinä sitä haluatkaan kutsua, jonka nimi on The Nut. Kyseinen kukkula on varsin erikoisen näköinen ja maisemat sen päältä ovat melkoisen hienot nekin.

If the climb all the way up there is too much you can take the lift chair and relax. We saved money and walked and it wasn't too bad even though the climb was steep. But anyway, just take a look at the photos and tell me what you think - does it look like a place you could visit?

Jos kiipeäminen ylös asti ei houkuttele on tarjolla myös tuolihissi. Me päätettiin säästää rahaa ja kivuttiin ylös omin jaloin, eikä se edes ollut niin paha, vaikka toki ylämäki oli varsin jyrkkä. Muutapa tässä ei ollutkaan - mitä mieltä sä olet? Näyttääkö Stanley paikalta, jossa voisit vierailla?