Hobbiton equals happiness

As the title already reveals I visited Hobbiton Movie Set in Matamata, New Zealand, a couple of days ago. And I couldn't be happier that I did! It certainly was an expensive trip ($79 per person for a 2h tour) but for someone like me it was a dream coming true. All these stories I've been reading and watching turning into reality. It was great and I highly recommend to anyone visiting North Island!

Kuten otsikkokin jo kertoo: vierailin Hobbitonissa, Konnussa, Hobittilassa, miten sitä nyt kutsuisikaan. Eli siis Hobitti elokuvien lavasteissa Matamatassa Uusi-Seelannissa pari päivää sitten. Enkä voisi olla onnellisempi, että pääsin käymään siellä! Reissu ei ollut halpa ($79 per nenä kahden tunnin kierroksesta), mutta minulle se tarkoitti taas muutaman unelman toteutumista. Kaikki ne tarinat joita olen lukenut ja katsonut muuttuivat todeksi. Se oli ihan huikeaa ja suosittelen jokaiselle Pohjois Saarella vierailevalle!
I have nothing much to say but I've got bunch of photos to be shared. It was an amazing experience and something every Tolkien fan should see. Once in a lifetime experience. I haven't been that excited about anything for the past few weeks so that excitement was a welcomed feeling. Besides seeing lots of beautiful places that look exactly like Lord of the Rings movies (and in some cases they've actually filmed on those exact spots) I've seen Hobbiton as well and it's kind of something I didn't believe I could see in real life.

Paljon sanottavaa ei ole, mutta kuvia kyllä senkin edestä. Kokemus oli huikea ja jotakin, mikä jokaisen Tolkien fanin pitäisi nähdä. "Kerran elämässä"-kokemus. En ole ollut niin innoissani mistään muutamaan viikkoon kuin Hobbitonista olin ja olen. Oikein tervetullut fiilis. Kaikkien niiden Taru Sormusten Herrasta elokuvien maisemien kaltaisten paikkojen (ja joissain tapauksissa oikeiden kuvauspaikkojenkin) näkemisen lisäksi olen nyt nähnyt tämänkin ja se on jotakin, jota en uskonut kokevani oikeasti.
In fact the whole movie set was built on this farm almost 20 years ago, back when they filmed the original LOTR trilogy but it was torn down after filming. When filming of The Hobbit took place they decided to go ahead and reconstruct the movie set once more, putting all the pieces on the same spots they used to be in LOTR and this time it was meant to last. Hobbiton is a complete little village and walking around there literally transfers you into the world of Tolkien. I loved it, what more can I say?

Koko kokonaisuus rakennettiin kyseiselle maatilalle, jossa se siis edelleen on, lähes kaksikymmentä vuotta sitten, kun alkuperäinen TSH trilogia kuvattiin, mutta se pistettiin maan tasalle kuvausten päätyttyä. Kun Hobittin kuvaaminen tuli ajankohtaiseksi päätettiin lavasteet rakentaa uusiksi, samoille kohdin kuin ne Sormusten Herran aikanakin olivat. Tällä kertaa ne tehtiin kuitenkin kestämään ja Hobbiton on täydellinen pieni kylä, jossa kävely siirtää sinut sisälle Tolkienin maailmaan. Rakastin sitä, mitä muuta siihen lisäämään?
In general life is going alright, I'm missing home, but there's just one more week to go and I'll start travelling to Finland. We've made our way from Queenstown to Auckland with a Canadian girl I've been travelling with. It's been fun, it's been awesome. It's been also so hard and tiring to be here and try to enjoy properly. Crying a lot a few times, but then having a good laugh later on. Such a roller coaster ride of emotions. It's the hardest thing ever to lose someone dear while being so far away.  But New Zealand is still stunning.

Yleisesti ottaen elämä rullaa ihan ok, kaipaan kotiin, mutta jäljellä on enää yksi viikko ja lähden matkalle kohti Suomea. Ollaan löydetty tiemme Queenstownista Aucklandiin kandalaisen reissukaverini kanssa. On ollut hauskaa, ihan huikeaa. On ollut myös henkisesti tosi raskasta olla täällä ja yrittää nauttia kunnolla. Olen itkenyt kunnolla muutaman kerran, mutta toisaalta myös nauranut sydämeni pohjastaa myöhemmin. Todellista tunteiden vuoristorataa. On hankalinta ikinä menettää läheinen, kun itse on näin kaukana. Mutta Uusi-Seelanti on edelleen huikaiseva.

Beautiful, beautiful New Zealand

I'm sitting on a bus, looking out of the window and admiring the views. New Zealand is beautiful, just like in the post cards. Or in the adverts. Or in all the movies I've seen. It was raining for the first few days I spent in Christchurch so I didn't get to enjoy the town as much as I would have liked to but it was in interesting place. The destruction from the resent earthquakes was still clearly visible.

Istun bussissa, katson ulos ikkunasta ja ihailen maisemia. Uusi-Seelanti on kaunis, ihan niinkuin postikorteissa. Tai niinkuin mainoksissa. Tai niinkuin niissä kaikissa elokuvissa, jotka olen nähnyt. Vietin ensimmäiset päivät sateisessa Christchurchissa, joten en päässyt nauttimaan kaupungista niin paljon, kuin olisin toivonut, mutta se oli kiinnostava paikka joka tapauksessa. Viime vuosien maanjäristykset ovat tosiaan jättäneet jälkensä, joita korjaillaan edelleen.
Instead of enjoying the city I enjoyed my company - I stayed with friends of a friend and it was great. The huge amount of people I can get connected with doesn't stop amazing me. I got to go to a local language school and speak to the students about Finland, myself, and my life. It was actually fun and I still don't get it how did I become that interesting person who comes to give a presentation about herself and the people actually stick around to chat with you for an extra half an hour after they could have gone and have their lunch break.

Kaupungista nauttimisen sijaan nautin seurasta - yövyin tuttavan ystävien luona ja se oli huippua. Valtaisa ihmismäärä, johon minulla on jotain kautta yhtes, ei lakkaa hämmästyttämästä. Pääsin käymään paikallisessa kielikoulussa ja kertomaan opiskelijoille Suomesta, itsestäni ja elämästäni. Se oli oikeasti hauskaa, vaikken vieläkään ihan tajua, että missä välissä minusta tuli se kiinnostava tyyppi, joka tulee puhumaan itsestään ja ihmisiä oikeasti kiinnostaa niin paljon, että he jäävät juttelemaan ylimääräiseksi puoleksi tunniksi, vaikka voisivat suunnata lounastauolle.
Anyway. I'm on my way to Queenstown when I write this. When I publish this I think I've already been there for a couple of days. Less than three weeks to go and I start travelling home. I can't wait. Even though being in New Zealand has been nice, the scenery is stunning, and the people are lovely, I can't help but count the days until going home.

Eniveis. Olen matkalla Queenstowniin kirjoittaessani tätä. Kun julkaisen tämän, olen luultavasti ollut perillä jo pari päivää. Alle kolme viikkoa jäljellä ja aloitan matkani kohti kotia. En malta odottaa. Vaikka Uusi-Seelanti on ollut kiva, maisemat henkeäsalpaavia, ja ihmiset ihania, en voi olla laskematta päiviä kotiin paluuseen.
It's been a hell long of a week and it's going to be long two weeks before I start travelling to Finland. I've never been as lonely as I am now (not that I wouldn't have met awesome people and had great conversations) and I've never missed home as much as I do now. It's hard to be this far away and actually enjoy your travels when you'd like to be with your family and actually take some time to be sad. But in the end New Zealand has been a dream of mine for quite a while and even though this trip isn't what I expected my Grandfather would have wanted me to do this as I have a chance.

Viimeinen viikko on ollut yksi elämäni pisimmistä ja seuraavat kaksi tulevat olemaan yhtä pitkiä ennen Suomeen matkaamista. En ole koskaan tuntenut oloani näin yksinäiseksi (vaikka olenkin tavannut hienoja ihmisiä ja käynyt lukuisia kunnon keskusteluita), enkä ole koskaan ikävöinyt kotiin näin paljon. On kamalaa olla näin kaukana ja yrittää nauttia reissaamisesta, kun haluaisit oikeastaan vaan olla perheesi kanssa ja ottaa kunnolla aikaa ihan vaan suremiseen. Mutta loppujen lopuksi Uusi-Seelanti on ollut unelmani jo jonkin aikaa ja vaikka tämä reissu ei nyt ihan vastaakaan odotuksiani, niin Vaari olisi halunnut mun hyödyntävän tämän tilaisuuden.
I bought a warm, woolen long-sleeved top. It's cold here. It's going to be colder in Finland. I listen to some Finnish music that I wouldn't usually listen to. I miss home and I'm in the middle of the Southern Alps and it's amazing.

Ostin lämpimän pitkähihaisen villapaidan. Täällä on kylmä, mutta Suomessa tulee olemaan vielä kylmempää. Kuuntelen suomalaista musiikkia, jota en yleensä kuuntelisi. Kaipaan kotiin ja olen keskellä Eteläisiä Alppeja ja onhan se nyt ihan huikeaa.
"Pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu"

A bit about my plans

As I said a few days ago, my grandfather passed away unexpectedly and I made my decision straight away: I'm going home. I would never forgive myself if I skipped the funeral. Once the date of the funeral was set (and delayed until April partly because of my plans) I went and booked the flights. Or at least tried. After panicking, crying, calling travel agency about ten times, calling my mom probably fifteen times, and trying two different visa cards I gave up and thought that I'll never get cheapish flights on suitable days. 

Kuten muutama päivä sitten kerroinkin, isoisäni nukkui yllättäen pois ja tein päätökseni välittömästi: menen kotiin. En ikinä antaisi anteeksi itselleni, jos jättäisin hautajaiset välistä. Kun hautajaisten päivämäärä oli päätetty (ja viivytetty huhtikuulle asti osittain juuri minun suunnitelmieni takia) menin ja varasin lennot. Tai ainakin yritin. Panikoimisen, itkemisen, kymmenen matkatoimistolle soitetun puhelun, viidentoista äitille soitetun puhelun, ja kahden eri pankkikortin kokeilun jälkeen luovutin ja luulin, etten tulisi löytämään halvahkoja lentoja sopiville päiville.
However my mom did her tricks and found me even better deal and I'll be going home in the beginning of April. I'll fly to Brisbane from New Zealand on 1st of April as planned, but instead of spending the month there I'll keep going to Finland via Melbourne and Singapore. I'll be home on 4th. Time difference of 11 hours and travelling for four days doesn't sound like fun but I just have to do it.

Äitini kuitenkin teki taikojaan ja löysi minulle jopa paremman tarjouksen, kuin minä olisin löytänyt ja minä lennän kotiin huhtikuun alussa. Lennän Brisbaneen Uusi-Seelannista ensimmäinen neljättä, ihan niinkuin oli alunperin tarkoituskin. Mutta sen sijaan, että jäisin sinne kuukaudeksi jatkan matkaa Suomeen Melbournen ja Singaporen kautta. Olen kotona neljäs päivä. Yhdentoistatunnin aikaero ja neljän päivän matkustus ei kuulosta hauskalta, mutta pakkopa se on kestää.
I'll spend over three weeks with my family and then fly back to Australia (Brisbane, to be specific) in the end of April. Then I just keep going for two months and complete my travel plans. Now I'll spend the rest of March in New Zealand and try to make most out of it regardless of the situation. It's going to be the longest three weeks of my life but at least I know I'm going home. It's awful and something I never wished for, but at least I'll get to see my family and friends and relax. And I have time to cry and be sad without worrying about myself too much.

Tulen viettämään yli kolme viikkoa perheeni kanssa ja sitten lennän takaisin Australiaan (tarkemmin sanoen Brisbaneen) huhtikuun lopussa. Sitten jatkan reissaamista kahden kuukauden ajan suunnitelmien mukaan. Nyt tulen viettämään loput maaliskuusta Uusi-Seelannista ja nauttia niin paljon kuin pystyn tilanteesta huolimatta. Nämä tulevat olemaan elämäni pisimmät kolme viikkoa, mutta ainakin tiedän pääseväni kotiin. Tämä on ihan kamalaa ja en ikinä olisi toivonut näin käyvän, mutta ainakin pääsen näkemään perheeni ja ystäväni ja rentoutumaan. Ja voin vihdoin itkeä ja surra ilman, että tarvitsee huolehtia itsestäni kummemmin.

And what comes to my blog, I think I'll try to catch up with all the material once I'm in Finland. Let's see. 

Ja mitä blogiini tulee, luulen, että yritän saada taas kiinni ja postailla kaiken julkaisemattoman materiaalin, kunhan olen Suomessa. Saa nähdä.

The Great Ocean Road, part 4/4

Parts 1, 2 and 3 are found here, here, and here. And this is finally the last post from the Great Ocean Road! We finished the tour on Tuesday that happened to be Valentine's day and as you can see someone made the effort of reminding everyone of it on the beach.

Osat 1, 2 ja 3 löytyy täältä, täältä ja täältä. Ja tämä on vihdoinkin se viimeinen Great Ocean Road postaus! Päätettiin meidän matka ystävänpäivänä, kuten voittekin kuvasta päätellä. Joku oli nähnyt vaivaa muistuttaakseen kaikkia kyseisestä tapahtumasta.
The last (or the first if you start from the Melbourne end) part called the Surf Coast of the Great Ocean Road was definitely the most scenic if you think what you can see by just driving without stopping, but otherwise it wasn't as impressive as for example the Shipwreck Coast. 

Viimeinen (tai ensimmäinen, jos aloitat Melbournen päästä) osa Great Ocean Roadista, nimeltään Surf Coast, oli ehdottomasti hienoin pätkä maisemiensa puolesta - jos siis puhutaan siitä, mitä autosta voi nähdä, eikä pysähdy erikseen näkemisen arvoisia paikkoja etsimään. Muuten se ei ollut yhtä vaikuttava, kuin esimerkiksi Shipwreck Coast.
We finished our journey to the lighthouse (that is known from a tv-series that I had never heard of before) and headed back to the city via highway. There's nothing much left to say about the attractions we saw but I'd say in general the Great Ocean Road was a good experience. Now I can say "been there, done that".

Me lopetettiin matkamme majakalle (joka oli kuulemma tuttu telkkarisarjasta, josta minä en ollut kuullut koskaan aiemmin) ja suuntasimme takaisin kaupunkiin valtatietä pitkin. Loppumatkan kohteista ei suuremmin ole sanottavaa jäljellä, mutta yleisesti ottaen Great Ocean road oli hyvä kokemus. Nyt voin ainakin sanoa olleeni siellä.
However the Great Ocean Road isn't the most spectacular thing I've seen in Australia. For example the coastline of Great Southern of WA is at least as impressive and I really enjoyed the nature (including some gorges and caves as well) in Tasmania at least as much as I enjoyed the Great Ocean Road.

Kuitenkaan Great Ocean Road ei nouse huikaisevimmaksi paikaksi, jonka olen Australiassa nähnyt. Esimerkiksi Great Southernin rantaviiva Länsi-Australiassa lyö vertoja tälle tien pätkälle ja nautin Tasmanian luonnosta (mukaanlukien muutamat rotkot ja luolat) vähintään yhtä paljon.
If you have months and money to travel around Australia I'd say go somewhere else and see something else.  There are many other wonderful places along the endless coasts of Australia and I'm pretty sure I've seen just a fraction. If you're an average tourist visiting Sydney and Melbourne for a couple of weeks the Great Ocean Road is definitely worth it. It's a cheapish and quick way to see what the ocean and the coast can be like and it was a good experience, can't deny that. It just probably can't beat some other places I've seen here. 

Jos sinulla on reilusti aikaa (=kuukausia) ja rahaakin kohtuudella, niin sanoisin, että mene ja näe jotakin muuta Australiassa. Täältä löytyy niin monta muutakin upeaa kohdetta loputtoman rantaviivan varrelta, enkä minäkään ole nähnyt niistä kuin minimaalisen osan. Jos taas olet keskiverto turisti visitoimassa Sydneyssä ja Melbournessa parin viikon ajan, niin Great Ocean Road on ehdottomasti ajamisen arvoinen. Se on halvahko ja nopea tapa nähdä miltä meri ja ranta voivat täällä näyttää, eikä sitä käy kieltäminen etteikö se olisi ollut hyvä kokemus. Great Ocean Road vain ei ehkä päihitä muutamia muita paikkoja, jotka olen täällä nähnyt.
But in the end the Great Ocean Road is one of the most famous roads in Australia and you kind of should see it. And I have seen it now.

Mutta onhan Great Ocean Road kuitenkin yksi kuuluisimmista teistä Australiassa ja se tavallaan pitäisi nähdä. Ja minä voin nyt sanoa sen nähneeni.

When the worst happens.

6th of march 2017. It's half past eight pm and I'm sitting in my bed in Sydney, still being happy and excited from yesterday. We booked our flights to Singapore with my best friend and everything looks great. New Zealand this week, April in Brisbane, a quick visit to Cairns and then back to my home in Bunbury. Then off to Asia and travelling there for a few weeks with my best friend. And then my phone rings. It's my mom and she never calls without a warning.

On kuudes maaliskuuta 2017. Kello on puoli yhdeksän illalla ja istun sängylläni Sydneyssä, edelleen iloisena ja innostuneena eiliseltä. Ostettiin lennot Singaporeen yhdessä parhaan ystäväni kanssa. Lennän Uusi-Seelantiin tällä viikolla, huhtikuu menee Brisbanessa, nopea visiitti Cairnsiin ja takaisin aussikotiin Bunburyyn. Sitten Aasiaan ja siellä reissaamista muutaman viikon ajan yhdessä parhaan ystäväni kanssa. Sitten puhelimeni soi. Äiti soittaa ja hän ei koskaan soita ilman ennakkovaroitusta.

And suddenly nothing's right anymore. Suddenly I can't breath and I don't want to believe it. My parents and my sister, all of them crying, I'm crying, and I'm not there. I'm fourteen-fucking-thousand kilometres away from my home when I should be there. When I need to be there and the world's never the same again.  

Yhtäkkiä mikään ei ole enää oikein. Yhtäkkiä en pysty hengittämään, enkä tahdo uskoa sitä todeksi. Vanhempani ja siskoni itkevät, minä itken, enkä ole siellä. Olen neljäntoistatuhannen kilometrin päässä kotoa, ihan helvetin kaukana, kun minun pitäisi olla siellä. Kun tahtoisin olla siellä ja kun maailma ei ole enää koskaan ennallaan.

My Grandfather passed away suddenly and unexpectedly on Monday. I was always really close with him, he always supported whatever I decided to do in life (but never forgot to tell me if he thought it was a bad idea), and even though no-one is perfect he was such a good person that I'd like to be like him one day. And I always thought he's immortal.

Vaarini nukkui yllättäen pois maanantaina. Olen aina ollut tosi läheinen hänen kanssaa, hän tuki jokaista päätöstäni (vaikka sanoi kyllä myös suoraan, jos se hänestä oli huono ajatus) ja vaikka kukaan ei ole täydellinen, oli hän niin hyvä ihminen, että haluaisin olla hänen kaltaisensa vielä jonain päivänä. Ja minä jotenkin aina kuvittelin, että hän on kuolematon.

And I'm going home. My worst fears became real.
Ja minä olen menossa kotiin. Pahimmat pelkoni kävivät toteen.

I don't know how everything's going to go within next few weeks and I don't know if I'm going to be updating my blog. I just know I'll go to Finland in a couple of weeks, stay there for a bit, come back to Australia and keep travelling as planned. That's what my Grandfather would have wanted me to do anyway.

En tiedä miten mikään tulee menemään seuraavien viikkojen aikana, en tiedä tulenko päivittämään blogiani. Tiedän vain, että palaan Suomeen parin viikon päästä, olen siellä vähän aikaa, palaan Australiaan ja toteutan loput matkasuunnitelmani. Niin Vaari olisi minun kuitenkin halunnut loppujen lopuksi tekevän. 


Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

The Great Ocean Road, part 3/4

Time for the third Great Ocean Road post! You can find parts 1 and 2 from here and here. Anyway. Our trip continued on Tuesday morning and after seeing Twelve Apostles we headed to see more amazing spots on the way.

Olisi lienee aika kolmannelle Great Ocean Road postaukselle! Osat yksi ja kaksi voi lukea täältä ja täältä. Joka tapauksessa matkamme jatkui tiistaiaamuna Kahdeltatoista Apostolilta eteenpäin, kohti uusia huikaisevia kohteita.
One of them was called Razor Back and I have to say this stack of stone was my favourite. It was massive and impressive, standing there still while the waves were pounding on it. The ocean and the nature overall never stop amazing me. 

Yksi niistä oli kivi nimeltään Razor Back ja täytyy todeta, että se oli lempparini kaikista kivimuodostelmista, joita nähtiin. Se oli massiivinen ja vaikuttava seisoessaan paikoillaan aaltojen hakatessa sen kylkiin. Meri ja luonto yleensäkin ei lakkaa hämmästyttämästä minua.
The Loch Ard Gorge was the other one of our stops - it's named after a ship called Loch Ard that was travelling from England to Melbourne. However it never made it to it's destination and ended up to be one more shipwreck in the area. This part of the Great Ocean Road is actually called Shipwreck Coast due the huge amount of shipwrecks in these rough waters. 

Loch Ard Gorge taas oli toinen kohteistamme - kyseinen rotko (mikähän lie tässä tapauksessa olisi paras käännös sanalla "gorge") on nimetty Loch Ard-nimisen laivan mukaan, joka matkasi Englannista kohti Melbournea. Se ei koskaan kuitenkaan päässyt kohteeseensa asti, vaan päätyi yhdeksi uudeksi hylyksi meren pohjaan. Kyseinen pätkä Great Ocean Roadilla on itseasiassa vapaasti suomennettuna nimeltään Haaksirikkorannikko johtuen valtavasti määrästä haaksirikkoja, joita siellä on sattunut.
All the passengers of Loch Ard were killed except for the two survivors called Tom and Eva. They were lucky enough to find their way to one of the rare beaches between the steep cliffs and even find help from the nearby village. Again, the story in it's full length is a lot more interesting and thanks to our great tour guide and her storytelling skills she made us all live those struggles of the two survivors in our heads. You can read a short version for example from Wikipedia.

Kaikki Loch Ardin matkustajat menettivät henkensä kahta selviytyjää, Tomia ja Evaa, lukuunottamatta. He olivat riittävän onnekkaita löytääkseen tiensä yhdelle harvoista rannoista keskellä jyrkkiä kallionseinämiä ja sieltä avun luokse läheiseen kylään. Taas kerran tarina koko komeudessaan olisi huomattavasti kiinnostavampi ja kiitos mahtavan oppaamme tarinankerrontataitojen me kaikki elimme täysillä mukana Tomin ja Evan kauhunhetkissä. Lyhyt versio tarinasta löytyy esim Wikipediasta englanniksi.
And that's it for this time - I can just imagine what these waters would have looked liked in the stormy winter months. It's still summertime and I still wouldn't have gone for a swim! No question why the area has required so many lives when ships have gone under.

Ja siinäpä kaikki tällä kertaa - voin vain kuvitella, miltä nuo kyseiset vedet näyttävät myrskyisinä talvikuukausina. Tällä hetkellä ollaan vielä kesässä, enkä silti olisi mennyt uimaan! Ei kysettäkään siitä, miksi alue on vaatinut niin monia henkiä laivojen upotessa meren syleilyyn.

Cradle Mountain, Tasmania

To get a bit of change into these posts after a few from the Great Ocean Road (there's still two more to come!) I decided to start telling about our Tasmanian adventures. First of all I have to say that this part of Australia has surprised me - I didn't have much expectations but thought that Tasmania would be cool to see as the nature should be amazing. And that's exactly what it is and I'm in love.

Ajattelin, että olisi aika pitää pieni tauko Great Ocean Road -postauksissa (niitä on vielä kaksi varastossa!), joten päätin alkaa kertomaan Tasmanian seikkailuistamme. Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tämä osa Australiaa yllätti minut. Ei sillä, että mulla erityisesti odotuksia olisi ollut, halusin vain tulla tänne, koska luonto on kuulema huikea. Ja sitä se onkin ollut ja minä olen ihan myyty.
Today we take a look at the photos from Cradle Mountain which is located in Cradle Mountain-Lake St Clair National Park. It's 1,545 metres high and well, we didn't climb to the top but spent a couple of hours walking and driving around in the national park, spotting some wombats and learning more about the history of Tasmania.

Tänään ajattelin antaa teille väläyksen Cradle vuorelle (eng. Cradle Mountain), joka sijaistsee Cradle Mountain-Lake St Clair kansallispuistossa. Sen huippu kohoaa 1,545 metrin korkeuteen ja vaikka me ei huipulle lähdetty kiipeilemään, niin vietettiin pari tuntia kävellen ja autoillen ympäri kansallispuistoa. Bongattiin muutama vompatti (kirjoitin eka wombatti ja totesin, et ei se ollutkaan ihan oikeaoppista suomenkieltä) ja opittiin lisää Tasmanian historiasta.
This place is a definitely a must see while you're in Tasmania if you just have a car and can get there. We we lucky as one of our hosts was happy to show us around and drove as all the way there from Ulverstone that was our first destination. 

Tämä paikka on "pakko nähdä"-listalla Tasmanian reissullasi, jos sulta löytyy auto ja vaan pääset sinne. Me oltiin onnekkaita, sillä ensimmäisen majapaikkamme emäntä oli innokas ajeluttamaan meitä ympäriinsä ja kuskasi meidät Cradlelle asti ja takaisin Ulverstonesta, jossa yövyttiin.
In a way Cradle Mountain reminded me of Europe - just like the rest of Tasmania does as well. They even get snow here when it's winter and as the mountain is pretty high it's covered in snow even more often. But anyway. What do you think of the views?

Tavallaan Cradle Mountain muistutti minua Euroopasta, ihan niinkuin koko Tasmaniakin muistuttaa. Täällä saadaan jopa lunta talvisin ja vuoren ollessa korkea ei ole tavatonta, että se on useamminkin lumen peitossa. Mutta tässäpä se sitten varmaan olikin - mitä mieltä olette maisemista?
P.s. It's 2nd of March today and we're flying to Sydney, yay!
P.s. On toinen maaliskuuta ja me lennetään tänään Sydneyhin, jee!