"Well, he doesn't like foreigners"
11/07/2017
I was having a chat with a friend of mine a couple of weeks ago. We were talking about this and that and somehow ended up discussing about a person we both know. My friend would say he's actually friends with this guy, I would say the same but we're friends in that "we hang out because we've got common friends and we have a chat because we happened to bump to each other" way. We never actually spend time together with this person and I can't see myself asking him for a cup of coffee in twenty years time for the sake of good old times. We know each other, we're kinda mates, but I wouldn't send him a message and ask him for a round pool like I could do to my "actual" friends. We might like each others facebook photos, but that's all the direct communication we have. And that's alright. Not everyone has to be my best friend.
Juttelin erään ystäväni kanssa pari viikkoa sitten. Juteltiin niitä näitä ja jotenkin päädyttiin keskustelemaan eräästä henkilöstä, joka me molemmat tunnetaan. Kaverini sanoisi, että he ovat oikeasti kavereita kyseisen jätkän kanssa, minä sanoisin, että ollaan kavereita sillä "no hengaillaan nyt, kun meillä on yhteisiä kavereita ja no jutellaan nyt, kun satuttiin törmäämään" tavalla. Me ei koskaan oikeasti vietetä aikaa yhdessä tämän tyypin kanssa, enkä näe itseäni kysymässä häntä kahville kahdenkymmenen vuoden päästä muistellaksemme vanhoja hyviä aikoja. Tunnetaan toisemme, ollaan tavallaan kavereita, mutten lähettäisi hänelle viestiä ja kysyisi pelaamaan biljardia, niinkuin voisin tehdä "oikeille" kavereilleni. Me saatetaan tykätä toistemme facebook-kuvista, mutta siinäpä se suora yhteydenpito onkin. Ja se on ihan ok, ei kaikkien tarvitse olla mun parhaita ystäviä.
Jokatapauksessa, me juteltiin aiheesta kaverini kanssa. Kerroin hänelle, että mulla on sellainen fiilis, että tämä tyyppi ei oikein tykkää minusta. Että mulla on sellainen tunne, että ollaan kavereita ja hän kyllä juttelee mulle ja joskus käydään oikeasti kunnon keskusteluja matkalla luennolle tai nauretaan jollekin jutulle käytävässä. Mutta toisaalta taas hän ei vaikuta pitävän minusta aidosti. Olen aika hyvä kertomaan, kuka tykkää musta ja kuka ei ja tämän jätkän kohdalla olen aika varma, että hän ajattelee mun olevan ihan jees, mutta silti jokin ei vaan mätsää. Jokin siinä vaivaa häntä ja minussa on jotain, josta hän ei vaan tykkää. Kysyin kaveriltani, että miksiköhän näin on? Miksei tää tyyppi tykkää musta? "No, hän ei tykkää ulkomaalaisista", oli vastaus, jonka sain.
Those are the exact words my (English) friend used and it made me think about myself - who I am, where I am from and where I am now. And yes, it's true. I am a foreigner, I am an immigrant. I am someone who left their home country to live someplace else. I've never thought it that way before now. Studying abroad, living abroad, having an international group of friends. That's all something so normal and natural to me that I never actually stopped to realize I definitely am an immigrant now. I'm that foreign girl. In our university it's nothing unusual, we've got people from all sorts of backgrounds and we were voted "the international university of the year", and every other person is an immigrant, a non UK citizen, or has moved to Scotland with their parents that are not British.
Tismalleen noita sanoja käyttäen (englantilainen) ystäväni sai minut miettimään itseäni - kuka olen, mistä tulen ja missä olen nyt. Ja kyllä, tottahan se on. Olen ulkomaalainen, olen maahanmuuttaja. Olen joku, joka jätti kotimaansa elääkseen jossain muualla. En ole koskaan ajatellut asiaa kyseiseltä kantilta. Ulkomailla opiskelu, ulkomailla asuminen ja kansainvälisen kaveriporuukan omaaminen ovat kaikki niin normaaleita ja luonnollisia asioita minulle, etten ole koskaan oikeasti pysähtynyt tajuamaan, että olen maahanmuuttaja. Olen se ulkomaalainen tyttö. Meidän yliopistossahan tämä ei ole mitään tavatonta, meiltä löytyy ihmisiä kaikenlaisista taustoista ja meidät äänestettiin "vuoden kansainväliseksi yliopistoksi". Joka toinen vastaantulija on maahanmuuttaja, ei-birtti tai muuttanut Skotlantiin vanhempineen, jotka eivät ole brittejä.
Tismalleen noita sanoja käyttäen (englantilainen) ystäväni sai minut miettimään itseäni - kuka olen, mistä tulen ja missä olen nyt. Ja kyllä, tottahan se on. Olen ulkomaalainen, olen maahanmuuttaja. Olen joku, joka jätti kotimaansa elääkseen jossain muualla. En ole koskaan ajatellut asiaa kyseiseltä kantilta. Ulkomailla opiskelu, ulkomailla asuminen ja kansainvälisen kaveriporuukan omaaminen ovat kaikki niin normaaleita ja luonnollisia asioita minulle, etten ole koskaan oikeasti pysähtynyt tajuamaan, että olen maahanmuuttaja. Olen se ulkomaalainen tyttö. Meidän yliopistossahan tämä ei ole mitään tavatonta, meiltä löytyy ihmisiä kaikenlaisista taustoista ja meidät äänestettiin "vuoden kansainväliseksi yliopistoksi". Joka toinen vastaantulija on maahanmuuttaja, ei-birtti tai muuttanut Skotlantiin vanhempineen, jotka eivät ole brittejä.
Mutta tälle henkilölle minä olen se ulkomaalainen. Olen se, joka ei sovi joukkoon ja se tavallaan käy järkeen, sillä oikeastaan kaikki yhteiset kaverimme ovat brittejä tai jos eivät brittejä, niin asuneet täällä vuosia perheineen. Se kaikki käy järkeen, kun ajattelen kyseisen tyypin poliitista näkökantaa (kyllä, hän äänesti Brexitin puolesta). Se kaikki käy järkeen, kun mietin, mikä fiilis minulla on siitä, mitä hän ajattelee minusta. Kyse ei ole niinkään siitä, kuka olen ihmisenä, sillä me tullaan toimeen ihan hyvin, mutta kyse on siitä faktasta, etten ole kotoisin täältä, enkä niin ollen kuulu tänne. Ja minä kunnioitan hänen mielipidettään, mutta se ei tarkoita sitä, että ymmärtäisin sen.
I'm personally a very open-minded world citizen and try not to judge people based on their looks, background, or any other qualities they can't really affect. I do judge people (don't expect me to be perfect) but I try to do it based on how they behave, how they treat others, and how and what they speak. Not on where they're from, not on their looks, or not on their religious believes. I don't understand why me being from Finland, not from the UK, makes me worse off as a person in the eyes of his but that's the way it is and that's alright, kinda. I don't have to understand everything and I don't have to understand the reasoning behind people's opinions but I can still respect them. It's fine for him to be a nationalist, it's fine for him to have differing views on the world than I have. I don't understand it but it's okay. It's okay that "he doesn't like foreigners", not everyone has to. But it kind of makes me sad - a person who could like me in theory doesn't really like me because he has this attitude towards non-British people.
Henkilökohtaisesti olen tosi avoinmielinen maailmankansalainen ja yritän olla tuomitsematta ihmisiä heidän ulkonäkönsä, taustansa, tai minkä tahansa muun ominaisuuden takia, johon he eivät voi vaikuttaa. Tuomitsen kyllä ihmisiä (sillä en minäkään nyt täydellinen ole), mutta yritän tehdä sen pohjaten heidän käytökseensä, siihen, miten he kohtelevat muita ja miten ja mitä he puhuvat. En sen perusteella, mistä he tulevat, miltä he näyttävät tai mihin he uskovat. En ymmärrä, miksi se, että olen Suomesta, enkä Briteistä, tekee minusta huonomman ihmisen kyseisen henkilön silmissä, mutta niin se vaan on ja se on tavallaan ihan ok. Minun ei tarvitse ymmärtää kaikkea, eikä tarvitse ymmärtää ihmisten perusteluja mielipiteilleen, mutta voin silti kunnioittaa heitä. On ihan ok, että hän on nationalisti, on ihan ok, että hänellä on tosi erilainen maailmankatsomus, kuin minulla. En ymmärrä sitä, mutta sekin on ihan ok. On ok, että hän "ei pidä ulkomaalaisista", ei kaikkien tarvitse. Mutta kyllä se minua silti harmittaa - on surullista, että henkilö, joka teoriassa voisi ihan tykätä minusta, ei pidä minusta ihan vaan sen vuoksi, että hänellä on tietty asenne ulkomaalaisia kohtaan.
Henkilökohtaisesti olen tosi avoinmielinen maailmankansalainen ja yritän olla tuomitsematta ihmisiä heidän ulkonäkönsä, taustansa, tai minkä tahansa muun ominaisuuden takia, johon he eivät voi vaikuttaa. Tuomitsen kyllä ihmisiä (sillä en minäkään nyt täydellinen ole), mutta yritän tehdä sen pohjaten heidän käytökseensä, siihen, miten he kohtelevat muita ja miten ja mitä he puhuvat. En sen perusteella, mistä he tulevat, miltä he näyttävät tai mihin he uskovat. En ymmärrä, miksi se, että olen Suomesta, enkä Briteistä, tekee minusta huonomman ihmisen kyseisen henkilön silmissä, mutta niin se vaan on ja se on tavallaan ihan ok. Minun ei tarvitse ymmärtää kaikkea, eikä tarvitse ymmärtää ihmisten perusteluja mielipiteilleen, mutta voin silti kunnioittaa heitä. On ihan ok, että hän on nationalisti, on ihan ok, että hänellä on tosi erilainen maailmankatsomus, kuin minulla. En ymmärrä sitä, mutta sekin on ihan ok. On ok, että hän "ei pidä ulkomaalaisista", ei kaikkien tarvitse. Mutta kyllä se minua silti harmittaa - on surullista, että henkilö, joka teoriassa voisi ihan tykätä minusta, ei pidä minusta ihan vaan sen vuoksi, että hänellä on tietty asenne ulkomaalaisia kohtaan.
Olen etuoikeutettu siinä mielessä, etten ole koskaan henkilökohtaisesti kohdannut rasismia. Kaakkois-Aasiassa reppureissaaminen oli silmiä avaava kokemus, sillä se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun olin koko ajan se, joka erottuu joukosta. Aina se erinäköinen, aina se huomion keskipiste, mutta 95% siitä huomiosta oli vain uteliaisuutta ja positiivista huomiota (mikä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että se kävi uuvuttavaksi varsin nopeasti). Joka tapauksessa tiedän, miltä tuntuu olla se, joka ei sovi joukkoon, mutten tiedä miltä rasismi tuntuu. Mutta nyt tiedän, miltä tuntuu, kun joku on jo tuominnut sinut tietämättä sinusta juuri mitään. Tiedän, miltä tuntuu, kun et voi muuttaa jonkun mielipidettä ihan vaan siksi, että satut olemaan ulkomaalainen. Tiedän, miltä tuntuu, kun jollakulla on jotain sinua vastaan ihan sama mitä teit. Ja se saa minut surulliseksi - ei niinkään itseni vuoksi, vaan yleisesti ottaen. Jos minusta tuntuu tältä, niin miltä niistä ihmisistä mahtaakaan tuntua, jotka kohtaavat rasismia jokapäiväisessä elämässään? Kuinka monta ihmistä tässä maassa on, jotka ajattelevat, että minun kuuluisi mennä takaisin kotiin? Että meidän kaikkien pitäisi mennä kotiin?
I'm an immigrant, I am foreign. But still I feel like I belong here and not everyone likes that. I'm not going to try to persuade this person to change his political views or his values, I see no point in that. But what I will try to do is to convince him that I'm alright even though I'm foreign. I'm alright even though I'm an immigrant. I'm alright even though I've got this weird accent. We don't have to be best friends but I would like him to realize that judging people based on their nationality isn't the way to go.
Olen maahanmuuttaja, olen ulkomaalainen. Mutta silti minusta tuntuu, että kuulun tänne ja kaikki eivät siitä pidä. En aio yrittää muuttaa tämän kyseisen ihmisen poliittisia näkökantoja tai hänen arvojaan, en näe siinä mitään järkeä. Mutta aion yrittää vakuuttaa hänet siitä, että olen ihan jees tyyppi, vaikka olenkin ulkomaalainen. Olen ihan ok, vaikka olenkin maahanmuuttaja. Olen ihan kiva, vaikka mulla on outo aksentti. Meidän ei tarvitse olla parhaita ystäviä, mutta toivoisin hänen tajuavan, ettei ihmisten tuomitseminen kansallisuuden perusteella oikein toimi.
Ja vaikka "hän ei pidä ulkomaalaisista" minulla on läjä kavereita, joille on ihan fine, että tulin tänne, asumaan heidän maahansa ja toivomaan, että saan rakennettua itselleni tulevaisuuden täällä. On mielenkiintoista huomata tällaisia asioita ja se, kuinka eroavia ajattelutapoja ihmisillä on. On kiehtovaa tajua asioita itsestään ja siitä, miten muut näkevät sinut. Kai se kuuluu pakettiin, että tulee tiettyjen ihmisryhmien tuomitsemaksi. Sitä valitettavasti tapahtuu kaikkialla - olen nähnyt saman tapahtuvan kotikylässäni kavereilleni, jotka olivat siellä niitä ulkomaalaisia. Jokainen ei toivota sinua tervetulleeksi, mutta aina joku kuitenkin tekee niin. Mutta oli miten oli, olen onnellinen just tässä, just nyt. Olen onnellinen ollessani se ulkomaalainen, joka ei osaa lausua hankalaa sanaa ja saa kaikki nauramaan yrittäessään.
P.S. The pics are totally unrelated to this flow of thoughts and they're from one afternoon we spent walking to Tesco and back with my friend. The weather was absolutely beautiful (especially it being November already), sunny and +14 degrees. We both just felt generally happy and couldn't stop smiling and looking like two idiots. Sometimes the simple things in life are the best and life itself is great. It's awesome to be happy and happiness is even better when shared.
P.S. Kuvat eivät liity tähän ajatuksenjuoksuun mitenkään ja ovat eräältä iltapäivältä, kun päätettiin kävellä Tescoon ja takaisin ystäväni kanssa. Sää oli mitä parhain (etenkin ollakseen marraskuu), aurinkoinen ja lämpöäkin +14 astetta. Me molemmat oltiin vaan yleisesti ottaen iloisia eikä saatu pyyhittyä niitä varmasti typerän näköisiä hymyjä naamoiltamme. Joskus yksinkertaiset asiat ovat ihan parasta elämässä ja elämä itsessään on mahtavaa. On huippua olla onnellinen ja onnihan on vielä parempaa, kun sen voi jakaa toisen ihmisen kanssa.
10 kommenttia
Siis vau mikä postaus! Niin hyvin tartuttu aiheeseen ja niin erikoinen ja hyvä näkökulma, että tätä oli iloa lukea! *.* Olisi varmasti silmiä avaava kokemus olla juuri se, jonka ulkonäkö ja ulkomaalaisuus herättäisi huomiota. Silloin osaisi kyllä entistä paremmin samaistua rasismin uhreihin ja auttaa heitä. Rasismia ei pitäisi todellakaan hyväksyä missään tilanteessa.
ReplyDeleteKiitos Sini! <3 Kyllä tietyt kokemukset elämässä aina avaa silmiä ja oon kyllä sitä mieltä, että jokaisen tulisi joskus kokea se, miltä tuntuu erottua joukosta koko ajan - saa asioihin vähän uutta näkökulmaa sitä kautta.
DeleteKuten sanoit, niin ei sun tarvii kaikkea ymmärtääkään. Toi vaan on niin surullista, kun tietää, että tietynlainen mind set rajoittaa ihmisiin tutustumista... fakta on kuitenkin se, että täällä Euroopassa varsinkin ihmiset muuttaa aika paljon maasta toiseen, niin voi tulla vähän hankalaa tulevaisuudessa, jos ei tykkää ulkomaalaisten kanssa olla. No mutta, ei siitä sen enempää :D
ReplyDeleteMusta on hassua, ettei tarvinnut mennä edes Eurooppaa kauemmas tullakseen "tuomituks" ja tunteakseen sen, ettei ulkonäöllisesti kuulu tänne. Mua luullaan tosi usein englantilaiseks tai saksalaiseks täällä, mikä sinänsä on ihan ok, mutta se ottaa joskus tosi koville, kun täällä kuitenkin asuu ja niillä on sellanen kuva edellämainituista maalaisista, että he tulevat vaan Espanjaan bilettämään eivätkä osaa sanaakaan espanjaa. Siis mä koitin ostaa yhtiä kenkiä pari viikkoo sitten yhillä messuilla ja kysyin espanjaksi, että oisko teillä tästä mallista pienempää kokoo. No, se myyjä aloittaa englanniksi, että: "voiaan puhua englantia" johon mä vastaan: "no ei tarvii, mä oon asunu täällä jo pari vuotta, hahhah" johon hän sitten vastasi topakasti (englanniksi edelleen): "kuulin kun te puhuitte niin hyvää englantia äsken" ja olin siellä siis mun suomalaisen kaverin kanssa puhunut juuri suomea:-D Ja siis just yleisesti se, että sekunnin murto-osassa tehdään päätelmät kielitaidosa raastaa mua kielitieteilijänä ihan sikana. Sitten kun avaa suun, niin yleisin kommentti on "vau, sähän puhutkin hyvin" jota ei oikein osaa ottaa kohteliaisuutena, koska sillä toisella on ollu ennakko-oletuksia...
Jep, surullistahan se on, mutta toisaalta eihän se oo minulta pois vaan siltä henkilöltä pois, joka on niin ahdasmielinen, ettei ulkomaalaisten kanssa viihdy.
DeleteVoin kyllä kuvitella niin hyvin, että joudut tosi usein tilanteisiin, joissa oletetaan, että et puhu paikallista kieltä! Suurin osa kun just varmasti tulee turisteina niin, että puhuvat vaan englantia (jos sitäkään) ja sille sitten pohjataan oletus kaikista, jotka ei näytä espanjalaisilta. Tietysti ihan ymmärrettävää, että ihmisillä on ennakko-oletuksia, mutta ei se poista sitä, että tuntuuhan se ikävältä... Vähän sama tuo kielitaidon tuomitseminen ehkä, kuin se, et tuomitaan tietynlaiseksi pelkän kansallisuuden perusteella - koskaan ei kannattais olettaa mitään!
Tosi hyvä kirjoitus ja aloin oikein pohtimaan, pitäisikö itsekin puhua samasta aiheesta omassa blogissa!
ReplyDeleteMuistan itse ensimmäisen kerran kun tajusin olevani ”mamu” ja se on jollain tavalla silmiä avaavaa. Varsinkin jos ulkonäölliset paikalliset pystyvät sinut ulkopuoliseksi tunnistamaan, tulee aina välillä eteen kokemuksia, joihin ei Suomessa ikinä törmäisi. Jännä kuulla, että britti kokee suomalaisen niin erilaiseksi, vaikka tässä kapeakatseisessa ajattelussa onkaan tuskin hirveästi logiikkaa mukana muutenkaan.. :D
Kiitos! Sulla varmasti ois tähän aiheeseen tosi paljon sanottavaa, kun asut ihan oikeasti tosi erilaisen kulttuurin keskellä - täällä Euroopassa kun kulttuureissa on kuitenkin tosi paljon samankaltaisuuksia. Ja joo, kyllä itsestäkin hieman kummalliselta tuntuu, etenkin, kun Britannia nyt on melkoinen kulttuurien sulatusuuni :D
DeleteJoten ei sitä osaa kuvitella omalle kohdalleen tuollaista, varsinkin kun säkin olet tottunut siellä, että on monista eri kulttuureista ihmisiä :) Mutta sitten kun se tulee omalle kohdalle on se varmasti silmä avaavaa! Jotenkin on vaan outoa, että jostakin ihmisestä ei pitäisi koska hän on ulkomaalainen.. Eihän se ole mikään syy.
ReplyDeleteReissuissa mua tuijotetaan aina, ehkä se on lävistykset ja punainen tukka, ehkä hassu kieli :D Mutta yleensä vaan kysytään mistä olen ja veikataan monesti mistä voisin olla. Egyptissä tuo tuijottaminen oli hermoja raastavaa -.-
Nauti kuitenkin siellä olostasi, kuten sanoit siellä on monia ketkä susta pitävät juuri tuollaisena <3
Itsestänikin on niin kummallista, että minusta ei voisi pitää, koska olen ulkomaalainen. Mutta no, kaikkea vaan ei voi ymmärtää, eikä onneksi tarvitsekaan :)
DeleteVoin kyllä kuvitella, että räväkämpi hiusväri ja lävistykset herättää huomiota etenkin maissa, jossa sellainen ei ole ihan arkipäivää (niinkuin voisin kuvitella tilanteen olevan esim tuon Egyptin kanssa!) Mutta vaikka tietysti se siinä hetkessä ärsyttävää onkin, niin kyllä ainakin itse Aasian reissun jälkeen huomasin, että olihan se kasvattava kokemus olla "se erilainen".
Ja kiitos vielä <3
Täyttä asiaa! Ite olen matkalaukkulapsi (eli toinen vanhemmistani on paluumuuttaja mutta mä taas synnyin ulkomailla) ja kyllä, tiiän miltä tuntuu elää syrjittynä. Ja sitten ko mulla on monia rajoitteita (esim. lievä puhevika) ja mielenterveyteni on mitä on, niin paketti on valmis.
ReplyDeleteMonet kattovat mua ERITTÄIN kovan ääneni takia. Jopa siellä, missä yleisesti on kovaäänisiä ihmisiä, mua pidetään kovaäänisenä. Monet yllättyvät ko sanon olevani maahanmuuttaja. En kuulemma näytä sellaselta. (Hyvä etten näytä)
En ole valinnut sitä että olen matkalaukkulapsi, joka on elänyt seitsemän ensimmäistä vuottaan Uudessa-Seelannissa. (siellä parasta oli ehdottomasti lumettomat talvet) En ole valinnut punaisia hiuksiani, en ole saanut valita sitäkään että isäni on kotoisin Kroatiasta. Mutta arvaa mitä? Mulla on suurempiakin ongelmia. Jos joku ei tykkää musta sellaisena ko olen, ei se tyyppi ansaitse mun luottamustani. Simple as that.
Ai niin ja tsemppiä Skotlannin -ajoille!
P.S. Kävin kattomassa postaustasi syntymäkaupungistani ja onhan ne 2000-luvun ekoista vuosista rutkasti muuttunut. (Voi olla myös sitäkin että olen käynyt pienenä enemmän rannoilla ja leikkipuistoissa ko esim. Skytowerissa) Ai niin, se mokoma pilvenpiirtäjä on koettu!
P.P.S. Eihän mennyt liian off-topic -osastolle? :D
Ihan ensinnäkin, kiitos aivan ihanasta ja pitkästä kommentista! Ei ollut liian off-topic, vaan just huippua, että postaus herätteli ajatuksia :D
DeleteVoin kyllä kuvitella, että olet joutunut syrjityksi, vaikka mikään sanomistasi seikoista ei tietenkään sitä oikeuta - valitettavasti ihmiset vaan on tosi ahdasmielisiä, niinkuin tässä on jo todettu moneen otteeseen. Mutta just niinkun sanoit, ne, jotka eivät hyväksy just sellaisena kuin olet eivät ole sen arvoisia ja ympärille kyllä löytyy ne just oikeat tyypit :)