I just spent one amazing month in this wonderful small country called Luxembourg. Returning to the same places I learnt to be happy again two years ago was better than I expected. Time's been flying and when you're reading this post, I'm on a short visit to Switzerland from where I continue to my friend's place in Germany. I waved goodbyes to my host family that left to Iceland a couple of days ago, packed my bags, and decided it would be time to take a little look back and see what a month in Luxembourg taught me?

Vietin juuri aivan mahtavan kuukauden tässä upeassa pienessä maassa nimeltään Luxemburg. Kahden vuoden takaisiin paikkoihin, joissa opin olemaan taas olemaan onnellinen, palaaminen oli parempaa, kuin odotin. Aika on mennyt kuin siivillä ja kun luette tätä postausta, olen jo lyhyellä visiitillä Sveitsissä, josta jaksan Saksaan kaverini luo. Vilkutin hyvästit Islantiin lähteneelle host-perheelleni pari päivää sitten, pakkasin laukkuni ja päätin, että olisi aika katsoa hieman taakse päin ja miettiä, mitä kuukausi Luxemburgissa opettikaan minulle?

I'm better with kids than I remembered. I knew I love working with children and I do a pretty good job but I realized again why becoming an au pair was one of the best decisions I've made in my life.
/ Tulen lasten kanssa toimeen paremmin, kuin muistinkaan. Tiesin rakastavani lasten kanssa työskentelyä ja olevani siinä ihan hyvä, mutta ymmärsin taas kunnolla, miksi au pairiksi ryhtyminen oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Car accidents scare the shit out of you and it's a horrible feeling when you see the car getting literally crushed around you. But they also remind you what's important. Luckily we survived with bruises and I can't even be too upset about the car being in such a shape that there's no point of fixing it. What matters is that no-one got hurt.
/ Auto-onnettomuudet säikäyttävät ihan liikaa ja on maailman kamalin tunne, kun näet auton kirjaimellisesti rytistyvän ympärilläsi. Mutta ne myös muistuttavat mikä on tärkeää. Onneksi selvittiin mustelmilla, enkä edes jaksa välittää liiemmin siitä, että auto on aikalailla korjauskelvoton. Vain sillä on väliä, että kaikki ihmiset ovat ehjiä.

Ultimate frisbee people are simply the friendliest lot ever. I attended a local team's trainings twice a week here in Luxembourg and felt like home with them in such a short time. Our small fresher team consisting of my uni friends was welcomed warmly in the beach tournament in the Netherlands. I just love ultimate.
/ Ultimate frisbeen pelaajat ovat yksinkertaisesti ystävällisintä sakkia ikinä. Osallistuin paikallisen joukkueen treeneihin kahdesti viikossa täällä Luxemburgissa ja olo oli kotoisa tosi lyhyen ajan jälkeen. Meidän aloitteleva yliopistokavereista muodostettu tiimi toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi Hollanin rantaturnaukseen. Mä vaan rakastan ultimatea.

The most delicious homemade chocolate cake might be vegan. We baked a cake with the kids one day and everyone just loved it.
/ Herkullisin kotitekoinen suklaakakku saatta olla vegaani. Leivottiin lasten kanssa kakku eräänä päivänä ja kaikki rakastivat sitä.
I might not speak French but I'm totally able to do my shopping in French. "Bonjour", "merci", and "au revoir" come easily. I recognize how "do you need a bag?" is said even though I can't spell it out for you and I've even cooked a couple of dishes from a recipes in French. I can definitely tell onion and olive oil apart now.
/ En ehkä puhu ranskaa, mutta olen silti kykenevä hoitamaan ostokseni ranskaksi. "Bonjour", "merci" ja "au revoir" tulevat helposti ja tunnistan, kun joku kysyy tarvitsenko pussia, vaikken ehkä osaakaan kirjoittaa sitä. Olenpa myös kokannut parit illalliset ranskankielisistä resepteistä. Pystyn nyt varmasti erottamaan sipulin ja oliiviöljyn toisistaan.
"Äddi" means "bye" or "see you" in Luxembourgish, so now my Luxembourgish vocabulary consists of two words the other one being "moien" which is a general greeting.
/ "Äddi" tarkoittaa "näkemiin" luxemburgiksi, joten nyt luxemburgin sanastoni koostuu kahdesta sanasta, joista toinen, "moien" on yleispätevä tervehdys.
The Netherlands is a lovely country but the landscape gets boring super quickly. It's just flat.
/ Hollanti on ihana maa, mutta maisemat käyvät tylsiksi tosi nopeasti. Kaikki on vaan tasaista.
I enjoy being on my own. I knew this already but found that solo explorer in myself again. Wandering on the streets of the city, hoping on a bus somewhere, booking that hostel just for yourself. I enjoy that freedom and however great sharing moments with someone is, I love having time just for myself as well. Sitting in the car on an early morning sipping my take away coffee and watching the sun rise. Simply the best.
/ Nautin yksinolosta. Tiesin sen jo ennestään, mutta löysin tuon itsenäisen seikkailijani uudestaan. Keskustan kaduilla kävely, satunnaiseen bussiin hyppääminen, hostellin bookkaaminen ihan vain itsellesi. Rakastan sitä vapautta ja vaikka hetkien jakaminen jonkun kanssa voi olla mahtavaa, niin nautin ihan omasta ajastanikin. Takeaway kahvin siemailu autossa istuen ja auringonnousua katsellen, ihan parasta.

The ones who have been following me for a bit longer will know I spent my gap year as an au pair. First stop was Luxembourg in June 2016, followed by Western Australia from late July 2016 onward. It seems like a lifetime ago, but on the other hand I still remember it like yesterday how it felt when I finally had confirmed my arrival with my family and booked my flights to Perth. Becoming an au pair, moving abroad and travelling were my biggest dreams at the time. That graduation summer was the beginning of the year of my life. I still think I was slightly out of my mind packing my life in a backpack and taking the plane to the other side of the world, but at least I had had some au pair experience in Luxembourg before diving straight in to half a year in that small Australian town I now call my home.

Ne teistä, jotka ovat seuranneet minua hieman pidempään tietävätkin, että vietin välivuoteni au pairin hommissa. Ensimmäinen pysäkki oli Luxemburg kesäkuussa 2016 ja sitä seurasi Länsi Australiaan muutto heinäkuun lopulla 2016. Tuntuu, kuin noista ajoista olisi ikuisuus, mutta toisaalta taas muistan sen fiiliksen kuin eilisen, kun olin vihdoin vahvistanut saapumiseni perheen kanssa ja varannut lennot Perthiin. Au pairius, ulkomaille muuttaminen ja matkustaminen olivat suurimpia unelmia noihin aikoihin. Ylppärikesäni oli alku elämäni parhaalle vuodelle. Ajattelen edelleen, että olin hieman sekaisin pakatessani rinkkani ja hypätessäni koneeseen, joka kuskasi mut toiselle puolelle maailmaa, mutta ainakin sain au pair kokemusta Luxemburgista ennen kuin hyppäsin puolen vuoden mittaiseen pestiini pienen pienessä kylässä Australian maaseudulla, jota nyt kutsun kodikseni.

After having the time of my life I returned to Finland and moved to Scotland. I'm not saying it was a bad choice - I've enjoyed every moment even though my life hasn't been as exciting as it was when I had no idea where I'm going to sleep the next night on our journey through New Zealand, or how long we'll stay in Malaysia before heading to the next country. In any case, I've been happy in Scotland. However, I have found myself checking aupairworld and several facebook groups every so often and wondering if I'll ever be an au pair again. It's weird but you do end up missing rhyme time and the random tantrums over the smallest things (that are bigger than life in the eyes of a two year old). And then my Luxembourgish host family contacted me, asked if I wanted to join them again, and here I am. Ready for another great summer in this tiny nation that has a special place in my heart as well.

Vietettyäni elämäni parasta aikaa, palasin Suomeen ja muutin Skotlantiin. En sano, että se oli huono valinta, sillä olen nauttinut joka hetkestä, vaikkei elämä ehkä olekaan ollut niin hurjan jännittävää, kuin se oli matkatessani Uusi-Seelannin läpi tietämättä, missä seuraavana yönä nukutaan tai tietämättä, kuinka kauan Malesiassa viihdytäänkään ennen seuraavaan maahan siirtymistä. Joka tapauksessa olen ollut onnellinen Skotlannissa. Siitä huolimatta olen huomannut tsekkaavani aupairworldiasilloin tällöin, samoin kuin lukuisia facebook ryhmiä miettien, että tulenko koskaan enää olemaan au pair. On kummallista, kuinka kirjaston laulutuokioita ja satunnaisia, ihan mitättömistä (mutta kaksivuotiaan silmin elämää suuremmista) asioista johtuvia kiukunpuuskia alkaakaan kaipaamaan. Ja sitten Luxemburgin perhe otti minuun yhteyttä ja kysyi, tahtoisinko tulla taas heille ja täällä minä olen. Valmiina seuraavaan mahtavaan kesään tässä pikkuisessa maassa, jolla on myöskin erityinen paikka sydämessäni.

So, why to become an au pair for the third time of my life? Who's crazy enough to return to the chaos of living in a household full of little ones? First of all I love children, and find working with them rewarding. I love observing how they develop in such a short time, and I love it when you have a break through with them and they start calling you "my Fiia" and ask for cuddles. All of "my" children have and will have a special place in my heart for the rest of my life and I have to say it was amazing to return here, see how much the happy little baby boy I spent my days with two years ago runs around now and babbles on in his own language. The now four years old little fella replied me in Swedish (which I understand surprisingly well regardless my poor ability to produce it myself) for the first few days when I spoke to him in English, but started dropping in more and more English.  One day the choice of language was German. The older kids ran to hug me when I went to see them after school on my first day here. And it's simply the best. I realized I also miss my kids in Australia a lot, and hope I'll get to visit them again sometime soon.

Joten, miksi päätin ryhtyä au pairiksi kolmannen kerran elämässäni? Kuka on tarpeeksi hullu palatakseen lapsiperheen kiireiseen arkeen vapaaehtoisesti? Ihan ensiksi - rakastan lapsia ja heidän kanssaan työskentely on palkitsevaa. Rakastan seurata lyhyessäkin ajassa tapahtuvaa kehitystä ja rakastan sitä, kun ylitätte jonkun näkymättömän rajan ja he alkavat kutsua sinua "minun Fiiaksi" ja pyytävät haleja. Kaikki "minun" lapseni ovat ja tulevat aina olemaan minulle äärimmäisen tärkeitä ja voin sanoa, että oli ihanaa palata tänne ja nähdä, kuinka paljon muutosta kahdessa vuodessa olikaan tapahtunut. Se nauravainen, puolivuotias vauva, jonka kanssa vietin päiväni pari vuotta sitten juoksee nyt ympäri ja juttelee jatkuvasti omalla kielellään. Nyt nelivuotias pikkuinen taas vastaili minulle ruotsiksi (jota ymmärrän yllättävän hyvin huolimatta siitä, etten itse sitä juurikaan osaa puhua) ekat päivät, kun puhuin hänelle englantia, mutta alkoi sitten lisäämään puheeseensa lisää ja lisää englantia. Yhtenä päivänä kielivalinta taas oli saksa. Vanhemmat lapset juoksivat halaamaan, kun menin heitä koululle vastaan ekana päivänäni täällä ja se on ihan parasta. Tajusin myös kaipaavani Australian lapsiani ihan älyttömästi. Sinnekin on päästävä vierailulle mielellään nyt tai heti.

Second of all, being an au pair is a great opportunity to travel. What is better than having a place to stay, getting paid while being abroad, and having time off on the weekends to explore. Luxembourg is a beautiful country, and I have plans to visit my friend in Germany after finishing work. I'll go to the Netherlands for an ultimate frisbee tournament with uni friends in a couple of weeks. It's all gonna be good fun. I'm also hoping to improve my language skills again, maybe learn a few new words in French (my vocabulary is limited to "goodbye", "thanks" and "no thanks") and form a few sentences in German.

Toisekseen au pairius on hyvä mahdollisuus matkustaa. Mikä parempaa, kuin se, että on majoitus valmiina, palkka tulee tilille ja viikonloppuina on aikaa seikkailla. Luxemburg on kaunis maa ja aion vierailla myös kaverini luona Saksassa töiden loputtua. Yhtenä viikonloppuna suuntaan Hollantiin ultimate frisbeen turnaukseen muutaman yliopistokaverin kanssa. Siitä tulee hauskaa. Toivon myös kehittäväni kielitaitoani edes hieman, ehkä oppivani pari sanaa ranskaa (sanastoni rajoittuu sanoihin "näkemiin", "kiitos" ja "ei kiitos") ja ehkäpä saan muodostettua muutaman lauseen saksaksikin.

And returning to your old host family? It's simply the best. No need to worry about not getting along, or not being treated fairly. I already know them, they know me, and we all know it's going to work. Things change and people change, children grow, and life goes on, but if it worked in the first place it will work again. It's totally stress-free (unless you almost miss your connecting flight and run through the airport to make it to the bag drop on time. Had whole 2 minutes to spare) as you know where you're going and have a rough idea of what to expect. All the good memories from 2016 come in mind, and I'm sure this experience will be a great one again.

Ja entä sitten vanhaan host-perheeseen palaaminen? Se on ihan parasta. Ei tarvitse huolehtia siitä, tullaanko toimeen, tai kohdellaanko sua reilusti. Tunnen heidät, he tuntevat minu ja me kaikki tiedetään, että homma tulee toimimaan. Asiat muuttuu ja ihmiset muuttuu, lapset kasvavat ja elämä menee eteenpäin, mutta jo se toimi ekalla kerralla, niin kyllä se toimii uudestaankin. Palaaminen on stressitöntä (paitsi silloin, kun melkein missaat jatkolentosi ja juoksen lentokentän läpi ehtiäksesi saamaan laukkusi ruumaan. Luppoaikaa jäi hurjat kaksi minuuttia), kun tiedät mihin olet menossa ja mitä odottaa. Kaikki hyvät muistot vuodelta 2016 tulevat mieleen ja olen ihan varma, että tämä on taas hieno kokemus.

I know you should never say never but this might be my last time as an au pair. Getting older and having more experience means I'd be an ideal candidate for new families looking for someone to join them, but what it means for myself? It means I value my own time, having the decision making power all to myself, and doing things my way. Regardless of being treated as a fully grown-up member of the family, being one of the adults, it still means I'm accommodating myself to the family's life and their needs. It's what being an au pair is about - being a part of the family but also being flexible. I've enjoyed being an au pair and I've been extremely lucky what comes to finding host families. But would I do it in five years time again? Maybe, maybe not, but it's less and less likely to happen again the older I get. So might as well make the most out of it now when I still can.

Tiedän, ettei koskaan saa sanoa ei koskaan, mutta tämä voi hyvinkin olla vika kertani au pairina. Mitä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi tulen, sitä mieluisampi kanditaatti olen uusille au pairia etisiville perheille, mutta mitä se tarkoittaa itselleni? Sitä, että arvostan omaa aikaa, itsenäisyyttä päätösten tekemisen suhteen ja asioiden hoitamista omalla tavallani. Vaikka minua kohdellaankin yhtenä perheen aikuisista, tarkoittaa au pairius silti sitä, että sovitan ihseni perheen elämään ja heidän tarpesiinsa. Ja niin sen kuuluukin olla - au pair on osa perhettä, mutta pystyy myös joustamaan. Minulle se on sopinut ja olen ollut äärimmäisen onnekas perheideni kanssa, mutta tekisinkö tämän uudestaan viiden vuoden päästä? Ehkä, ehkä en, mutta se on vähemmän todennäköistä mitä vanhemmaksi tulen. Joten miksipä en siis ottaisi kaikkea irti, kun vielä voin.
I've said it before and I'll say it again - au pairing is a unique opportunity to explore new culture, new places, and new ways of doing things. Being an au pair is a learning curve, and helps you to understand yourself. It's a safe and wonderful way to go and see the world. And it's a possibility to create life lasting friendships, find more people you can call family. Find a new place to call home.

Olen sanonut sen ennenkin, mutta sanon sen taas - au pairius on uniikki mahdollisuus tutustua uuteen kulttuuriin, uusiin paikkoihin ja uusiin tapoihin. Au pairius on jatkuvaa oppimista, joka auttaa myös ymmärtämään itseäsi. Se on turvallinen ja hieno tapa nähdä maailma. Se on mahdollisuus luoda elämänmittaisia ystävyyssuhteita, löytää lisää ihmisiä, joita kutsua perheeksi. Löytää uusia paikkoja, joita kutsua kodiksi.

Less than a week to go here in Luxembourg. Just a couple of days to be precise. Time has flied, the whole month just run through my hands. I've enjoyed every moment (well not maybe the rare occasions when the little one got mad as hell, or when both of the younger boys were screaming and crying and I was the only one in the house). But still. I have loved being an au pair, I have loved being in this particular family.

Alle viikko Luxemburgia jäljellä. Tarkemmin sanottuna vain pari päivää. Aika on lentänyt ja kuukausi hävisi johonkin. Olen kummiskin nauttinut joka hetkestä (jos nyt en ehkä kuitenkaan niistä harvoista, kun pikkuinen hermostui ihan satasella, tai siitä, kun kaksi nuorinta huusi ja itki yhtä kurkkua ja minä olin ainoa kotona). Mutta joka tapauksessa, olen rakastanut au pairina oloa ja olen rakastanut olla osa just tätä perhettä.

I've made new friends, travelled around, eaten well, drunk wine, and eaten chocolate. I've been driving in Luxembourg (and in the city of Lux as well) and in Germany. I've slept well, talked a lot, laughed a lot, watched a whole football match the first time in my life (áfram Iceland!), and become friends with these lovely people. I feel like home and I'm already missing my life here. It's been an amazing month.

Olen saanut uusia ystäviä, reissannut, syönyt hyvin, juonut viiniä ja syönyt suklaata. Olen autoillut Luxemburgissa (ja myös Luxin kaupungissa), sekä ajanut Saksassa. Olen nukkunut hyvin, puhunut ja nauranut paljon, katsonut kokonaisen jalkapallo-ottelun ekaa kertaa elämässäni (áfram Iceland!) ja ystävystynyt näiden ihanien ihmisten kanssa. Olo on kotoisa ja kaipaan jo nyt elämääni täällä. Kulunut kuukausi on ollut mahtava.

In the other hand it's nice to go home. It's great to get to see everyone and start preparing for my next huge adventure. I'm looking forward my graduation party (if I just get my diploma. I should, but you never know). I'm excited to get to share my stories and memories with my loved ones in person. I'm looking forward to speak (mostly) Finnish - I've been speaking pretty much just English here. It's not hard but I love Finnish so much that it's awesome to get to use that language, too.

Toisaalta on kiva mennä kotiin. On huippua nähdä taas kaikkia ja aloittaa seuraavan seikkailun valmistelut. Odotan valmistujaisjuhlia (jos vaan nyt saan sen diploman käteeni) ja sitä, että saan jakaa kaikki tarinat ja muistot rakkaiden kanssa. Olen innoissani, kun pääsen puhumaan taas (lähes) täysipäiväisesti suomea - täällä olen puhunut lähinnä vaan englantia. Englannin puhuminen ei ole ongelma, mutta rakastan suomea niin paljon, että sitä vaan on mukava päästä puhumaan oikeasti.

I've become much more confident here. I'd say I'm already fluent in German, French, and Luxembourgish (spot the sarcasm). But really, it's not a big deal to greet and thank people in their native language and try to handle things in a shop in a language you are far away from fluent with. I know I can travel on my own. I've been learning so much.

Olen saanut itsevarmuutta täällä. Puhunhan mä sentään sujuvasti jo saksaa, ranskaa ja luxemburgia (spottaa sarkasmi heh). Mutta olen oikeasti huomannut, että ei se niin iso juttu ole tervehtiä ja kiittää ihmisiä heidän äidinkielellään ja yrittää selvitä kaupassa, vaikka kielitaito ei ois lähelläkään sujuvaa. Tiedän, että pystyn matkustamaan yksin. Olen oppinut tosi paljon.

And I couldn't be happier or more grateful for the fact that life somehow weirdly led me here. If someone said a few months ago that I'll be in Luxembourg now I wouldn't have believed them. But here I am and I'm happier than I've been for a long time. It's been great and I would like to stay a couple of months longer. I could see myself living here later on in my life as well. Luxembourg has started feeling like home. Everything's still okay. Everything's still wonderful. Now I'm just enjoying my last days here, seeing and doing what I have planned but haven't done yet, and then I'm gonna pack my things and keep on flying.

Enkä mä voisi olla onnellisempi ja kiitollisempi siitä, että elämä jotenkin kummallisesti kuskasi mut tänne. Jos joku olisi muutama kuukausi sitten sanonut, että olen nyt Luxemburgissa, en olisi uskonut. Mutta täällä ollaan ja onnellisempana kuin aikoihin. Elämä täällä on ollut mahtavaa ja voisin viipyä vielä pari kuukautta. Voin nähdä itseni vaikka asumassa täällä vielä joskus, Luxemburg on alkanut tuntua kodilta. Kaikki on edelleen okei. Kaikki on edelleen paremmin kuin hyvin. Nyt vaan nautin vikoista päivistä täällä, sekä näen ja teen juttuja, jotka olen suunnittelut mutten vielä toteuttanut. Sitten pakkaan tavarani ja lennän taas.

Three weeks in Finland ahead, and then I'm gonna take the biggest jump of my life into something unfamiliar. I'm gonna move to Australia. It's scary but awesome and you're gonna hear so much of my adventures there. Luxembourg was a great launchpad for me, it was a great coincidence. I'm thankful and grateful and happy. So happy, that I almost cried in a bus because it was probably the last time I visited Lux. What more there's to say?

Kolme Suomi-viikkoa edessä ja sitten hyppään kauemmas tuntemattomaan kuin koskaan ennen elämässäni. Muutto Australiaan on konkreettisesti edessä. Pelottavaa, mutta tosi mahtavaa, ja teillekin riittä varmasti paljon kerrottavaa Aussi-seikkailuista. Luxemburg oli hyvä laukaisualusta, se oli mahtava sattuma. Olen kiitollinen ja onnellinen. Niin onnellinen, että melkein itkin bussissa, koska se luultavasti oli vika kerta Luxissa. Mitä muuta sitä sanomaan?

My days start usually around 8 o'clock, so I get up somewhere between 7:00 and 7:30, get dressed, and eat my breakfast. As my main duty is to look after the youngest kid who's 6 months old, I don't have to worry about the older ones in the morning before they go to school/kindy. I usually play with the baby, feed him, change the diaper, and put him sleeping. He usually sleeps and is awake in blocks of 1-3 hours, so the rhythm stays pretty much the same through the day.

Mun päivät alkaa yleensä kahdeksalta, joten herään jossakin 7:00 ja 7:30 välillä, puen ja syön aamupalani. Pääasiallinen hommani on vahtia nuorinta, 6kk vanhaa, lasta, joten mun ei tarvitse huolehtia kolmesta muusta aamuisin ennen kuin he lähtevät kouluun/päiväkotiin. Aamut kuluvat leikkien vauvelin kanssa, ruokaillessa, vaipanvaihdossa, ja vauvan nukuttamisessa. Vauva nukkuu ja on valveilla yleensä 1-3 tunnin pätkissä, joten rytmi pysyy suunilleen samana koko päivän läpi.

When the baby sleeps, I do this and that small such as the laundry, cleaning away the kids' toys, or packing/unpacking the dishwasher. Then I just hang out, watch TV, read something (and I really recommend you to check out that exhibition if you ever visit Luxembourg!), eat, or take my laptop out.

Kun vauva on nukkumassa, touhuan yleensä sitä ja tätä pientä ympäriinsä. Saatan auttaa pyykkihuollossa tai täyttää/tyhjentää tiskikoneen, siivota lasten lelut paikoilleen. Sitten vain hengailen, katson telkkaria, luen jotakin (ja tosiaankin suosittelen kaikkia tsekkaamaan tuon näyttelyn, jos Luxemburgissa käyt!), syön, tai otan läppärin esille.

After an hour or two the baby wakes up and is hungry again. After eating we usually play or read or just lay on the couch and "talk". Even though he's so small he still enjoys being and communicating with others, so that's what we do.

Tunnin tai parin unien jälkeen vauva heräilee ja on taas nälkäinen. Ruoan jälkeen yleensä leikitään, luetaan, tai vaan makoillaan yhdessä sohvalla "jutellen". Vaikka vauveli onkin vielä niin pieni, tykkää hän silti olla muiden kanssa ja seurustella, joten niin me sitten yleensä tehdään.

On that specific day I cooked a lunch for me and my host mum, who stayed working at home. I made some sort of veggie wok, and it was delicious! Some other days I just crab a sandwich, or eat something prepared by the mum.

Kyseisenä päivänä minä kokkasin lounaan itselleni ja perheen äidille, joka teki töitä kotona. Tein jonkinsortin kasviswokin, joka onnistui varsin hyvin! Joinain muina päivinä nappaan vain voileipää, tai syön perheen äidin valmistaman lounaan.

Next thing is to feed baby again if he's hungry, and if the weather allows we go for a walk so that he can fall asleep again. Around 16:00 o'clock both of the parents are usually back at home (as well as the older kids) and I'm free to do whatever, but quite often I end up sitting around and being with the family. This time I decided to drive to the town close by - my first time behind the wheel in Luxembourg!

Seuraavaksi vauveli syö jälleen, jos sattuu olemaan nälkäinen. Iltapäivällä käydään yleensä myös kävelyllä, jos sää vain sallii, niin, että toinen nukahtaa taas vaunuihin. Neljän aikoihin molemmat vanhemmat (sekä vanhemmat lapset) ovat taas kotona ja minä vapaa tekemään mitä vaan. Monesti päädyn kuitenkin istuskelemaan perheen seurana. Tällä kertaa päätin ajella viereiseen kaupunkiin - eka kerta ratin takana Luxemburgissa!

I ended up to the town without crashing the car, walked through all the shops (they have a small shopping centre and grocery stores, but it's a pretty quick round I would say). Bought some nice coffee as well and enjoyed my life.

Pääsin kaupunkiin asti kolaroimatta autoa ja päädyin kävelemään kaikki kaupat läpi (kaupungista löytyy siis pieni ostoskeskus ja ruokakauppoja, mutta ne on aika nopeasti koluttu läpi). Ostin vähän kahvia ja nautin elämästä.

In the evening we have a dinner, watch telly, talk, drink wine, play with the kids, etc. Sometimes I spend my evening out in the city meeting up with other au pairs, but mostly it's just the same as I would do at home, taking it easy and relaxing. Then a bit of time on my laptop in my room, shower, and sleep!

Illalla syödään päivällinen, katsotaan telkkaria, jutellaan, juodaan viiniä, leikitään/pelataan lasten kanssa, yms. Joskus vietän illan kaupungilla muiden au pairejen kanssa, mutta yleensä teen samoin kuin tekisin kotonakin - rentoudun. Viimeiseksi vähän aikaa läppärin ja somen parissa omassa huoneessa, suihku ja sänky!

P.s. I'm heading to Brussels this weekend, how cool is thar!
P.s. Lähden Brysseliin tänä viikonloppuna, kuinka siistiä!

I've been in my host family for a week now. As I already told you, the first impression was very pleasant. And it has stayed that way. I like the parents, the kids are great. I like the house and the area. I have nothing to complain about at the moment. I've been eating well, sleeping well, and having a good time. I can hang around if I wish, I help around as I would at home. I get my own time if I want to.

Eka viikko au pair-perheessäni on nyt ohi. Kuten jo aiemmin mainitsin, ensivaikutelma oli positiivinen. Pidän vanhemmista, lapset on ihania. Talo on kiva ja aluekin sopii mulle. Ei ole oikeastaan mitään, mistä valittaa. Olen syönyt hyvin, nukkunut hyvin, ja nauttinut elämästä. Hengailen muiden kanssa, kun siltä tuntuu, auttelen samalla tavalla, kuin kotonakin auttelisin. Voin vetäytyä omaan rauhaan, jos niin haluan tehdä.

On Tuesday night I went to see Disturbed on Rockhal, Belval. My host mom helped me to find the right buses and trains, my host dad picked me up from the main train station at night after the show. I think they're awesome. I found my way to Rockhal on my own, even though the things in public transportation are in French. I've learned to say "merci" and "ni merci", which are of course "thank you" and "no thank you", as well "moyen" which is a general greeting. And I'm kind of proud of myself.

Tiistai-iltana menin kuuntelemaan Disturbedia Rockhal'iin Belval'ssa. Host-äiti auttoi minua löytämään oikeat bussit ja junat, host-isä taas haki minut yöllä päärautatieasemalta konsertin jälkeen. He ovat huippuja. Löysin tieni Rockhal'iin ihan itse, vaikka kaikki julkisissa olikin ranskaksi. Olen oppinut sanomaan "merci" ja "ni merci", "kiitos" ja "ei kiitos". Osaan sanoa myös "moyen", joka on yleinen tervehdys. Olen ylpeä itsestäni.

On Wednesday I met up with two other au pairs, a French girl and an Italian girl. Both were great, they showed me around the city, we talked this and that, we drank beer, and had good time. The Luxembourg city is absolutely beautiful, and during night it still feels safe. It's not too big, but it's still big enough, and the atmosphere is great. I didn't have to be afraid coming back from the Disturbed show alone, or walking around with the other girls. 

Keskiviikkona tapasin kahden muun au pairin kanssa: ranskalainen, sekä italialainen tyttö. Molemmat olivat mahtavia, esittelivät minulle kaupunkia, juteltiin niitä näitä, juotiin olutta, ja vietettiin mukava ilta. Luxemburgin kaupunki on todella kaunis, eikä yölläkään ollut turvaton olo. Kaupunki ei ole liian iso, mutta silti riittävän kokoinen. Ilmapiiri on mahtava, ei tarvinnut pelätä hommautuessaan yksin kotiin Disturbedin keikalta, eikä kävellessä tyttöjen kanssa. 

And just as we spoke - it's awesome to meet up with other au pairs. You all kind of have the same view of the world, similar mindset. You're in the same situation: a new place, a new county, a new family, no friends, nothing familiar. So you kinda melt together immediately, even though it might be that you'll never see again. But then again we also invited each others to visit us wherever we are. For a traveler it's the best thing to know people. You just have to socialize a bit and you'll learn lots about world, others, and yourself. On Wednesday night I learned about the history of the Luxembourg city, about all the important buildings. I wouldn't have, if I didn't decide to meet up with this French girl, who bought the Italian girl with her, who then showed us around. 

Ja aivan kuten me puhuttiinkin, oli mahtavaa tavata muita au paireja. Kaikilla on samanlainen maailmankuva. Ollaan samassa tilanteessa: uusi paikka, uusi maa, uusi perhe, ei ystäviä, ei mitään tuttua. Joten jotenkin vaan sulaudutaan yhteen heti kättelyssä, vaikka voi olla, ettei tulla enää koskaan näkemään uudestaan. Mutta toisaalta taas kutsuttiin jo toisemme kyläilemään, satuttiimpa sitten olemaan missä päin maailmaa tahansa, jos siltä tuntuu. Maailmanmatkaajan näkökulmasta on huippua tuntea ihmisiä. Jos sosialisoidut vähän, opit paljon maailmasta, muista, ja itsestäsi. Keskiviikona opin Luxemburgin kaupungin historiasta ja tärkeistä rakennuksista. En olisi oppinut, jos ei oltaisi ranskalaisen tytön kanssa päätetty tavata, eikä hän olisi ottanut italialaista tuttuaan mukan, joka sitten esitteli kaiken.

So all in all. Everything's better than good. I'm loving it here. I couldn't be happier at the moment and I just wish that the rest of my stay will be as lovely as it's been so far. And I like Luxembourg so much, that I think I will write an own post about the reasons I love this country, and why everyone should definitely visit here!

Joten tiivistetysti taas - kaikki on paremmin kuin hyvin. Rakastan olla täällä. En voisi olla tällä hetkellä onnellisempi ja toivon vain, että loppuaika Luxemburgissa sujuu yhtä hyvin. Pidän tästä maasta niin paljon, että taidan kirjoitella oman postauksen siitä, miksi olen menettänyt jo sydämeni ja miksi jokaisen pitäisi vierailla täällä!

I arrived to Luxembourg late last night. My last flight was delayed, but that was okay. The flight itself from Munich to Luxembourg was short, only about an hour, and it went quickly as I had a nice conversation with a German man sitting next to me. He didn't speak English, but understood a bit, so I put my limited German skills in use and it actually worked out pretty nicely! We discussed everything from Finnish nature to taxation, to my German skills and school systems, and to work and alcohol. One life goal achieved - I actually had a conversation in German! 

Saavuin Luxemburgiin myöhään eilen illalla. Viimeinen lento oli myöhässä, mutta eipä se suuremmin haitannut. Lento Münchenistä Luxemburgiin oli lyhyt, vain tunnin, ja se vilahtikin tosi nopeasti ohi, sillä syvennyin keskusteluun saksalaisen vierustoverini kanssa. Hän ei puhunut englantia, mutta ymmärsi vähän, joten pistin vajavaiset saksantaitoni likoon, eikä se ollutkaan niin kamalaa! Ehdittiin keskustella alkaen Suomen luonnosta ja verotuksesta, päätyen aina minun saksantaitoihin, koulusysteemeihin, työpaikkoihin ja alkoholiin. Yksi lifegoal saavutettu - kävin oikeasti keskustelun saksaksi!

And then about Luxembourg. I haven't really had a chance to see anything yet, but at least there's lots of forests. And now I really realize how small this country is. About 45km wide west-east and 85km long south-north. Luxembourgish is spoken, but also French. German isn't the biggest language but kids learn and use it in school. With a bit over 500 000 inhabitants, Luxembourg still has over 100 000 people coming to work here every day from the surrounding countries. 

Ja mitä Luxemburgiin tulee - en ole vielä saanut tilaisuutta nähdä kovin paljoa, mutta ainakin metsää on riittämiin näin pienelle maalle. Ja nyt tajuan tosissaan, kuinka pieni maa on kyseessä. 45km leveyssuunnassa, 85km pituussuunnassa, voit ajaa maan päästä päähän tunnissa. Täällä puhutaan kuulemma mielellään luxemburgia, mutta myös ranskaa. Saksa ei ole niin iso kieli, mutta lapset oppivat ja käyttävät sitä koulussa. Vaikka asukkaita onkin vain reilu 500 000, käy täällä töissä yli 100 000 ihmistä päivittäin Saksasta, Ranskasta ja Belgiasta.

Then my host family. The first impression was really positive and I'm sure I'll enjoy my stay here. The kids seem to be lovely as well, but I haven't had the chance to get to know them so well yet. My room (or more like my own downstairs apartment) is big and comfy, more than enough for me! And I already know for sure that I'm gonna learn so much Swedish and German from the family, even though English is the language we're using with the parents. 

Sitten pari sanaa host perheestäni. Ensivaikutelma oli tosi positiivinen ja viihdyn täällä varmasti. Lapset vaikuttavat ihanilta, vaikka en olekaan päässyt vielä tutustumaan heihin kunnolla (mutta tunnetustihan minä tykkään kaikista lapsista..). Huoneeni (tai oikeammin asuntoni) on iso ja mukava, enemmän kuin tarpeeksi mun tarpeita varten! Nyt jo voin myös sanoa, että tulen oppimaan lisää ruotsia ja saksaa perheeltä, vaikka englanti onkin kieli, jota käytän vanhempien kanssa.

But that's it, now I'm going to unpack the rest of my things, and start to make myself feel like home. I'm so excited about the month ahead of me!

Mutta eipä sen enempää tällä kertaa. Jatkan tavaroiden purkamista ja kotiutumista, en voisi olla enempää innoissaan tulevasta kuukaudesta!