6:30am and I wake up when the bus stops at Heathrow airport to drop off a passenger. 7am and we're at Victoria station, I treat myself to a chocolate frappe from Pret A Manger and wander towards the Westminster, then over the river Thames and to London Eye.

6:30 aamulla ja herään siihen, kun bussi pysähtyy jättämään matkustajan pois kyydistä Heahrown lentoasemalla. Seitsemän pintaan saavutaan Victorian asemalle, sallin itselleni suklaafrappen Pret A Mangerista ja käveleskelen kohti Westminsteriä, yli Thamesin ja London Eyen luokse.

I can't claim the city is just waking up as it's already buzzing alive, people rushing to work and going for their morning runs. But something is missing and it's all the tourists. I've never been to London this time of a year and I've never been to London this early in the morning but I absolutely love it. The streets are empty on London's scale and it's somewhat peaceful. The queues to all the tourist attractions are missing, only one souvenir shop is open, and I'm the only one stopping on Westminster Bridge to take those generic London photos. And spring (or feels more like summer with +20 degrees) is definitely here.

En voi väittää, että kaupunki olisi vasta heräilemässä, sillä se suorastaan kuhisee jo ihmisiä kiirehtimässä töihin ja hölkkäilemässä aamujuoksujaan. Mutta jotain puuttuu ja se on ne valtaisat turistimassat. En ole koskaan ollut Lontoossa tähän aikaan vuodesta, enkä ole koskaan ollut Lontoossa näin aikaisin aamulla, mutta rakastan sitä. Kadut ovat tyhjiä Lontoon mittakaavalla ja tunnelma on jokseenkin rauhallinen. Kaikki jonot turistikohteisiin puuttuvat, vain yksi matkamuistomyymälä on auki ja minä olen ainoa, joka pysähtyy Westminsterin sillalle ottamaan niitä geneerisiä Lontoo-kuvia. Ja kevät (vaikka keli tuntuukin enemmän kesältä ollessaan +20 astetta) on ehdottomasti täällä.

I sit down in Jubilee gardens, I had this spot in mind beforehand and wanted to save my breakfast sandwich until there. It's been travelling with me the whole night and it's too warm but it doesn't matter. A night bus from Edinburgh to London takes 9 hours, costs £35 return, and isn't anywhere near as bad as I feared. I actually slept fairly well. A pair of gooses flies over, London Eye is getting cleaned before the masses come, and the sky is glimmering bright blue. My leather jacket is way too warm and the concrete I'm sitting on is slightly too cold but I don't care.

Istun alas Jubilee Gardensissa, kyseinen paikka oli mielessä alusta asti ja säästin eväsleipäni aamupalaksi juuri sinne. Se matkasi mukanani koko yön ja on liian lämmin, mutta ei sillä niin väliä. Yöbussi Edinburghista Lontooseen kestää yhdeksän tuntia ja maksaa £35 meno-paluuna, eikä se ole ollenkaan niin kamalaa, kuin pelkäsin. Nukuin oikeastaan ihan hyvin. Pari hanhea lentää yli, London Eye'a siivotaan ennen massojen saapumista ja taivas kimaltaa sinisenään. Nahkatakkini on ihan liian lämmin, betoni, jolla istun on vähän liian kylmä, mutta en välitä kummastakaan.

I fell in love with London when I first came here when I was twelve and I still love it. This city has a vibe like no other and regardless of me definitely having my inner city girl that enjoys most of the big cities I've been to, there's no other like London. I love Edinburgh but it's more like a town. I loved Perth in Australia, but it's not London. London is my first love, and my passion to see the world started with England. I'm forever grateful for my parents letting me go and visit my cousin with my aunt back then - I have been travelling every single year ever since, I've experienced some pretty awesome things. And I've returned to England seven times after that.

Rakastuin Lontooseen, kun tulin tänne ekaa kertaa kaksitoista vuotiaana ja rakastan sitä edelleen. Tällä kaupungilla on ihan omanlainen vibansa ja vaikka sisäinen kaupunkilaiseni on nauttinut useimmista vierailemistani suurkaupungeista, ei ole toista Lontoon kaltaista. Rakastan Edinburghia, mutta se on pikkukaupunki. Rakastin Perthiä Australiassa, mutta se ei ole Lontoo. Lontoo on ensirakkauteni ja paloni nähdä maailmaa alkoi Englannista. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että vanhempani antoivat minun lähteä serkun luo kylään tätini kanssa silloin aikanaan - olen matkustanut joka vuosi siitä lähtien, kokenut joitakin ihan uskomattiomia asioita. Ja olen palannut Englantiin seitsemän kertaa.

I finish my breakfast, head to Waterloo. Climb up the stairs, ask for a single ticket and get the train heading southwest. I read the free newspaper I grabbed with me, exchange a couple of words with a lady who's got an accent I can't place anywhere. I hop out in Woking, find my taxi after a while and talk about studying, languages, Edinburgh and badminton with the loveliest taxi driver ever during that short 10 minutes drive. The weather in south is absolutely amazing. It's sunny and warm, I sit outside chatting with my auntie for hours. Going back inside I realize I'm turning slightly red - lucky enough that red turns into the first tan lines of the year by the end of the day.

Syön aamupalani loppuun, suuntaan Waterloolle. Portaat ylös ja ostamaan menolippu, hyppään lounaaseen suuntaavaan junaan. Luen päivän ilmaisen sanomalehden, vaihdan muutaman sanan naisen kanssa, jonka aksenttia en osaa sijoittaa mihinkään. Hyppään ulos Wokingissa, löydän taksini pienen etsinnän jälkeen ja juttelen ystävällisen taksikuskin kanssa opiskelusta, kielistä, Edinburghista ja sulkapallosta sen lyhyen kymmenen minuutin ajomatkan ajan. Keli etelässä on aivan huikaiseva, aurinkoinen ja lämmin. Istun ulkona tätini kanssa jutellen tuntitolkulla. Sisällä huomaan, että olen muuttunut hieman punaiseksi - onneksi se puna kuitenkin muuttuu vuoden ekoiksi rusketusrajoiksi iltaan mennessä.

Another morning in London, I wake up in a hotel 4:30am, make my way to Guildhall by 6:30. Grab a coffee and a sandwich on the way, look smart in my suit, and feel like I've accomplished something in my life. One of my dreams for a long long time has been to be one of those people rushing to work while sipping their coffee in this specific city. To be fair I wasn't rushing as I particularly wanted to have that time to get that cup of coffee and enjoy my little walk, but still. I had an amazing opportunity to work as an assistant in a big finance conference last week - getting that work experience, realizing I actually enjoyed it, meeting new people, and listening to some of the panels (as surprisingly enough I find finance interesting) was fun but exhausting. 

Toinen aamu Lontoossa, herään hotellilla 4:30 ja suuntaan Guildhallille puoli seitsemäksi. Nappaan matkalta mukaan kahvia ja voileivän, näytän fiksulta puvussani ja tuntuu siltä, että olen saavuttanut jotain elämässäni. Yksi unelmistani jo pitkän pitkän aikaa on ollut olla yksi niistä ihmisistä kiirehtimässä töihin kahvikuppi kädessä juurikin tässä kaupungissa. Rehellisiä jos ollaan, niin en kyllä kiirehtinyt mihinkään, sillä varasin vartavasten aikaa sen kahvin hakemiseen ja pienestä kävelystäni nauttimiseen, mutta kuitenkin. Minulla oli huikaiseva mahdollisuus työskennellä assistenttina isossa finanssikonferenssissa viime viikolla. Sen työkokemuksen saaminen, koko touhusta nauttiminen, uusien ihmisten tapaaminen ja paneelikeskustelujen (sillä yllätyksekseni finanssijutut kiinnostavat minua oikeasti) kuunteleminen oli hauskaa, mutta uuvuttavaa.

Wrapping up, having a couple of glasses of wine in the end of last day, and heading back to my cousin's place. Relaxing there for the next couple of days, enjoying the sunny weather. Some of the trees where turning all pink with the blossoming flowers, the backyard was all green. Back to London in the evening, wandering around until it gets dark. Sitting by the Buckingham Palace and heading back home. Watching the beautiful Scottish country side passing by the next morning. I had missed England. I had missed London. But it's good to be back in Edinburgh as well.

Konfferenssin purkaminen, pari lasia viiniä vikan päivän lopuksi ja takaisin serkkuni luokse. Pari päivää ihan vaan rentoutumista heidän luonaan ja keleistä nauttimista. Osa puista hehkui vaaleanpunaisina kukkien ollessa parhaimmillaan, takapiha oli ihanan vehreä. Takaisin Lontooseen illalla, ympäriinsä seikkailua pimeään asti. Buckinghamin palatsin luona istuskelua ja suunta kohti kotia. Katselen Skotlannin kauniin maaseudun vilistävän ohi seuraavana aamuna. Minulla oli ikävä Englantia. Minulla oli ikävä Lontoota. Mutta on myös hyvä olla takaisin Edinburghissa.

P.s. I started this post a couple of weeks ago when I got to England, and finished it during last week and this week back in Scotland. Took me ages to translate it into Finnish and polish it off, but here we finally go. Hope you've enjoying past couple of weeks as much as I have!

P.s. Aloitin tämän postauksen pari viikkoa sitten, kun saavuin Englantiin ja lopettelin sen viime viikon ja tämän viikon aikana takaisin Skotlannissa. Vei ihan liian pitkään kääntää tämä suomeksi ja viimeisteillä tämä, mutta tässä se vihdoin on. Toivottavasti sulla on ollut yhtä mukavat pari viikkoa, kuin mulla!