Goodbyes are the hardest part

11/06/2016

Every now and then I stop and think about myself and my life. I'm more than happy, I'm living my dream, and I was lucky enough to end up in a great family in a lovely area with an awesome au pair community. I can't complain. I have supportive family, I have good friends back in Europe and I know all the places and people will be waiting for me. Life goes on without me, but it doesn't mean that I will be forgotten.

Aina silloin tällöin pysähdyn miettimään itseäni ja elämääni. Olen enemmän kuin onnellinen, elän unelmaani, ja olin onnekas päätyessäni mahtavaan perheeseen ihanalla alueella kera huipun au pair-porukan. En voi valittaa. Minulla on perhe, joka tukee, hyviä ystäviä Euroopassa ja tiedän, että kaikki ne paikat ja ihmiset odottavat minua. Elämä menee menojaan ilman minuakin, mutta se ei tarkoita, että minut unohdettaisiin.
Sometimes I feel like going back to Finland just so I could share some of the most ordinary moments with people there. Sometimes I feel like I'd love them to be here so I could show them all why I'm so happy here. Everyone who's opinion matters to me supports my decision to move some 13 000 km away. And that is rare and extremely important. 

Joskus tuntuu, että tahtoisin takaisin Suomeen jotta voisin jakaa ne tavanomaisimmat hetket ihmisten kanssa siellä. Joskus tuntuu, että haluaisin heidät tänne, jotta voisin näyttää kaikille, miksi olen niin onnellinen täällä. Jokainen, kenen mielipiteellä on minulle väliä, tukee päätöstäni muuttaa 13 000 kilometrin päähän. Ja se on harvinaista ja äärimmäisen tärkeää.

I got to spend the last three weeks with my little sister and I had so much fun. I got to show her why I love it here. Even now, when I think about all the laughs we had, all the new places we saw, and all the moments that made me smile, I'm about to cry because I'm so grateful. Not everyone has a chance to live in such a beautiful part of the world and not everyone gets their sister to share a part of this chapter of their life. I want to say thank you once more. Thanks for my sister of being so brave and travelling here on her own (even though she has to catch up with the massive amount of schoolwork now!). Thanks to my parents supporting me, thanks for the fact they were willing to pay her trip even though the money doesn't come without loads of work. Thanks to my awesome Australian family for taking my sister here and making her feel like home. Making me feel like I'm home.

Sain viettää viimeiset kolmisen viikkoa pikkusiskoni kanssa, se oli mahtavaa. Sain näyttää hänelle, miksi rakastan olla täällä. Jopa nyt, kun alan miettimään niitä nauruja, kaikkia uusia paikkoja, jotka nähtiin ja niitä hetkiä, jotka saivat hymyn huulille, meinaa itkettää. Itkettää siksi, että olen niin kiitollinen. Ei kaikilla ole mahdollisuutta elää näin kauniissa maailmankolkassa, eikä jokainen saa siskoaan tänne jakamaan pätkän tästä luvusta elämässään. Haluan sanoa vielä kerran kiitos. Kiitos siskolleni, että hän uskalsi matkustaa tänne yksin (vaikka nyt sitten joutuukin kirimään muita kiinni hullun koulutehtävämäärän kanssa!). Kiitos vanhemmilleni, jotka tukevat minua kaikin tavoin, ja jotka halusivat maksaa siskoni matkan, vaikkei se raha meilläkään puussa kasva. Kiitos mahtavalle australialaiselle perheelleni, että sisko sai tulla kylään ja tuntea olonsa kotoisaksi. Kiitos, että minä olen täällä kotonani.
I cried when it was time to say goodbye again on Friday. I can't lie, it doesn't feel good to hug someone for the last time for who knows how long time. But when I got out of the airport I felt happy again. Happy that I got her here for those three weeks and happy that I was about to spend the night and next day in Perth with my good friend Natalie. We went out, visited Ikea, and got tanned on a beach. It was sunny and +35 degrees. Can't imagine a better way to enjoy a weekend.

Itkin, kun oli aika sanoa hyvästit perjantaina. En ala valehtelemaan - se viimeinen hali ties kuinka pitkään aikaan tuntuu pahalta. Mutta kun pääsin ulos lentokentältä, oli fiilis jälleen onnellinen. Onnellinen, koska sisko oli täällä kolme vikkoa ja onnellinen, koska sain viettää seuraavan yön ja päivän Perthissä hyvän ystäväni Natalien kanssa. Käytiin ulkona, vierailtiin Ikeassa ja rusketuttiin rannalla. Oli aurinkoista ja lämpöä +35. En osaa kuvitella parempaa tapaa nauttia viikonlopusta.
It's already November and I got only three months left here - it's going to be hard to leave. It's going to be hard when Natalie leaves Australia next month. If I can find one big negative side on living abroad and having a variety of likely minded world citizens as your friends it is the goodbyes. They are always hard. They are the hardest part. You're always going to miss someone. You're always going to say goodbye over and over again. My heart is around the world with the people I love. A big part of it is in Finland. I know that a big part of it is going to stay here forever. I left bits of it in Luxembourg this year, and I've left some of it in England and Germany as well. It's with all the people I care about. I don't know where I'm heading, who I'm going to meet, or what will happen in life, but I know the goodbyes are not going to get any easier, and I know I'll end up with the most scattered heart anyone can have. 

On jo marraskuu ja minulla on enää kolme lyhyttä kuukautta jäljellä täällä, tulee olemaan hankalaa lähteä pois. Tulee olemaan haikeaa, kun Natalie jättää Australian ensi kuussa. Jos pystyn löytämään yhden ison negatiivisen puolen ulkomailla elämisessä ja kirjavan, maailmankansalaisia täynnä olevan ystäväpiirin omistamisessa, on se hyvästit. Hyvästit ovat aina kamalia. Ne ovat se kamalin osuus. Tulet aina kaipaamaan jotakuta. Tulet aina sanomaan hyvästi uudestaan ja uudestaan. Sydämeni on ympäri maailmaa rakkaiden ihmisten mukana. Iso osa on Suomessa, iso osa tulee jäämään tälle puolen palloa ikuisesti. Jätin palasia siitä Luxemburgiin tänä vuonna ja olen jättänyt osasia myös Englantiin ja Saksaan. Se on kaikkien rakkaiden mukana. En tiedä mihin suuntaan, en tiedä kenet kohtaan, tai mitä elämässä tulee tapahtumaan, mutta tiedän, että hyvästit eivät tule muuttumaan helpommiksi ja tiedän, että päädyn elämään pieniksi palasiksi pistetyn sydämen kanssa.

But it's not a bad thing. I think you can have your heart broken in two different ways - the other one just hurts like hell and then you find some sort of realization, collect the pieces and keep going carrying the scars but forget about them at some point. The other one of which I'm talking about now is the good way of having you heart broken. It's when you have so much to love that it doesn't fit in to a one continent. It's the way everyone who travels knows. You cry so much and so many times when it's time for someone to leave, but you know it's all worth it, and you know those people are going to stay no matter how far you are in distance. I like having my heart travelling around the world with all these souls it's attached to. 

Mutta se ei ole huono asia. Mielestäni sydämensä voi särkeä kahdella tapaa - toinen niistä sattuu niin äärettömän paljon kunnes jonain päivänä havahdut jonkinlaiseen ymmärrykseen, keräät palaset ja jatkat arpiesi kera vain unohtaaksesi ne vielä joskus. Toinen tapa, josta tänään puhun, on hyvä tapa särkeä sydämensä. Se tapahtuu silloin, kun sinulla on niin paljon rakastettavaa, ettei se mahdu yhteen maanosaan. Se on tapa, jonka jokainen matkaaja tietää. Itket niin paljon ja niin monesti, kun jonkun on aika lähteä, mutta tiedät, että se kaikki on sen arvoista ja ihmiset pysyvät välimatkasta huolimatta. Nautin siitä, että sydämeni matkustaa ympäri maailmaa kaikkien niiden sielujen mukana, joihin se on kiintynyt.
I love my heart watching the night sky in Australian countryside. I love my heart listening to the Northern Lights in Lapland, I love my heart watching the sunrise in my hometown back in Finland. I love it singing along the bad popsongs we play too loudly in the car, I love it wandering on it's own on the streets of Luxembourg. I love it ordering fish n chips in England and I love it hopping on a plane and falling in love over and over again. I love it being in these bits and pieces everywhere, because it doesn't hurt. It's slightly painful, and it tears you apart when you walk to the security check and wave goodbye. But it also makes me feel alive, feel happy, so grateful. Life is good and this is how I'm meant to spend my life.

Rakastan sitä, että sydämeni katselee yötaivasta Australian maaseudulla. Rakastan sitä, kun sydämeni kuuntelee revontulia Lapissa, rakastan kun se katsoo auringonnousuun kotikylässäni Suomessa. Rakastan, kun sydämeni laulaa huonoja popbiisejä, joita soitetaan liian kovaa automatkoilla, rakastan, kun se vaeltelee itsekseen Luxemburgin katuja. Rakastan, kun sydämeni tilaa kalaperunat Englannissa ja sitä, kun se hyppää koneeseen ja rakastuu uudestaan ja uudestaan. Rakastan, kun sydämeni on näinä pieninä palasina kaikkialla, koska se ei ole puhdasta kipua. Se sattuu hiukan. Se repii sinut palasiksi, kun on aika kävellä turvatarkastukseen ja heiluttaa hyvästit. Mutta se saa minut tuntemaan onnea ja kiitollisuutta, tunnen eläväni. Elämä on hyvää ja minun kuuluu viettää omani näin.

Just as I wrote a while ago - I'm too happy here to miss anyone or anything. It's enough for me that I know I could miss these people and places so badly that I'd cry every night. Of course it feels a bit sad that my sister's gone now, but I'm happy she was here. I'm lucky to have all these people and places I could miss so much that I don't need to do that.  

Ihan niinkun vähän aikaa sitten kirjoittelin - olen liian onnellinen täällä kaivatakseni ketään tai mitään. Minulle riittää tieto siitä, että voisin kaivata kaikkia niitä ihmisiä ja paikkoja niin paljon, että itkisin itseni uneen joka ilta. On tietenkin hieman haikeaa, että sisko ei ole enää täällä, mutta olen onnellinen sillä hän kävi visiitillä. Olen niin onnekas, kun minulla on paljon ihmisiä ja paikkoja, joita ikävöidä tosi tosi paljon, ettei minun tarvitse tehdä niin.
"Be fearless in pursuit of what sets your soul on fire."

With these words I just leave these pics (of which some are taken by Natalie) here. Amazing three months behind and amazing three months ahead in WA. Can't wait to see what life still has to offer. I hope you all will have an amazing November!

Näiden sanojen ja kuvien (joista osa on Natalien ottamia!) myötä jätän tämän vain tähän. Huikeat kolme kuukautta takana ja mahtavat kolme kuukautta Länsi-Australiassa edessä. En malta odottaa, mitä elämällä on vielä tarjottavana. Toivottavasti jokaisella teistä on ihana marraskuu!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Niin tuttuja ajatuksia! Mä tosin toivon että voisin oppia näkemään ton sydämen särkemisen hyvän puolen jossain vaiheessa elämää. Vaikka sitä tavallaan tiedostaa miten mahtava juttu on että on saanut tutustua ihmisiin ympäri maailmaa niin sekin tieto lämmittää aika vähän siinä vaiheessa kun itkee välillä silmät päästään ikävästä :D Ihmisiä pystyy onneksi näkemään, mutta välillä haluaisi vaan palata menneisiin aikoihin mikä ei koskaan tule olemaan mahdollista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse en oo koskaan ollut ikävöivää tyyppiä ja nyt oon oppinut vielä paremmaksi siinä, et tiedostan, et voisin ikävöidä, mut en kuitenkaan niin tee. Se on kuitenkin aivan upeaa, et voin elää just mun näköistä elämää ja tunnen niin paljon hienoja tyyppejä ympäri maailmaa! Mut myönnän mäkin, et aina sillon tällöin tekee mieli takaisin parin vuoden taakse, kun kaikki oli ihan eri tavalla ihanaa :D

      Delete
  2. Nyt kyllä osui ja upposi tää postaus. Oon täällä ihan kyyneleet silmissä, haha :'D mulla on itselläni tavallaan tuo kaikki vielä edessä, sillä oon ensi vuonna tulossa sinne Ausseihin viettämään välivuotta. Lähes kaikki mun ystävät ja etenkin vanhemmat pitää sitä hulluna (mun pitäisi varmaan vaan opiskella niin kuin kaikkien muidenkin) mutta oikeesti haluan elää sitä just mun näköistä elämää ja tiedän että tää on mulle oikea päätös. Mun sydän vetää maailmalle <3 kiitos tästä postauksesta ja ihanasta blogista muutenkin <3

    https://the-happiness-theory.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. hah voi ei! Kyllä mäkin olen niitä kommentteja kuullut, että olen vähän sekaisin, kun tänne lähdin, mut tää on sitä mikä tekee mut onnelliseksi, joten muulla ei ole väliä :) Hyvä, että tiedät mitä haluat elämältäsi ja uskallat mennä sitä kohti! Ja ihana kuulla, että tykkäilet <3

      Delete