Travelling. That topic very close to my heart and also a thing I haven't spared enough time or money for lately. A thing I haven't been able to do as much as I used to. Or at least it feels like that. I'd say I started calling myself a traveller around the age of 16 - that's when me and my best friend went for our first trip together. We went to England and it was exciting. Ever since I spent every summer abroad and every summer felt like the best summer of my life so far. Then came my gap year: Australia, New Zealand, and Southeast Asia. It's a liberating feeling to have a one way ticket to the other side of the world.

Matkustaminen. Mulle niin rakas asia ja myöskin asia, johon en ole laittanut tarpeeksi aikaa tai rahaa viime aikoina. Asia, jota en ole pystynyt tekemään niin paljon, kuin ennen. Tai ainakin siltä se tuntuu. Väittäisin alkaneeni kutsua itseäni matkailijaksi suunilleen kuudentoista ikäisenä - silloin minä ja paras ystäväni tehtiin eka yhteinen reissumme. Käytiin Englannissa ja se oli jännittävää. Sen jälkeen vietin jokaisen kesäni ulkomailla ja jokainen kesä tuntui elämäni parhaalta kesältä siihen asti. Sitten saapui välivuosi: Australia, Uusi-Seelanti ja Kaakkois-Aasia. Menolippu maailman toiselle puolelle antaa varsin vapauttavan tunteen.

It's impossible to describe the spectrum of emotions you go through when travelling. The ups and the downs, all the laughs I had and all the friends I made, those nights that I slept in a car and those countless hours at the airports, on airplanes, trains, buses. That feeling when you can reply 'I don't know' when someone asks when you're going home. Or when you only know you'll meet up with your best friend in Singapore, spend three days in there, and then who knows what happens for the next five weeks as long as we make it to Bangkok to catch our flight to Finland. Your whole life in a backpack.

On mahdotonta kuvailla sitä tunteiden kirjoa, jonka käy läpi matkustaessaan. Ne ylä- ja alamäet, kaikki ne naurut kaikkien niiden uusien ystävien kanssa, ne yöt, jotka nukuin autossa ja ne lukemattomat tunnit lentokentillä, lentokoneissa, junissa, busseissa. Se tunne, kun voit vastata "en tiedä", kun joku kysyy, milloin suuntaat kotiin. Tai se, kun tiedät vain sen, että treffaatte parhaan ystäväsi kanssa Singaporessa, vietätte siellä kolme päivää ja seuraavat viisi viikkoa ovatkin ihan auki suunnitelmille - kunhan päädytään lopulta Bangkokiin ja lennolle Suomeen. Kun koko elämä on pakattuna rinkkaan.

Moving abroad is an amazing, eye-opening experience. Calling yourself a backpacker is as cool as it can get, and as they say 'travelling leaves you speechless, then turns you into a storyteller'. Travelling is something I've always wanted to do. It's something I still want to do but I feel like that consuming fire within that urged me to go and explore was lost for some time. I moved to Scotland a year and half ago and for the first time in my life I was happy where I was. I didn't need to be on constant move to love life. That lasted for a while, and then came the summer. I travelled a lot more than I expected and adventures just kept falling to my path like all those yellow leaves in the crisp autumn air. Going back to being an au pair (something I had secretly missed), playing a frisbee tournament and camping with my friends in the Netherlands. Carrying my belongings in my trusty backpack from England back to Scotland via Luxembourg, Switzerland and Germany. I loved my last summer.

Ulkomaille muuttaminen on huikea, silmät avaava kokemus. Itsensä kutsuminen reppureissaajaksi on suunnilleen niin siistiä, kuin mikään voi olla ja kuten sanotaan: "matkustaminen jättää sinut sanattomaksi, mutta tekee sinusta tarinankertojan". Matkustaminen on jotain, jota olen aina halunnut tehdä. Haluan sitä edelleen, mutta tuntuu, että se polttava kaipuu, joka käski mennä ja tutkia, oli hukassa jonkin aikaa. Muutin Skotlantiin puolitoista vuotta sitten ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin onnellinen juuri tässä ja juuri nyt. Minun ei tarvinnut olla jatkuvasti menossa rakastaakseni elämääni. Se kesti hetken, sitten tuli kesä. Matkustin enemmän kuin uskalsin odottaa ja seikkailut tuntuivat tipahtelevan polulleni kuin ruskan kellastuttamat lehdet kirpeässä syysilmassa. Au pairiksi palaaminen (asia, jota olin salaa kaivannut), frisbee-turnaus ja telttailua Hollannissa ystävien kanssa. Omaisuuteni kuskaaminen rinkassa Englannista takaisin Skotlantiin Luxemburgin, Sveitsin ja Saksan kautta. Rakastin viime kesääni.

Past few months have been busy. Busy with uni, busy with work, busy with frisbee, busy with life. I haven't had the time to even think of taking a break and going somewhere until now. Second semester always being better organised than the first one and the long summer holiday looming ahead, I've caught myself checking flights and thinking of all the places I still haven't seen. Last week I did it and booked flights to Dublin. It's only gonna be a two day getaway in the middle of my spring break, but I thought it was about the time for me to visit our next door neighbor. I'm sure it's not going to be my last time in Ireland, as I definitely want to see its beautiful countryside one day. We also have a holiday booked with my boyfriend. We're going to Croatia in August - another country to tick off my list. I'll visit Finland at some point as well. I'll go to England in the spring. And it's still not enough.

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet kiireisiä. Kiireisiä yliopiston vuoksi, kiireisiä töiden vuoksi, kiireisiä frisbeen vuoksi, kiireisiä ihan vain koska elämä on. Minulla ei ole ollut aikaa edes ajatella pienen tauon ottamista ja johonkin suuntaamista ennen kuin nyt. Toinen lukukausi on aina paremmin organisoitu, kuin eka ja kun pitkä kesälomakin häämöttää jo edessä, olen saanut itseni kiinni selaamasta lentoja ja miettimässä kaikkia niitä paikkoja, joita en ole vielä nähnyt. Viime viikolla sitten otin ja ostin lennot Dubliniin. Kyseessä on vain kahden päivän irtiotto keskellä kevätlomaa, mutta ajattelin, että minunkin on korkea aika käydä vierailemassa naapurimaassa. Olen myös varma, että kyseessä ei tule olemaan vika kertani Irlannissa. Tahdon ehdottomasti nähdä sen kauniin maaseudun vielä joku päivä. Meillä on myös lomamatka varattuna poikaystäväni kanssa Kroatiaan elokuussa. Toinen maa, jonka voin ruksata pois listaltani. Suomessakin täytyy käydä jossain vaiheessa ja Englantiin suuntaan keväällä. Eikä se siltikään ole riittävästi.

I've been saving money to go back to Australia since I left that wonderful country behind. I'm hoping to fulfill my dream of going back there within the next couple of years. I really do. I'm already planning on finding the time for a weekend away next autumn. Or maybe next summer, who knows. That is if I have the money. I'm hoping I can do a bit more longer-term travelling sometime soon - maybe I could go interraling or couchsurfing or hitchhiking or what else. I miss that proper travelling. Those couple of nights in a hostel in Switzerland last summer weren't enough. I want to be on road again.

Olen säästänyt rahaa Australiaan palaamiseen siitä asti, kun jätin tuon upean maan taakseni. Toivon täyttäväni unelmani sinne palaamisesta parin vuoden sisällä. Suunnittelen jo nyt jotain lyhyttä viikonloppureissua syksylle. Tai ehkäpä kesälle, jos rahat riittää. Toivon, että pystyn matkustamaan myös vähän pidemmällä kaavalla joskus lähiaikoina - ehkäpä interreilaten tai sohvasurffaten tai liftaten tai miten vaan. Kaipaan kunnon matkustamista. Ne pari yötä hostellissa Sveitsissä viime kesänä eivät olleet riittävästi. Haluan taas tien päälle.

When I was backpacking longer term, I discovered a full nomad life wouldn't be for me. I start missing my routines and something that stays the same after a while. I couldn't do years of backpacking like some people do. However, I know I enjoy it for a few months. For my own surprise, I've started dreaming of another gap year. Another year of freedom, another year of being whoever I want and going wherever I want. I know I want a career but I've also started thinking that graduating from uni would be a perfect time to just take some time for myself. Maybe it doesn't even have to be a gap year. Maybe it could be half a year. Maybe just a few months. But I do want to travel again. I want to pack my bags again and fly. I want to be Fiia from Finland who has no idea where she's heading and who has no idea when she's gonna go home, but who knows she will be just fine and who knows the world is wide open.

Kun reppureissasin pidemmän aikaa, sain selville, ettei täysi kulkurielämä sopisi minulle. Alan kaipaamaan rutiineja ja jotain pysyvyyttä jonkin ajan jälkeen. En pystyisi reppureissaamaan vuosikausia, niinkuin jotkut ihmiset tekevät. Mutta tiedän, että nautin siitä muutaman kuukauden ajan. Omaksi yllätyksekseni olen alkanut haaveilemaan toisesta välivuodesta. Toisesta vuodesta vapautta, toisesta vuodesta, kun voi olla kuka vaan missä vaan haluaa. Tiedän tahtovani luoda uraa, mutta olen myös alkanut pohtia sitä mahdollisuutta, että ottaisin vähän aikaa itselleni valmistumisen jälkeen. Ehkä sen ei tarvitse olla edes välivuosi. Ehkä se voisi olla vaikka puoli vuotta tai edes muutama kuukausi. Joka tapauksessa tahdon taas matkustaa. Tahdon pakata laukkuni ja lentää. Tahdon olla Fiia Suomesta, jolla ei ole mitään hajua siitä, mihin suuntaan tie vie tai milloin on kotiinpaluun aika, mutta joka tietää, että kaikki menee aina kuitenkin parhain päin ja joka tietää, että maailma on auki.

I can't even put it in words how much joy it brings to me to book those flights. I can't describe how much travelling has already given to me. And I can't tell you how afraid I am that I'm going to settle, and never fulfill the rest of my dreams. Don't get me wrong though - I'm still happy in Scotland. I love it. I love Edinburgh and I love the Scottish accent that sounds so safe and familiar in my ears already. I love those tiny alleyways, I love how much I hate going to Princes street on a Saturday afternoon when all the tourists are out. I love my life here, and I want to stay here. But I also want to go and see and feel and be free. I want to be old and say, I did this. I want to be old and say, I've been there and everywhere. I want to say I've been to 125 countries (just a random number, I want to go to all of them).

En osaa pukea sanoiksi sitä, kuinka paljon iloa lentojen varaaminen mulle tuo. En pysty kuvailemaan, kuinka paljon matkustaminen on jo antanut minulle. Enkä pysty kertomaan, kuinka paljon se pelottaa, että tyydyn tähän ja asetun paikoilleni, enkä saa täytettyä loppuja unelmiani. Älkää ymmärtäkö väärin - olen edelleen onnellinen Skotlannissa. Rakastan sitä. Rakastan Ediburghia ja sitä nyt jo kotoisan turvallista skottiaksenttia. Rakastan niitä pieniä sivukujia, rakastan sitä, kuinka paljon vihaan Princes Streetiä lauantai-iltapäivänä, kun kaikki turistit ovat ulkona. Rakastan elämääni täällä ja tahdon pysyä täällä. Mutta tahdon myös mennä ja nähdä ja tuntea ja olla vapaa. Tahdon olla vanha ja sanoa, että tein sen. Tahdon olla vanha ja sanoa, että olin siellä ja kaikkialla. Tahdon sanoa, että olen käynyt 125:ssa maassa (ihan vaan satunnainen numero, tahdon käydä kaikissa maailman maissa).

It's a weird feeling when nothing is ever enough. It's a weird feeling when achieving more just makes you want even more. There are so many wonderful, undiscovered places. There are so many adventures awaiting. There are so many flights you could catch, there are so many wonders you could see. And I want to see them all. Nothing is ever enough, but maybe it's how it's meant to be. Maybe you're never meant to get bored of the world and you're never meant to get bored of exploring. I want to keep learning and flying and I want to be free. Forever and ever.

On outo tunne, kun mikään ei ole koskaan riittävästi. On outoa, kun jonkun saavuttaminen saa sinut tahtomaan vain lisää. Maailmassa on niin monia kauniita, tutkimattomia paikkoja. On niin monta seikkailua odottamassa. On niin monta lentoa, jolle voisi nousta ja on niin monta ihmettä, jotka voisi nähdä. Tahdon nähdä ne kaikki. Mikään ei ole koskaan riittävästi, mutta ehkä juuri niin sen pitääkin olla. Ehkä tarkoitus ei ole koskaan kyllästyä maailmaan ja ehkä tarkoitus ei ole koskaan lopettaa tutkimista. Haluan oppia, haluan lentää ja haluan olla vapaa. Ikuisesti.