I wrote this post three weeks ago but never got to publishing it. I know this comes out late as I'm already on my way back to Scotland and I've been very silent here during my holiday in Finland, but what can you do. I'll be back with more Finland feelings and some travel themed posts later on, but here are some thoughts from the first day of my summer holiday!

Kirjoitin tämän postauksen kolme viikkoa sitten, mutten koskaan saanut sitä julkaistua. Tiedän, että tämä tulee ulos  tosi myöhässä ollessani jo matkalla takaisin Skotlantiin ja olen ollut varsin hiljainen täällä mun Suomen loman aikana, mutta minkäpä sille mahtaa. Tulen palailemaan takaisin enempien Suomi-fiilisten ja parin matka-aiheisen postauken kanssa myöhemmin, mutta tässäpä olisi ajatuksia ihan ensimmäiseltä kesälomapäivältä!

Sun is shining and its still warm at 8pm. Loads of people in their band t-shirts get out of every single train and head to the other end of the train station - Metallica is performing on a sold out Hartwall arena tonight. I've just arrived to Finland a couple of hours ago and I'm waiting for my train heading west. I'll be visiting my godmother for a few days and I'm quite excited about it. It's been a while since I last spent any time on that side of Finland but I know I like Turku and Salo and the areas around.

Aurinko paistaa ja on edelleen lämmin, vaikka kello käy kahdeksaa illalla. Ihmismassoja bänditeepaidoissaan nousee ulos joka ikisestä junasta ja suuntaa aseman toiseen päähän - Metallica esiintyy loppuunmyydyllä Hartwall areenalla tänä iltana. Olen saapunut Suomeen pari tuntia sitten ja odotan länteen suuntaavan junani saapumista. Olen menossa kummitätini luo kylään muutamaksi päiväksi ja olen siitä innoissani. En ole hetkeen viettänyt aikaa tuolla puolen Suomea, mutta tiedän tykkääväni Turusta ja Salosta ja ympäröivistä alueista.

For the first time in weeks I feel truly relaxed. It's been a hectic spring and there's been many things to worry about both in academic and personal life, but it all seems to be better now. At least what comes to uni as I'm officially done with the first year. I've already got grades for two of my second semester courses that were both marked based on coursework and both came out as As. If finance and macroeconomics exams went well I might be able to say I got all As on my first year and that would be awesome, but let's not jump ahead of time. I really have no clue how well I did. But they're definitely passes, that I know for sure.

Ensimmäistä kertaa viikkoihin pystyn rentoutumaan oikeasti. Kevät on ollut varsin hektinen ja molemmissa akateemisessa ja henkilökohtaisessa elämässä on riittänyt huolta, mutta kaikki tuntuu olevan nyt paremmin. Tai ainakin, mitä yliopistoon tulee, sillä eka vuosi on nyt virallisesti ohi. Sain jo arvosanat kahdesta tokan lukukauden kurssista, jotka arvosteltiin kurssitöiden perusteella ja molemmista sain A:n. Jos finanssin ja makrotaloustieteen kokeet menivät hyvin, voin mahdollisesti sanoa saaneeni A:t kaikista ekan vuoden kursseista ja se olisi ihan huippua, mutta ei hypätä asioiden edelle. Minulla ei oikeasti ole mitään hajua, kuinka hyvin kokeet meni. Mutta varmasti ne ovat läpi kuitenkin.

Caesars' Jerk It Out plays on my head phones and it makes me smile. This shared playlist is something we put together with some of my closest friends during this school year. That tradition of getting free chaplaincy meal and eating cake at someone's every Wednesday led to way bigger things I could have imagined when I said "sure why not" on one October night when we were walking home from frisbee training and someone suggested getting food together. I ended up calling these people my friends (even though on that first chaplaincy night none of us would have probably called each other proper friends, more like people you say hi to and have a chat with if you happen to pump into them) and in a couple of months three of them are going to be my flatmates. Life is random and its funny how small things lead to something bigger. 

Caesarsin Jerk It Out soi kuulokkeissani ja minua hymyilyttää. Tämä jaettu soittolista pistettiin kasaan muutaman läheisimmän ystäväni kanssa tämän kouluvuoden aikana. Meidän joka keskiviikkoinen perinne käydä ilmaisella illallisella chaplaincyssa ja syödä kakkua jonkun luona sen jälkeen johti paljon isompiin juttuihin, kuin olisin voinut kuvitellakaan, kun vastasin "no miksipä ei" eräänä lokakuisena iltana, kun joku frisbeetreenien jälkeen ehdotti, että mentäisiin porukalla syömään. Päädyin kutsumaan noita tyyppejä ystävikseni (vaikka tuona ekana chaplaincy-iltana tuskin kukaan meistä kutsui toisia kunnon ystäviksi - ennemminkin hyvänpäivän tutuiksi, joille saattoi kevyesti jutustella jossain törmätessä) ja parin kuukauden päästä kolmesta heistä tulee kämppäkavereitani. Elämä on kummallista ja on hassua, kuinka pienet jutut johtaa isompiin asioihin.

Last night was my last night of first year. Last night of being a fresher. Eight of us went for quick pints at the student union. Those pints turned into six hours long sequence of card games, more pints, and cooking pizzas and chips in my kitchen. Someone knocked a beer over while playing Irish Snap and it got all over my jeans and I think I still smell like alcohol as I had no time to wash them. Lots of laughing, recalling the best memories from the past eight months, and sharing our summer plans. 

Viimeinen ilta ensimmäistä vuottani. Viimeinen ilta fuksina (niin kai ekan vuoden yliopisto-opiskelijoita kutsutaan?). Minä ja seitsemän muuta mentiin yksille student unionille. Nuo kuuluisat yhdet muuttuivat kuuden tunnin pituiseksi korttipelien, useampien kuin yksien kaljojen, sekä pitsan ja ranskalaisten paistamisen täyttämäksi tapahtumaksi. Joku kaatoi kaljansa mun päälle, kun pelattiin korttia ja taidan edelleen haista alkoholille, sillä en ehtinyt enää pesemään farkkujani. Paljon naurua ja viimeisen kahdeksan kuukauden muistelua ja kesäsuunnitelmien jakamista.

Finally hugging goodbyes when it was something after 2am. A few hours of sleep and packing in the morning. Changing planes in Oslo again, and getting here. Eating three bananas and being awkward trying to push the toilet doors (the doors open in in the UK, out in Finland, and I'm always pushing and pulling them the wrong way then I go from a country to another) and feeling like I'm actually helpful when I guide a tourist to the right train and tell her the main train station is the last stop. Not that being able to help with that would require a lot knowledge - there are two platforms at the airport's train station and you can take any train from either one of them and will end up in Helsinki.

Halattiin hyvästit joskus aamukahden jälkeen. Muutama tunti unta, aamulla pakkaamiset ja koneen vaihto Oslossa ja tänne saapuminen. Kolme banaania välipalaksi ja tosi typerä olo, kun yritän taas työntää vessan ovia (ovet aukeavat Briteissä sisäänpäin, kun taas Suomessa ulospäin ja minä tietenkin kiskon niitä aina väärään suuntaan vaihtaessani maata) ja oikeasti avualias olo, kun neuvon turistin oikeaan junaan ja kerron päärautatieaseman olevan vika pysäkki. Ei sillä, että kovin paljon tietämystä tuohon opastukseen tarvitsisi - lentokentän asemalla on kaksi laituria ja millä tahansa junalla kummalta tahansa laiturilta pääsee Helsinkiin. 

I also feel like I might be warming up for our capital city. I've never understood what people see in Helsinki and why would anyone want to live in this area but I'm slowly changing my mind. I might even want to spend a couple of days here again when I pass by next time. Maybe I just needed to distance myself from Finland as a whole to start appreciating even the places I've never really cared much for. But regardless of my changing opinion, north will always be where I'm from and where I belong. There's nothing better than the endless lakes and hills and forests and the silence. The midnight sun over the quiet waters, bonfire and grilling sausages. Barbeque on our backyard and the views of endless green and blue and white from the hilltop. I'm definitely romanticizing my blue and white homeland but it is a wonderful place.

Tuntuu myös, että alan ehkä lämmetä pääkaupungillemme. En ole koskaan tajunnut, mitä ihmiset näkevät Helsingissä tai miksi kukaan haluaisi elää tällä alueella, mutta olen hitaasti muuttamassa mieltäni. Saatanpa jopa haluta taas viettää pari päivää täällä ohikulkiessani. Ehkä mun on vain pitänyt etäännyttää itseäni Suomesta alkaakseni arvostaa jopa niitä paikkoja, joista en ole koskaan suuremmin välittänyt. Mutta muuttuvasta mielipiteestäni huolimatta pohjoinen on aina se, mistä tulen ja minne kuulun. Ei ole mitään parempaa, kuin loputtomat järvet ja vaarat ja metsät ja se hiljaisuuss. Keskiyön aurinko tyynen veden yllä, makkaran paistaminen nuotiolla. Takapihalla grillaaminen ja päättymättömästi vihreää ja sinistä ja valkoista vaaran päältä katsellessa. Romantisoin ehdottomasti sinivalkoista kotimaatani, mutta onhan se nyt upea paikka. 

But what else can I do, sitting here in the sun, listening to people chat in Finnish (and multiple other languages as well to be fair, south is surprisingly multicultural place) and waiting for my train to arrive. No rush, no worries, and only good vibes. It's summer, baby. It's Finland. And I'm here and I'm happy.

Mutta mitä muuta voin tehdä istuessani tässä auringossa, kuunnellessani suomenkielistä keskustelua ympärilläni (vaikka pakko on todeta, että ympärillä kuuluu kyllä monta muutakin kieltä. Etelä tuntuu olevan varsin monikulttuurinen paikka) ja odottaessani junaani saapuvaksi. Ei kiirettä, ei huolia, pelkkiä hyviä viboja. On pitkä kuuma kesä ja on Suomi. Ja minä olen täällä ja olen onnellinen.