It's been a while. It's actually been a long while but I felt like sitting down, getting out my laptop and writing something today. It's not that I've not been thinking about blogging during all these months I've been away. It's just that life has got the better of me and I've had other priorities. I've had work and uni and my hobbies, been doing sports and been an active committee member of our frisbee club. I see my boyfriend and go out with my mates, all the usual. But all of a sudden I've found myself with time to spare and all of a sudden I should try fill my days with stuff to do at home in order to not go crazy.

Siitä on kulunut hetkinen, kun viimeksi istuin alas, kaivoin läppärini esiin ja kirjoitin jotain, mutta tänään tuli sellainen fiilis, että tahdoin palata blogin ääreen. Kyse ei ole siitä, etteikö bloggaaminen ole ollut mielessäni kaikkina näin kuukausina, kun täällä on ollut varsin hiljaista. Elämä vain on ollut kiireistä ja minulla on ollut muita prioriteetteja. Työt ja yliopisto, harrastukset. Kuulun meidän frisbee klubin komiteaan (toimikuntako se on suomeks?) ja sekin on pitänyt kiireisenä. Näen poikaystävääni ja kavereita, ihan sitä tavallista kiirettä. Mutta nyt ihan yhtäkkiä käsissäni on ylimääräistä aikaa ja ihan yhtäkkiä minun pitäisi keksiä, kuinka täyttää kotona vietettävät päivät tekemisellä niin, etten ihan sekoa.

It's week 5 of lock down here in the UK. Five weeks ago I was still working at the pub - the uni had stopped all face-to-face activity by then already. Got in at 6pm, feeling very anxious after reading news about the prime minister announcing all the pubs and restaurants to close as soon as possible. My awesome co-workers made me smile, served a couple of customers, and felt so surreal. A Friday night had never been that quiet before. Had a chat with a Welsh guy who was self-employed and at least as worried as I was. Got a call from the big bosses telling us to shut at 9pm and in twenty minutes that changed to shutting as soon as we can. I've never been that sad to get home early from work. Had a drink at the pub before leaving, headed to mine and stayed up until something AM chilling and chatting with a bunch of friends that I wouldn't be seeing for god knows how long.

Britanniassa eletään parhaillaan viidettä viikkoa lockdownissa. Kaikki yritykset lukuunottamatta välttämättömimpiä (ruokakaupat, apteekit, sairaalat ynnä muut) ovat kiinni, kotoa ei saa poistua kuin välttämättömille asioille ja urheilemaan kerran päivässä, ketään ei saa nähdä. Viisi viikkoa sitten olin vielä työvuorossa pubissa - yliopisto oli jo siirtynyt etäopetukseen. Aloitin työt kuudelta, olo oli tosi ahdistunut luettuani uutisista pääministerin ilmoittaneet, että pubit ja ravintolat suljetaan niin pian, kuin mahdollista. Mahtavat työkaverini saivat mut hymyilemään, palvelin pari asiakasta ja kaikki tuntui epätodelliselta. Perjantai-ilta ei ole koskaan ollut niin hiljainen. Juttelin walesilaisen miehen kanssa, joka oli yrittäjä ja vähintään yhtä huolissaan kuin minäkin. Saatiin puhelu isoilta pomoilta, jotka käskivät sulkemaan paikan yhdeksältä. Kahdessakymmenessä minuutissa tilanne muuttui ja saatiin käsky sulkea välittömästi. En ole koskaan ollut niin surullinen päästessäni töistä kotiin etuajassa. Juotiin tuopilliset töissä ennen lähtöä, suunnattiin mun luokse jatkamaan ja juteltiin aamuyölle muutaman ystävän kanssa, joita en tulisi näkemään luoja ties kuinka pitkään aikaan. 

Everything feels extremely surreal at the moment. I'm staying at my boyfriend's parents with him for the time being - this way we're closer to all the parks and the Pentland hills as well. We're making the most out of the 'one exercise per day' rule and go for long walks, runs, and hikes every day. I need fresh air to stay sane. The shops have started enforcing social distancing by letting one person in at a time when someone else leaves. All the meetings I would have had this spring have become video calls. Still got another few to go. My final two deadlines were today and now I can start studying for the exams. One of my exams got cancelled and the other two will be held online. Have no idea how that'll work but I guess we'll figure it out eventually.

Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Oleskelen tällä hetkellä poikaystäväni vanhemmilla hänen kanssaan - täällä ollaan lähempänä puistoja ja Pentlandsin  kukkuloita. Ollaan otettu kaikki irti 'yksi urheilu päivässä' säännöstä ja käyty pitkillä kävelyillä, juoksuilla ja vaelluksilla oikeastaan päivittäin. Tarvitsen raikasta ilmaa pysyäkseni järjissäni. Kauppoihin päästetään yksi ihminen kerrallaan, kun joku toinen tulee ulos. Kaikki kokoukset, joita tälle keväälle piti olla, ovat muuttuneet videopuheluiksi ja niitä on vielä jäljellä muutama. Viimeiset kaksi deadlineani olivat tänään ja nyt voin keskittyä kokeisiin kertaamiseen. Yksi kokeistani peruttiin ja kaksi muuta tehdään netissä. Mulla ei ole mitään hajua, miten se tulee toimimaan, mutta kai sekin selviää ennen pitkää.
I'm currently furloughed and lucky in the sense that a lot of other zero hour staff in hospitality have lost their jobs. I'm extremely grateful to be working for the company I work for - our CEO has taken a 50% pay cut himself, and we were guaranteed pay for the first 2 weeks of the lockdown before the government even announced they would be paying people's salaries. My furlough pay isn't a lot as I only work part-time but it'll be enough to get me by for the next two months. Then we'll see what happens.

Olen parhaillaan lomautettuna ja siitä onnellisessa asemassa, että tosi moni muu nollasopimuksella töitä tekevä menetti työpaikkansa. Olen kiitollinen siitä, että teen juuri tälle yritykselle töitä - meidän CEO leikkasi omaa palkkaansa 50% tälle ajalle ja meille luvattiin palkka lockdownin kahdelle ekalle viikolle jo ennen kuin valtio lupasi alkaa maksamaan työntekijöiden lomautusrahoja. Lomautusrahani ei ole paljon, sillä teen töitä vain osa-aikaisesti, mutta kyllä sillä seuraavat pari kuukautta selviää. Sitten saa nähdä, mitä tapahtuu.
No-one knows what the next few weeks or months will bring and the uncertainty is absolutely terrifying. Being restricted to stay at home is not fun. Not being able to travel to Finland to see my family over Easter was devastating. I don't know when I'll see any of them again. It's all a huge mess. But at least I'm healthy and safe and so are all of those that are dear to me. One more week to go and hopefully the UK will start loosening some of the restrictions. I don't expect it to go back to normal in a blink of an eye but nothing would be better than being able to see my friends or maybe go shopping in one of my favourite charity shops. I would give a lot to be able to go chuck a disc and have a few cold ones in a park with a bunch of great people. I would give a lot to be able to go to work and hug my co-workers. I wouldn't even mind about having to deal with a the drunken crowd. I would love to hear the same songs our DJ plays every single weekend. But all I can do right now is to believe that we'll get there, one day.

Kukaan ei tiedä, mitä seuraavat viikot tai kuukaudet tuovat tullessaan ja tämä epävarmuus on pelottavaa. Kotona pysyminen pakosta ei ole hauskaa. En päässyt matkustamaan Suomeen pääsiäisen tietämillä ja se oli ihan kamalaa. En tiedä, milloin taas näen perhettäni. Koko maailma on yksi iso sotku. Mutta ainakin olen terve ja turvassa, samoin kuin kaikki rakkaanikin. Vielä yksi viikko lisää ja sen jälkeen valtio toivottavasti alkaa hölläämään ainakin joitain rajoituksia. En odota kaiken palaavan normaaliksi silmänräpäyksessä, mutta mikään ei olisi nyt parempaa, kuin päästä näkemään ystäviä tai mennä ostoksille yhdelle lemppari kirppareistani. Antaisin paljon, jos voisin mennä heittelmään frisbeetä ja juoda parit pussikaljat puistossa kavereiden kanssa. Antaisin paljon, jos voisin mennä töihin ja halata työkavereita. Ei edes haittaisi se, että joutuisin kestämään kaikkia niitä humalaisia ihmisiä. Mikään ei olisi parempaa, kuin kuulla ne samat biisit, jotka meidän DJ soittaa joka ikinen viikonloppu. Nyt ei voi muuta, kuin uskoa, että jonain päivänä päästään takaisin arkeen.
Hope you're all staying safe and remember to wash your hands. If nothing else at least it's been warm and sunny here in Scotland lately and one thing is sure, summer is almost here and I love it.

Toivon mukaan kaikki te siellä toisella puolella olette terveitä ja muistatte pestä kätenne. Jos ei muuta hyvää, niin ainakin Skotlannissa on ollut lämmintä ja aurinkoista viime aikoina ja se ainakin on varmaa, että kesä on melkein täällä ja se on aivan ihanaa.