I'm leaving Finland today. I came here about three weeks ago. Four days of travelling, all the way from New Zealand, wasn't fun but I made it. I finally got to see my family and friends and it was great but it wasn't what I planned and I felt confused.

Jätän Suomen taakseni tänään. Saavuin tänne kolme viikkoa sitten. Neljän päivän matkustus Uusi-Seelannista asti ei ollut hauskaa, mutta tulipahan tehtyä. Pääsin vihdoin näkemään perheeni ja ystäväni ja se oli mahtavaa, mutta ei sitä, mitä olin suunnitellut ja fiilis oli hämentynyt.

Flying overseas back to your home country for your grandfather's funeral isn't fun business. It's not a light "I'm just going for a short holiday from a holiday" thing. It's sad, it messes up everything you've planned. I cancelled a job and a few travel plans to be with my loved ones and to say goodbye to my grandfather. And I don't regret it, it was something I needed, and coming to the funeral was the right thing to do. I wanted to do it and I'm happy that I did.

Kotiinpaluu toiselta mantereelta vaarin hautajaisia varten ei ole hauskaa. Se ei ole kevyt "tulenpas lyhyelle lomalle täältä lomaltani" juttu. Se on surullista, se sekoittaa kaikki suunnitelmat. Minä peruin työpaikan ja muutaman reissusuunnitelman päästäkseni läheisteni luo ja hyvästelläkseni vaarin kunnolla. Enkä kadu sitä, sillä tätä tarvitsin ja hautajaisiin tuleminen oli oikea päätös. Olen onnellinen, että tulin tänne.

But even though I missed my family and wanted to be with them when the sad news came. I felt like I want to go home right now but I kept travelling for three weeks before I actually flew back and the funeral took place. I thought I would be relieved to go home after those three long weeks. But I wasn't. I didn't want to leave Australia (I even cried when the plane took off...), I didn't want to go to Finland, and I felt super annoyed at being here. I felt like I don't belong here and I hated everyone who spoke Finnish. And I love my mother tongue. 

Mutta vaikka kaipasinkin perhettäni ja halusin olla heidän luonaan suru-uutisten saapuessa ja vaikka tuntui, että tahdon kotiin nyt ja heti, päätin matkustaa vielä kolme viikkoa ennen kuin oikeasti lensin kotiin hautajaisiin. Luulin, että olisin helpottunut kotiin päästessäni noiden kolmen pitkän viikon jälkeen. Mutta en ollut. En tahtonut jättää Australiaa (tirautin jopa pari kyyneltä kun kone kohosi ilmaan..), en tahtonut mennä Suomeen ja olin tosi ärsyyntynyt täällä olemiseen. Tuntui, etten kuulu tänne ja vihasin jokaista, joka kehtasi puhua suomea. Ja minähän sentään rakastan suomenkieltä.

But somehow those three weeks here passed by and suddenly it was time to pack my bag again and leave. And I don't want to leave. I feel like I haven't had enough time to actually be with people, I haven't had time to stay home and relax, I haven't done all the things I wanted to, and I don't want to go travelling again. This is the second time in my life when the thought of travelling doesn't make me jump of excitement. The other time was when I had to leave my home in Western Australia. What's wrong with me nowadays? 

Mutta jotenkin ne kolme viikkoa hujahtivat ohi ja yllättäen olikin taas aika pakata laukku ja lähteä. Ja yhtäkkiä en tahdokaan tehdä sitä. Tuntuu, etten ole ehtinyt olemaan riittävästi ihmisten kanssa, en ole ehtinyt rentoutumaan kotosalla, en ole tehnyt kaikkia asioita, jotka halusin tehdä, enkä halua lähteä taas tien päälle. Tämä on toinen kerta elämässäni, kun ajatus matkustamisesta ei saa minua hyppimään innosta. Toinen kerta oli, kun joduin jättämään kotini Länsi-Australiassa. Mikä minussa on vikana nykyään?

But maybe there's nothing wrong with me. Moving abroad is all fun and exciting until you have to say goodbyes way too often. Suddenly you realize you will always miss someone or something, no matter where you are. You always feel like you should be somewhere else, you always feel like you miss out on something, you always miss your home. It's about choices. I choose to travel, I choose to explore and do the thing that makes me happy. I've been happier than ever before for the past year and I wouldn't change a thing. But still sometimes "what if" comes in mind, and I doubt whether or not I'm making the right decisions.

Mutta ehkäpä minussa ei ole mitään vikaa. Ulkomailla asuminen on hauskaa ja kivaa ja kaikkea kunnes joudut sanomaan hyvästit ihan liian usein. Yhtäkkiä tajuat kaipaavasi aina jotakuta tai jotakin, ihan sama missä olet. Aina tuntuu, että pitäisi olla jossain muualla, aina jäät jostain paitsi ja aina on koti, jota kaivata. On kyse valinnoista ja minä valitsen reissaamisen. Valitsen tehdä sitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Olen viimeisen vuoden aikana ollut onnellisempi kuin koskaan, enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Mutta siitä huolimatta joskus "mitä jos" tulee mieleen ja mietin, ovatko päätökseni oikeita vai eivät.

Deep inside I know my decisions are right for me but I can't help but wonder if this is always going to be my life? Goodbyes being so hard. Is it going to be worth it? I think it is and it will be. It's a valuable thing to have so many people around me and around the world. But it does make your life damn hard when you can't be there for everyone at the same time. 

Syvällä sisimmässäni tiedän kuitenkin, että ne ovat oikeita juuri minulle, mutten voi silti olla miettimättä, että tässäkö se mun elämä sitten jatkossakin on? Jäähyväiset, jotka ovat joka kerta niin kamalia. Tuleeko se olemaan sen arvoista? Luulenpa, että kyllä. Se on ja tulee olemaan. On hieno juttu, että minulla on niin paljon ihmisiä ympärilläni ja ympäri maailmaa. Mutta kyllä se tekee elämästi hetkittäin pirun vaikeaa, kun et voi olla kaikkialla yhtä aikaa.

This time I'm flying to Brisbane, then I'm going to Cairns, and then I'm going home. That's the part I'm most excited about at the moment - seeing my Australian family again. I know I'm going to get excited about exploring some of the East Coast of Australia as well once I'm on board. I know the same old feeling of excitement will come back when I'm flying again. That's who I am and that's what I do, I travel and I love. I love so many places and so many people and I'm lucky to have a life that looks exactly like mine even though it's confusing and hard sometimes. 

Tällä kertaa lennän Brisbaneen, jatkan matkaa Cairnsiin ja sitten palaan kotiini. Se on se osuus, josta olen eniten innoissani tällä hetkellä - australialaisen perheeni näkemisestä. Tiedän, että innostun myös Australian itärannikon tutkimisesta, kun olen lentokoneessa. Tiedän, että se vanha, tuttu innostuksen tunne tulee takaisin, kun nousen ilmaan. Tätä minä teen ja tämä minä olen. Minä matkustan ja minä rakasta. Rakastan niin monia paikkoja ja ihmisiä ja olen onnekas saadessani elää oman näköistä elämääni, vaikka se joskus hämmentävää ja hankalaa onkin.

In a month I'm going to hug my best friend in Singapore and we're exploring Southeast Asia for five weeks and I know I'm going to love it, another adventure to add on our journey together. Then I'm coming back to Finland. It's just two months I'm going to be away and it's nothing, but it's enough to make me a bit more grown up, a bit more independent, and a bit more open-minded and a bit more experienced. Maybe I can start saying I'm well-travelled after ticking the 20th country off my list?

Kuukauden päästä pääsen halaamaan parasta ystävääni Singaporessa, josta pääsemme sitten tutkimaan Kaakkois-Aasiaa viiden viikon ajan. Tulen rakastamaan sitä - taas yksi seikkailu lisättäväksi yhteiseen matkaamme. Ja sitten tulen takaisin Suomeen, eikä siihen ole kuin vaivaiset kaksi kuukautta. Se on lyhyt aika, mutta riittävän pitkä sille, että palaan takaisin vähän aikuisempana, vähän itsenäisempänä, vähän avoimempana ja vähän kokeneempana.  Ehkä voin alkaa sanomaan olevani "hyvin matkustanut", kun kahdeskymmenes maa on tikattu pois listaltani?

Leaving is hard, living is easy, and life is unfair and unexpected. But things happen for a reason and I know I'm stronger than I've ever been, and it's not a bad thing to love and to be loved. And it's okay to feel confused. Right now I hate packing, right now I hate leaving, and right now I don't want to go to Australia but it's all fine. I'm going to thank myself in the end and I can say I've been there, done that, and nothing's going to stop me from living.

Lähteminen on hankalaa, eläminen on helppoa ja elämä on epäreilua ja odottamatonta. Mutta asiat tapahtuvat syystä ja tiedän olevani vahvempi kuin koskaan ennen, eikä rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen ole huono juttu. Ja on ihan okei olla hämmentynyt. Just nyt vihaan pakkaamista, vihaan lähtemistä, enkä tahdo mennä Australiaan, mutta se kaikki on ihan jees. Tulen kiittämään itseäni lopulta ja voin sanoa, että minä tein sen ja näin tämän ja mikään ei pysty pysäyttämään minua elämästä elämääni. 

Photos are from here and there, moments from the past couple of weeks.
Kuvat ovat sieltä täältä, hetkiä viime viikkojen varrelta.

As you probably know, I spent three weeks in New Zealand in March. It was a beautiful country that I travelled through with a small budget. For that very reason I became familiar with sleeping in a car and with quite a few hostels. There were three that stood out from the others and I wanted to share these tips with you - there's always a chance that someone finds this useful!

Kuten varmaan tiedättekin, vietin kolme viikkoa maaliskuusta Uusi-Seelannissa. Matkasin läpi tämän kauniin maan pienellä budjetilla, joten autossa nukkuminen ja hostellit tulivat tutuiksi. Kolme viimeksi mainituista erottui joukosta ollessaan varsin mieleisiä paikkoja ja halusin jakaa ne teillekin. Onhan aina mahdollisuus, että joku näistä vinkeistä hyöytyy ja tykkään antaa näkyvyyttä oikeasti kivoille paikoille!

The Black Sheep backpackers, Queenstown, South Island

This hostel was the first one I slept in in New Zealand and it was great. A few minutes walk from the town centre, spacious rooms, free Wi-Fi throughout the hostel, a pool, and cozy common areas. The beds were super private as all the bunks had curtains you were able to close. And you didn't even have to leave your phone in the corner of the room while charging - everyone had their own lamp and wall plug (with USB port as well) next to the bed! The only minus was smallish, not so nice kitchen. (The pic above is the view from my room's window!)

Tämä hostelli oli ensimmäinen, jossa yövyin Uusi-Seelannissa. Parin minuutin kävely keskustaan, tilavat huoneet, ilmainen wi-fi koko hostellissa, uima-allas ja viihtyisät yhteiset tilat. Sängyissä sai olla omassa rauhassa, sillä jokaisen ympärille pystyi vetämään verhot, eikä puhelintakaan tarvinnut jättää huoneen nurkkaa latautumaan, sillä jokaiselle sängylle oli oma lukulamppu ja pistorasia (jossa oli myös USB-portti). Ainoa miinus oli pienehkö, eikä niin kovin viihtyisä, keittiö. (Yllä oleva kuva on huoneeni ikkunasta näkynyt maisema!)

Paradiso, Nelson, South Island

Paradiso was absolutely amazing, probably the best hostel I've ever been to. A huge pool, spacious dorm rooms, very private showers, great kitchen, free food... I could keep listing the things I loved about this place! Absolutely worth of your money, as it wasn't any more expensive than an average hostel in New Zealand but the facilities were better than anything I saw on my trip!

Paradiso oli aivan mahtava, luultavasti paras, hostelli jossa olen koskaan ollut. Iso uima-allas, tilavat huoneet, yksityisyyden takaavat suihkut, hyvä keittiö, ilmaista ruokaa... voisin jatkaa listaa vaikka kuinka! Ehdottomasti rahan arvoinen paikka, sillä hinta oli ihan samaa keskitasoa, kuin yleisestikin Uusi-Seelannissa hostellista joutuu maksamaan. Paikka sen sijaan oli parempi, kuin mikään, mitä matkallani näin!

Central Backpackers, Rotorua, North Island

If you're looking a home-like feeling and a pretty good location for a reasonable price in Rotorua, this is a place to go. Central Backpackers was a pleasant experience, the hostel being a family business and the rooms being spacious as well. No bunk beds, but comfy singles instead. The kitchen was clean and inviting, and we got free cake on one of the days we spent there! 

Jos etsit kotoisaa tunnelmaa ja kohtuullista sijaintia hyvään hintaan Rotorualla, tänne kannattaa tulla. Central Backpackers oli kaikkiaan miellyttävä kokemus huoneiden ollessa tilavia ja paikan ollessa perheyritys. Ei kerrossänkyjä, vaan jokaiselle oma kunnon vuode. Keittiö oli siisti ja kutsuva ja saatiinpa me ilmaista kakkuakin yhtenä päivänä!

+ If you're camping or sleep in your car and end up in Taupo (North Island), go to Reids Farm Free Campsite and sleep there. The best free camping site ever!

+ Jos telttailet tai nukut autossa ja päädyt Taupoon (Pohjoissaarella), mene tsekkaamaan Reids Farm Free Campsite ja nuku siellä. Paras ilmainen telttailualue ikinä!

Sydney, the city everyone wants to see on their journey to Australia. I wanted to see it as well and found myself there in the beginning of March. Unlikely so many others I didn't like it. Sydney left me a bit cold. I didn't find any sort of connection with the place and apart from the great Saturday night in Mardi Gras 2017 and the lovely people who accommodated us, I didn't find too many things to get excited about.

Sydney on kaupunki, jossa jokainen tahtoo pysähtyä Australian reissullaan. Minä tahdoin nähdä sen myös ja löysinkin itseni sieltä maaliskuun alussa. Toisin kuin niin monet muut - en tykännyt. Sydeny jätti minut vähän kylmäksi, enkä löytänyt minkäänlaista yhteyttä kaupungin kanssa. Lukuunottamatta lauantai-iltaa, joka kului Mardi Gras 2017-tapahtuman parissa ja ihania ihmisiä, jotka majoittivat meidät, ei siellä ollut kovin paljon mainitsemisen arvoisia asioita.

The Opera house was a disappointment - the thing I've known about Australia ever since I was a kid. This spectacular landmark was greater in my daydreams than in real life. The Harbor Bridge was a lot better, the views are worth the walk. A ferry to Manly and a walk there was nice but that's pretty much it.

Oopperatalo oli pettymys. Se yksi asia, jonka olen Australiasta tiennyt ihan pienestä pitäen ja jolla on maailmankuulun maamerkin maine oli mielikuvissani huikaisevanmpi kuin todellisuudessa. Harbor Bridge sen sijaan oli parempi ja näköalat sen päältä olivat kävelyn arvoiset. Lauttamatka Manlyyn ja siellä kävely oli mukavaa, mutta siinäpä se.

Sydney certainly is a big city and I'm happy I can say I've been there and seen it, but I wouldn't go again. It wasn't anything special for me and I'd rather opt for Melbourne if I had to choose between those two. It's not completely horrible, there are friendly people, lots of places to eat out, and some nice spots, but it wasn't a city for me.

Sydeny on iso kaupunki ja olen tyytyväinen, että voin sanoa nähneeni sen, mutten menisi sinne uudestaan. Sydneyllä ei ollut tarjota minulle mitään erityistä ja valitsisin Melbournen, jos valita pitäisi näiden kahden suurkaupungin välillä. Sydney ei ole tyystin kamala, sieltä löytyy ystävällisiä ihmisiä, paljon hyviä ruokapaikkoja ja joitakin kivoja kohteita, mutta se ei ollut kaupunkia juuri minua varten.

Have you ever went to a city with high expectations and been disappointed?

Oletko koskaan mennyt kaupunkiin suurin odotuksin ja pettynyt pahemman kerran?

Saturday 8th of April, a beautiful and sunny spring day in Lapland. The hardest day after hearing the news about my Grandfather. The funeral was simple and small, something I think my Grandfather would have approved. The weather couldn't have been better and even though it was extremely sad I'm feeling relieved that it's done now. Life goes on even though it will never be the same.

Lauantai 8. huhtikuuta, kaunis ja aurinkoinen kevätpäivä Lapissa. Vaikein ja raskain päivä uutisten kuulemisen jälkeen. Vaarin hautajaiset olivat pienet ja yksinkertaiset, jotain jonka Vaarikin olisi varmaan hyväksynyt. Sää ei olisi voinut olla parempi ja vaikka päivä olikin äärimmäisen surullinen, on fiilis jollain tapaa helpottunut. Elämä jatkuu, vaikkei se koskaan tule olemaan kuin ennen.

I've been preparing a few posts for you, I finally try to get back on track with posting more regularly now when life gets back to somewhat normal. Hopefully.

Olen kirjoitellut parit postaukset teille ja yritän nyt vihdoin alkaa taas postailemaan säännöllisemmin, kun elämä toivon mukaan vähän normalisoituu.

I'm in Finland now, in Lapland to be more precise, right now. My grandfather's funeral, visiting my grandma, and seeing other relatives. That's pretty much my weekend summed up. But this time I'm not going to talk about that but take a look back to beginning of March and Sydney.

Olen parhaillaan Suomessa, tarkemmin ottaen Lapissa. Vaarin hautajaiset, isoäidin luona vierailu ja muiden sukulaisten näkeminen. Siinäpä viikonloppuni oikeastaan onkin, mutta tällä kertaa en aio puhua siitä, vaan vilkaista maaliskuun alkuun ja Sydneyhin.

A huge LGBT festival called Sydney Mardi Gras took place on out first weekend in Sydney and we decided to go and watch. I've never attended to anything like that before and I have to say it was a great experience. So many people and so much love. The atmosphere was something you can't really even describe and it was a lot of fun.

Valtava LGBT festivaali, Sydney Mardi Gras, järjestettiin ekana viikonloppunamme Sydneyssä ja päätettiin mennä katsomaan. En ole koskaan osallistunut mihinkään vastaavaan aiemmin ja täytynee todeta, että se oli huikea kokemus. Niin paljon ihmisiä ja niin paljon rakkautta. Fiilis oli jotain sanoin kuvaamatonta ja mulla oli hauskaa.

And it was one of those events that actually makes you think how unfair and horrible our world is as we still need something like this. It's sad that there are so many people who can't be themselves or if they're they'll get judged. Not even mentioning how many places still consider homosexuality a disease and/or illegal. I'm happy we finally legalized the same sex marriage in Finland this year, it was about the time.

Kyseessä oli yksi niistä tapahtumista, joka saa pienen ihmisen miettimään kuinka epäreilu ja kamala maailmamme onkaan, kun tällaiselle on edelleen tarvetta. On surullista, kuinka moni ihminen ei pysty olemaan oma itsensä ja jos pystyykin, tulee tuomituksi. Enkä edes mene siihen kuinka monessa paikassa homoseksuaalisuus lasketaan edelleen sairaudeksi tai rikollisuudeksi. Olen iloinen, että Suomeenkin saatin vihdoin tasa-arvoinen avioliittolaki tänä vuonna. Oli jo aikakin.

But anyway. I think the photos tell the story better than my words! Say yes to love. And take part to the next Sydney Mardi Gras if you happen to be there in March.

Kuvat kertonevat kuitenkin enemmän kuin sanat. Sano kyllä rakkaudelle ja jos satut Sydneyhin seuraavan Mardi Grasin aikaan suosittelen ehdottomasti osallistumaan!

The title has it all: I'm in Finland and I'm 20. Sounds like I should be an adult now but let's see, I don't feel any older than I felt yesterday. My trip back home was long but I made it. Four days (over 85 hours in total) of travelling, including five flights: Auckland-Brisbane-Melbourne-Singapore-Helsinki-Kajaani. Crazy but now it's done and luckily I've got just four flights (I'll return to Brisbane) in the end of month and the transit times are a bit shorter at each airport.

Otsikossa se jo lukeekin: olen Suomessa ja olen 20 vuotta. Kuulostaa ihan siltä, että mun pitäisi vihdoin ruveta aikuiseksi, mutta saa nähdä. Olo ei ole yhtään sen vanhempi kuin eilenkään. Kotimatka oli ihan liian pitkä, mutta täällä sitä ollaan. Neljä päivää (yhteensä yli 85 tuntia) matkustamista ja viisi lentoa reitin ollessa Auckland-Brisbane-Melbourne-Singapore-Helsinki-Kajaani. Hullua, mutta nyt se on tehty ja onneksi paluumatka on yhtä lentoa lyhyempi (lennän takaisin Brisbaneen) kuun lopussa ja vaihtoajatkin kentillä on vähän lyhyemmät.

Anyway. I've got nothing much to say this time, I just wanted to say I'm all good and with my family and friends. My two best friends, my sister, my mom, and my auntie were all greeting me at the airport yesterday. I slept well in my own bed last night and spent today hanging out with my best friend - just like we used to do. It's such a weird feeling to be back home as everything has stayed the same but nothing is like it used to be. So many things happening at the same time that I don't know how to feel. 

Jokatapauksessa mulla ei kummempaa sanottavaa ole - halusinpahan vain kertoa olevani ok ja perheeni ja ystävieni luona. Kaksi parasta ystävääni, siskoni, äitini ja tätini olivat kaikki vastassa lentokentällä eilen. Nukuin ekan yön omassa sängyssäni varsin hyvin ja vietin tämän päivän hengaten parhaan ystäväni kanssa ihan niinkuin aina ennenkin. On tosi outoa olla takaisin kotona, kun mikään ei ole muuttunut vaikka toisaalta kaikki onkin ihan toisin. Niin monta asiaa tapahtuu taas yhtä aikaa, etten tiedä mitä tuntea.

I'll come back and write a few proper posts for you in the near future, now I'll just rest and try to adjust to being here. Right now my thoughts are way too scattered for anything longer or more meaningful than this. Have a lovely week everyone, it's April and I can't believe it either!

Aion kirjoitella muutaman kunnollisen postauksen lähitulevaisuudessa, mutta nyt aion levätä ja tottua ajatukseen Suomessa olemisesta. Just nyt mun ajatukset ovat liian levällään pidemmän tai syvällisemmän postauksen kirjoittamiseen. Hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle - on jo huhtikuu, enkä minäkään ihan usko sitä todeksi.