Just another weekend in the Netherlands

Last Friday I woke up after 5am, packed my bags and made myself breakfast and a couple of sandwiches. Hopped on a bus at 7:12am, and headed to the city centre of Luxembourg. Half an hour of waiting, getting on another bus and three hours to Brussels. Lunch time, a cold frappuccino under the burning hot sun and +28 degrees. Next bus to Amsterdam and a train to the central station, finding my friends in a nearby Starbucks.

Viime perjantaina heräsin aamulla viideltä, pakkasin laukkuni ja tein itselleni aamupalaa ja parit voileivät matkaevääksi. Hyppäsin bussiin kello 7:12 ja suuntasin Luxemburgin keskustaan. Puoli tuntia odottelua, seuraavaan bussiin ja kolmen tunnin päästä löysin itseni Brysselistä. Lounasaika, kylmä frappuccino polttavan kuuman auringon alla +28 asteessa. Seuraava bussi Amsterdamiin, juna pääasemalle ja etsimään kaverini läheisestä Starbucksista.
We wondered to the Vondelpark chatting about this and that and dragging our bags and tents with us. One of our friends finally made his way there from Germany, all seven of us squeezed ourselves into the car with all our luggage and headed up north. The greatest Abba hits blasting from the speakers, everyone singing along.

Valuttiin hitaasti kohti Vondelparkia, jutustellen niitä näitä ja raahaten laukkujamme ja telttojamme mukana. Yksin kavereistamme löysi vihdoin tiensä perille Saksasta, me kaikki seitsemän ahtauduttiin autoon laukkuinemme päivineen ja suunnattiin pohjoiseen. Suurimmat Abba-hitit pauhasivat kaiuttimista, kaikki lauloivat mukana.
Setting our tents up, deciding who's going to sleep in which one. Me and Joanne got the smallest one as we're the shortest and apparently it makes no difference that we're girls and the guys should be gentlemen. Watching football in the local football club's bar, drinking a couple of beers and chatting away in our tents until something am.

Pystytettiin teltat, päätettiin kuka nukkuu missäkin. Minä ja Joanne päädyttiin pienimpään ollessamme kaikkein lyhyimpiä, sillä ilmeisesti sillä ei ole mitään väliä, että me ollaan tyttöjä ja poikien pitäisi olla herrasmiehiä. Katsottiin jalkapalloa paikallisen jalkapalloklubin baarissa, juotiin parit oluet ja juteltiin teltoissamme aamuyölle asti.
On Saturday morning we headed to the grocery store, got ourselves breakfast and headed to the beach. The main purpose of this trip was to get to play in this beach ultimate frisbee tournament called HUT. The others had a couple of extra days of holiday in the Netherlands, two of us came just for the weekend. Playing on the beach was tiring, my legs were killing me, and we lost all our matches as expected with an all fresher team with experience of less than a year. We had no chance against teams that have been playing longer than any of us has lived but we managed to have a couple of very close games with some of the younger teams. Maybe next year, with a slightly bigger team, we could actually beat someone.

Lauantaiaamuna suunnattiin ruokakaupan kautta rannalle. Reissun pääasiallinen tarkoitus oli pelata ranta ultimate frisbeen turnauksessa, jonka nimi on HUT. Muut viettivät muutaman lisäpäivän verran lomaa Alankomaissa muutenkin, kaksi meistä saapui pelkäksi viikonlopuksi. Rannalla pelaaminen oli väsyttävää, jalat tekivät kuolemaa ja me hävittiin odotetusti kaikki ottelumme meidän varsin kokemattomalla joukkueella, jossa kellään ei ole kokemusta edes vuoden vertaa. Meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia tiimejä vastaan, joilla oli kokemusta pidemmältä ajalta, kuin kukaan meistä on ollut olemassakaan, mutta onnistuttiin pelaamaan muutama tosi tiukka matsi nuorempia joukkueita vastaan. Ehkäpä ensi vuonna hieman isommalla joukkueella saattettaisiin jopa päihittää joku.
Regardless of losing, our spirit was still high on Saturday night and we were super happy enjoying the barbecue in the camping site. Playing on Sunday was even more painful after five matches on Saturday, running on a sand is harder than one would think and my muscles were aching. We found ourselves running into the ocean multiple times, the cool water was simply the best when you closed your eyes and forgot about the jellyfish we saw floating around. 

Tappioista huolimatta tunnelmat oli korkealla lauantai-iltana ja hyvää mieltä jatkui leirintäalueella nautittuun grilli-illalliseen asti. Sunnuntaina pelaaminen oli vielä tuskaisempaa lauantain viiden ottelun jälkeen, hiekalla juokseminen on rankempaa, kuin uskoisi ja kaikkia lihaksia särki. Löydettiin itsemme juoksemasta mereen harva se hetki, viileä vesi oli ihan parasta, kun sulki silmänsä ja unohti, että jakaa meren meduusoiden kanssa, joita nähtiin kellumassa ympäriinsä.
Packing up, blasting Elvis in the car, and heading back to Amsterdam after the closing ceremony of the tournament. We came 22nd out of 23 teams - the only way is up I suppose, and the experience was great. I love my friends and I enjoy the sport, everyone was friendly and the weather couldn't have been better. I've got a nice tan, didn't even get sun burnt, but definitely burnt loads of calories.

Tavarat kasaan, Elvis soimaan ja keula kohti Amsterdamia turnauksen loppuseremonioiden jälkeen. Päädyttiin sijalle 22 kaikkiaan kahdestakymmenestäkolmesta joukkueesta - ainoa suunta liene siis ylöspäin. Rakastan ystäviäni ja nautin lajista, kaikki olivat ystävällisiä ja keli ei olisi voinut olla parempi. Sain kivan rusketuksen, en edes polttanut itseäni, mutta ehdottomasti poltin läjän kaloreita.
Frappes in Starbucks, saying goodbye to all of them, and catching a bus back to Luxembourg. In my bed at 4am, and back to work at 8am. Sharing photos from the weekend on every social media I own, and just hyping about how much fun we had. It's amazing how life brings you people you really enjoy being around, and how things you thought wouldn't actually happen, happen. When someone  first mentioned going to a beach tournament in the Netherlands during the summer I highly doubted it would happen. But it did, and it was amazing.

Frappet Starbucksissa, hyvästit kaikille ja bussilla takaisin Luxemburgiin. Olin sängyssäni neljältä aamuyöllä, nousin takaisin töihin kahdeksalta. Jaoin ihan liikaa kuvia viikonlopulta jokaiseen someeni ja hehkutin kaikille, kuinka hauskaa meillä oli. On huisia, kuinka elämä tuo eteesi ihmisiä, joiden kanssa olosta nauttii ihan satasella ja asiat, joiden ei odottanut tapahtuvan, tapahtuvat. Kun joku ensimmäisen kerran heitti ajatuksen ilmoille rantaturnauksesta Alankomaissa kesällä, olin epäileväinen. En uskonut, että se tapahtuisi. Mutta niin kävi ja se oli mahtavaa.
How was your weekend? Kuinka sun viikonloppu sujui?

Nationalfeiertag and thoughts of Luxembourg

On 23rd of June Luxembourg celebrated the The Grand Duke's Official Birthday, otherwise known as Luxembourgish national day or the Nationalfeiertag. As that Saturday was a public holiday, the city organised yearly fireworks late on Friday evening, and I obviously had to go and see them. I have to say I'd definitely recommend you to go and take a look if you happen to find yourself in Luxembourg this time of the year - who needs new year's in Sydney when you can have this?

23. kesäkuuta Luxemburg juhli suurherttuan virallista syntymäpäivää, joka tunnetaan myös Luxemburgin kansallispäivänä tai Nationalfeiertag'ina. Lauantain ollessa yleinen vapaapäivä, järjesti kaupunki vuosittaisen ilotulituksen myöhään perjantai-illalla ja minun oli tietenkin mentävä katsomaan. Jos satut Luxemburgiin näihin aikoihin vuodesta, niin suosittelisin ehdottomasti tsekkaamaan kyseisen tapahtuman. Kukapa tarvitsisikaan uuden vuoden ilotulituksia Sydneyssä, kun voi saada Nationalfeiertagin Luxemburgissa?
The city was packed, thousands of people were on the streets watching the show going on for almost 20 minutes. There was a parade, loads of music, food, and drinks everywhere. People dancing with strangers, someone selling those flashing toys and hats and all things possible. I wandered around on my own, listened to conversations in multiple different languages, and sang along the indie rock hits a local band was playing.

Keskusta oli pakattu täyteen ihmisiä, tuhannet muut olivat saapuneet paikalle todistamaan lähes kahdenkymmenen minuutin pituista ilotulitusta. Jonkin sortin paraati kulki keskustan läpi, joka puolella oli musiikkia, ruokaa ja juotavaa. Ihmisiä tanssimassa tuntemattomien kanssa, joku myymässä kaikenlaisia neonvaloissa välkkyviä hattuja, leluja ja kaikkea muutakin mahdollista. Kuljestelin ympäriinsä, kuuntelin keskusteluja useilla eri kielillä ja lauloin indierockhittien tahdissa, joita paikallinen bändi soitti.
I thought about all those moments I had in this very same town two years ago, and the realizations I had then. The atmosphere, the feeling, the vibe, it still feels the same. Luxembourg was and still is my happy place. It's a place I've understood things about myself, and spent some quality time with me, myself, and I. It's a good place to be.

Ajattelin niitä kaikkia hetkiä tässä samassa kaupungissa kaksi vuotta sitten, sekä niitä kaikkia juttuja, jotka tajusin silloin. Se ilmapiiri, tunnelma ja ne vibat, kaikki tuntuu edelleen samalta. Luxemburg oli ja on edelleen mun onnellinen paikkani. Paikka, jossa tajusin niin paljon itsestäni vietettyäni laatuaikaa ihan itsekseni. Tämä on hyvä paikka olla.
Other than the Nationalfeiertag my life's been just the same - being with the kids, trying to do some sports, and enjoying the wonderful, sunny weather. I really enjoy being here, and it makes me slightly sad to know how little time there is left. It's only a month in the end. 

Nationalfeiertagia lukuunottamatta elämäni on ollut ihan samaa kuin aina ennenkin - lasten kanssa touhuamista, urheilemisen sisällyttämistä arkeen ja kauniista, aurinkoisista päivistä nauttimista. Nautin täällä olosta ja fiilis on jo hieman haikea, kun ajattelen, kuinka vähän aikaa on jäljellä. Kyseessä on lopulta kuitenkin vain kuukausi.
Last weekend I headed to the Netherlands for a frisbee tournament, was good fun. I guess I just have to make most out of rest of my summer in Lux, enjoy recreating that bond with the kids, and mentally prepare myself to move to our new flat in Edinburgh when I get back there in two weeks time. How's your July started?

Viime viikonloppuna suuntasin Hollantiin frisbee turnaukseen, se oli hauska reissu. Ehkäpä vain yritän ottaa kaiken irti loppukesästäni Luxissa, nauttia lapsien kanssa uudestaan löytyvästä yhteydestä ja valmistautua henkisestä uuteen asuntoon muuttoon, kun palaan Edinburghiin kahden viikon päästä. Kuinka sun heinäkuu on alkanut?

My au pair experience vol 3

The ones who have been following me for a bit longer will know I spent my gap year as an au pair. First stop was Luxembourg in June 2016, followed by Western Australia from late July 2016 onward. It seems like a lifetime ago, but on the other hand I still remember it like yesterday how it felt when I finally had confirmed my arrival with my family and booked my flights to Perth. Becoming an au pair, moving abroad and travelling were my biggest dreams at the time. That graduation summer was the beginning of the year of my life. I still think I was slightly out of my mind packing my life in a backpack and taking the plane to the other side of the world, but at least I had had some au pair experience in Luxembourg before diving straight in to half a year in that small Australian town I now call my home.

Ne teistä, jotka ovat seuranneet minua hieman pidempään tietävätkin, että vietin välivuoteni au pairin hommissa. Ensimmäinen pysäkki oli Luxemburg kesäkuussa 2016 ja sitä seurasi Länsi Australiaan muutto heinäkuun lopulla 2016. Tuntuu, kuin noista ajoista olisi ikuisuus, mutta toisaalta taas muistan sen fiiliksen kuin eilisen, kun olin vihdoin vahvistanut saapumiseni perheen kanssa ja varannut lennot Perthiin. Au pairius, ulkomaille muuttaminen ja matkustaminen olivat suurimpia unelmia noihin aikoihin. Ylppärikesäni oli alku elämäni parhaalle vuodelle. Ajattelen edelleen, että olin hieman sekaisin pakatessani rinkkani ja hypätessäni koneeseen, joka kuskasi mut toiselle puolelle maailmaa, mutta ainakin sain au pair kokemusta Luxemburgista ennen kuin hyppäsin puolen vuoden mittaiseen pestiini pienen pienessä kylässä Australian maaseudulla, jota nyt kutsun kodikseni.
After having the time of my life I returned to Finland and moved to Scotland. I'm not saying it was a bad choice - I've enjoyed every moment even though my life hasn't been as exciting as it was when I had no idea where I'm going to sleep the next night on our journey through New Zealand, or how long we'll stay in Malaysia before heading to the next country. In any case, I've been happy in Scotland. However, I have found myself checking aupairworld and several facebook groups every so often and wondering if I'll ever be an au pair again. It's weird but you do end up missing rhyme time and the random tantrums over the smallest things (that are bigger than life in the eyes of a two year old). And then my Luxembourgish host family contacted me, asked if I wanted to join them again, and here I am. Ready for another great summer in this tiny nation that has a special place in my heart as well.

Vietettyäni elämäni parasta aikaa, palasin Suomeen ja muutin Skotlantiin. En sano, että se oli huono valinta, sillä olen nauttinut joka hetkestä, vaikkei elämä ehkä olekaan ollut niin hurjan jännittävää, kuin se oli matkatessani Uusi-Seelannin läpi tietämättä, missä seuraavana yönä nukutaan tai tietämättä, kuinka kauan Malesiassa viihdytäänkään ennen seuraavaan maahan siirtymistä. Joka tapauksessa olen ollut onnellinen Skotlannissa. Siitä huolimatta olen huomannut tsekkaavani aupairworldiasilloin tällöin, samoin kuin lukuisia facebook ryhmiä miettien, että tulenko koskaan enää olemaan au pair. On kummallista, kuinka kirjaston laulutuokioita ja satunnaisia, ihan mitättömistä (mutta kaksivuotiaan silmin elämää suuremmista) asioista johtuvia kiukunpuuskia alkaakaan kaipaamaan. Ja sitten Luxemburgin perhe otti minuun yhteyttä ja kysyi, tahtoisinko tulla taas heille ja täällä minä olen. Valmiina seuraavaan mahtavaan kesään tässä pikkuisessa maassa, jolla on myöskin erityinen paikka sydämessäni.
So, why to become an au pair for the third time of my life? Who's crazy enough to return to the chaos of living in a household full of little ones? First of all I love children, and find working with them rewarding. I love observing how they develop in such a short time, and I love it when you have a break through with them and they start calling you "my Fiia" and ask for cuddles. All of "my" children have and will have a special place in my heart for the rest of my life and I have to say it was amazing to return here, see how much the happy little baby boy I spent my days with two years ago runs around now and babbles on in his own language. The now four years old little fella replied me in Swedish (which I understand surprisingly well regardless my poor ability to produce it myself) for the first few days when I spoke to him in English, but started dropping in more and more English.  One day the choice of language was German. The older kids ran to hug me when I went to see them after school on my first day here. And it's simply the best. I realized I also miss my kids in Australia a lot, and hope I'll get to visit them again sometime soon.

Joten, miksi päätin ryhtyä au pairiksi kolmannen kerran elämässäni? Kuka on tarpeeksi hullu palatakseen lapsiperheen kiireiseen arkeen vapaaehtoisesti? Ihan ensiksi - rakastan lapsia ja heidän kanssaan työskentely on palkitsevaa. Rakastan seurata lyhyessäkin ajassa tapahtuvaa kehitystä ja rakastan sitä, kun ylitätte jonkun näkymättömän rajan ja he alkavat kutsua sinua "minun Fiiaksi" ja pyytävät haleja. Kaikki "minun" lapseni ovat ja tulevat aina olemaan minulle äärimmäisen tärkeitä ja voin sanoa, että oli ihanaa palata tänne ja nähdä, kuinka paljon muutosta kahdessa vuodessa olikaan tapahtunut. Se nauravainen, puolivuotias vauva, jonka kanssa vietin päiväni pari vuotta sitten juoksee nyt ympäri ja juttelee jatkuvasti omalla kielellään. Nyt nelivuotias pikkuinen taas vastaili minulle ruotsiksi (jota ymmärrän yllättävän hyvin huolimatta siitä, etten itse sitä juurikaan osaa puhua) ekat päivät, kun puhuin hänelle englantia, mutta alkoi sitten lisäämään puheeseensa lisää ja lisää englantia. Yhtenä päivänä kielivalinta taas oli saksa. Vanhemmat lapset juoksivat halaamaan, kun menin heitä koululle vastaan ekana päivänäni täällä ja se on ihan parasta. Tajusin myös kaipaavani Australian lapsiani ihan älyttömästi. Sinnekin on päästävä vierailulle mielellään nyt tai heti.
Second of all, being an au pair is a great opportunity to travel. What is better than having a place to stay, getting paid while being abroad, and having time off on the weekends to explore. Luxembourg is a beautiful country, and I have plans to visit my friend in Germany after finishing work. I'll go to the Netherlands for an ultimate frisbee tournament with uni friends in a couple of weeks. It's all gonna be good fun. I'm also hoping to improve my language skills again, maybe learn a few new words in French (my vocabulary is limited to "goodbye", "thanks" and "no thanks") and form a few sentences in German.

Toisekseen au pairius on hyvä mahdollisuus matkustaa. Mikä parempaa, kuin se, että on majoitus valmiina, palkka tulee tilille ja viikonloppuina on aikaa seikkailla. Luxemburg on kaunis maa ja aion vierailla myös kaverini luona Saksassa töiden loputtua. Yhtenä viikonloppuna suuntaan Hollantiin ultimate frisbeen turnaukseen muutaman yliopistokaverin kanssa. Siitä tulee hauskaa. Toivon myös kehittäväni kielitaitoani edes hieman, ehkä oppivani pari sanaa ranskaa (sanastoni rajoittuu sanoihin "näkemiin", "kiitos" ja "ei kiitos") ja ehkäpä saan muodostettua muutaman lauseen saksaksikin.
And returning to your old host family? It's simply the best. No need to worry about not getting along, or not being treated fairly. I already know them, they know me, and we all know it's going to work. Things change and people change, children grow, and life goes on, but if it worked in the first place it will work again. It's totally stress-free (unless you almost miss your connecting flight and run through the airport to make it to the bag drop on time. Had whole 2 minutes to spare) as you know where you're going and have a rough idea of what to expect. All the good memories from 2016 come in mind, and I'm sure this experience will be a great one again.

Ja entä sitten vanhaan host-perheeseen palaaminen? Se on ihan parasta. Ei tarvitse huolehtia siitä, tullaanko toimeen, tai kohdellaanko sua reilusti. Tunnen heidät, he tuntevat minu ja me kaikki tiedetään, että homma tulee toimimaan. Asiat muuttuu ja ihmiset muuttuu, lapset kasvavat ja elämä menee eteenpäin, mutta jo se toimi ekalla kerralla, niin kyllä se toimii uudestaankin. Palaaminen on stressitöntä (paitsi silloin, kun melkein missaat jatkolentosi ja juoksen lentokentän läpi ehtiäksesi saamaan laukkusi ruumaan. Luppoaikaa jäi hurjat kaksi minuuttia), kun tiedät mihin olet menossa ja mitä odottaa. Kaikki hyvät muistot vuodelta 2016 tulevat mieleen ja olen ihan varma, että tämä on taas hieno kokemus.
I know you should never say never but this might be my last time as an au pair. Getting older and having more experience means I'd be an ideal candidate for new families looking for someone to join them, but what it means for myself? It means I value my own time, having the decision making power all to myself, and doing things my way. Regardless of being treated as a fully grown-up member of the family, being one of the adults, it still means I'm accommodating myself to the family's life and their needs. It's what being an au pair is about - being a part of the family but also being flexible. I've enjoyed being an au pair and I've been extremely lucky what comes to finding host families. But would I do it in five years time again? Maybe, maybe not, but it's less and less likely to happen again the older I get. So might as well make the most out of it now when I still can.

Tiedän, ettei koskaan saa sanoa ei koskaan, mutta tämä voi hyvinkin olla vika kertani au pairina. Mitä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi tulen, sitä mieluisampi kanditaatti olen uusille au pairia etisiville perheille, mutta mitä se tarkoittaa itselleni? Sitä, että arvostan omaa aikaa, itsenäisyyttä päätösten tekemisen suhteen ja asioiden hoitamista omalla tavallani. Vaikka minua kohdellaankin yhtenä perheen aikuisista, tarkoittaa au pairius silti sitä, että sovitan ihseni perheen elämään ja heidän tarpesiinsa. Ja niin sen kuuluukin olla - au pair on osa perhettä, mutta pystyy myös joustamaan. Minulle se on sopinut ja olen ollut äärimmäisen onnekas perheideni kanssa, mutta tekisinkö tämän uudestaan viiden vuoden päästä? Ehkä, ehkä en, mutta se on vähemmän todennäköistä mitä vanhemmaksi tulen. Joten miksipä en siis ottaisi kaikkea irti, kun vielä voin.
I've said it before and I'll say it again - au pairing is a unique opportunity to explore new culture, new places, and new ways of doing things. Being an au pair is a learning curve, and helps you to understand yourself. It's a safe and wonderful way to go and see the world. And it's a possibility to create life lasting friendships, find more people you can call family. Find a new place to call home.

Olen sanonut sen ennenkin, mutta sanon sen taas - au pairius on uniikki mahdollisuus tutustua uuteen kulttuuriin, uusiin paikkoihin ja uusiin tapoihin. Au pairius on jatkuvaa oppimista, joka auttaa myös ymmärtämään itseäsi. Se on turvallinen ja hieno tapa nähdä maailma. Se on mahdollisuus luoda elämänmittaisia ystävyyssuhteita, löytää lisää ihmisiä, joita kutsua perheeksi. Löytää uusia paikkoja, joita kutsua kodiksi.