I was hanging my laundry on a laundry rack the other night in our hallway when I noticed that I was smiling there on my own for no apparent reason. "Well, that's weird" I thought and started wondering, why so? Why am I smiling hanging my laundry? Why do I feel this happy doing this simple task that is boring but oh so necessary part of being a proper grown up? Maybe it's because I like doing laundry. Maybe it's because I like our flat so much. Maybe it's because I've fallen in love with Scotland. Maybe it's because the sun is shining. Or maybe it's all of these things? This stream of thoughts lead me to a conclusion: I am happy, but I'm not exactly sure why. And that led me to writing this post.

Olin ripustamassa pyykkejäni kuivumaan aulassamme eräänä iltana, kun huomasin hymyileväni itsekseni ilman sen kummempaa syytä. "Onpa kummallista", ajattelin ja aloin miettimään, miksi mua hymyilyttää. Miksi hymyilen pyykkejä ripustaessa? Miksi olen näin onnellinen hoitaessani jotakin näinin tylsää, mutta niin olellisena osana aikuisena olemista olevaa asiaa? Ehkä siksi, että tykkään pestä pyykkiä. Ehkä siksi, että tykkään asunnostamme niin paljon. Ehkä siksi, että olen rakastunut Skotlantiin. Ehkä siksi, että aurinko paistaa. Tai kenties kyseessä on näiden asioiden summa? Tämä ajatuskulku johti minut siihen lopputulokseen, että olen onnellinen, mutten ole ihan varma, miksi. Ja se taas johti tämän postauksen kirjoittamiseen.

I have mentioned many times in many separate occasions that I am extremely proud to be Finnish. I love my home country, I think it's pretty much the best place on earth, and I think many Finnish things are simply superior to stuff that you get elsewhere. Our free education, our complicated language, our weird black candy called salmiakki, and our extraordinary, quiet and unsociable, but oh so trustworthy and hardworking population. All those things are so much better than anything else. If you ask me, Finland is the best. Why did I leave Finland then? That's a completely different matter, and a completely different post, but the simplest answer is that I'm happier elsewhere. I'm happier with the version of me I am outside of the borders of my fatherland.

Olen maininnut monta kertaa eri yhteyksissä, kuinka ylpeä olen suomalaisuudestani. Rakastan kotimaatani ja ajattelen sen olevan maailman paras paikka. Monet suomalaiset asiat ovat yksinkertaisesti niin paljon parempia, kuin mikään, mitä muualta saa. Meidän ilmainen koulutus, hankalaakin hankalampi kielemme, salmiakki, sekä meidän erikoinen, hiljainen ja epäsosiaalinen, mutta silti niin luotettava ja ahkera kansamme. Kaikki nuo asiat, jotka vaan ovat Suomessa paremmin. Jos minulta kysytään, niin Suomi on paras. Joten miksi siis jätin kotimaan taakseni? Siihen kysymykseen tyhjentävästi vastatakseni joutuisin kirjoittamaan kokonaan uuden postauksen, mutta yksinkertaistettu vastaus liene se, että olen onnellisempi muualla. Olen onnellisempi sen version kanssa itsestäni, joka olen isänmaan rajojen ulkopuolella.

I'm not the first one to bring up the idea of people having a different personality for each of the languages they speak and that's how I explain myself being happier somewhere else. I grew up in a small town in middle of nowhere, where everyone knew each other and people made sure you wouldn't forget that embarrassing thing you did on grade 5. Don't get me wrong, I love my home town, but first 19 years of my life there were totally enough of it. I think I was stuck in this certain idea of who I was. I was stuck with my past, stuck with the things people thought about me. Stuck with certain expectations, and stuck with the same faces since kindy. I rebelled against loads of things and all of those phases I went through played part in making me who I am today but before I moved abroad I was never the person I wanted to be.

En ole ensimmäinen, joka tuo esille ajatuksen siitä, että ihmisen persoonallisuus muuttuu sen mukaan, mitä kieltä he puhuat ja se on teoria, jolla selitän onnellisuuttani muualla, kuin Suomessa. Kasvoin pienessä kylässä keskellä ei mitään, jossa jokainen tunsi toisensa ja ihmiset pitivät huolen, ettet unohda sitä noloa juttua, jonka teit vitosluokalla. Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan kotikylääni, mutta ensimmäiset 19 vuotta elämästäni siellä riittivät minulle. Luulen, että olin juuttunut kiinni tiettyyn ideaan siitä, kuka olin. Olin jumissa menneisyyteni kanssa, jumissa niiden asioiden kanssa, joita ihmiset minusta olettivat. Jumissa tiettyjen odotusten kanssa, jumissa samojen naamojen kanssa, joita olin katsellut päivähoidosta asti. Kapinoin monia juttuja vastaan ja kaikki ne vaiheet, jotka kävin läpi, tekivät minusta sen, joka nyt olen, mutta en ollut koskaan se, kuka halusin olla. En ennen kuin muutin ulkomaille.

I've said before that moving abroad was self-evident to me. I always knew I'm going to move abroad eventually and when I did, I felt free. I found my true happiness for the very first time in Luxembourg back in 2016. Found my true self for the first time. It's very liberating to land into a country where no-one knows you, no-one has any expectations for you, and where you can be whatever you wish to be. And I ended up being a completely different person, the English speaking Fiia who explores and takes on challenges and socializes and loves her life and herself.

Olen sanonut ennenkin, että ulkomaille muutto oli minulle itsestäänselvyys. Tiesin aina, etten tule jäämään Suomeen ja kun vihdoin lähdin, tunsin itseni vapaaksi. Löysin onnelisuuden ensimmäistä kertaa Luxemburgissa vuonna 2016. Löysin todellisen itseni ensimmäistä kertaa. On hurjan vapauttavaa astua maahan, jossa kukaan ei tunne sinua, jossa kukaan ei odota sinulta mitään ja jossa voit olla ihan mitä ikinä haluatkaan. Minä päädyin olemaan täysin eri ihminen, se englantia puhuva Fiia, joka tutkii ja tarttuu haasteisiin ja sosialisoituu ja rakastaa elämäänsä ja itseään.

I'm a different person in English. I express myself differently, my voice changes. On the other hand my values and beliefs, all that's in the core of who I am obviously stays the same - I'm not changing my opinion about Brexit or should gay marriages be legal or not (obviously they should) when switching languages, but something still changes and it affects to how I feel about myself. And I'm happier in English. Somehow the person I am outside of Finland is more confident and overall a better person in my eyes. I love going back home in Finland but it also feels like going back to my old self, the person I didn't like that much. Coming back to Scotland, travelling, being where I feel like I belong, makes me sigh in relief every time. Finland is the dearest but it's not where my happiness is. My happiness is in the person who I become when I distance myself from my roots just that wee, perfect bit.

Olen eri ihminen englanniksi. Ilmaisen itseäni eri tavalla, ääneni muuttuu. Toisaalta taas kaikki perustavaa laatua olevat elämänarvoni ja syvin olemukseni pysyvät samana - en muuta mielipidettäni Brexitistä tai siitä, tulisiko homoavioliittojen olla laillisia (tietenkin niiden pitäisi) samalla, kun vaihdan kieltä, mutta jokin silti muuttuu ja se vaikuttaa siihen, miten koen itseni. Ja minä olen onnellisempi englanniksi. Jotenkin se ihminen, joka olen Suomen ulkopuolella on itsevarmempi ja kaikin taoin parempi tyyppi omissa silmissäni. Rakastan palata kotiin, mutta samalla se tuntuu paluulta vanhaan itseeni, josta en tykännyt niin paljon. Skotlantiin paluu, matkustaminen, siellä oleminen, minne kuulunkin, saavat minut huokaamaan helpotuksesta joka kerta. Suomi on se rakkain, mutta se ei ole paikka, jossa minun onneni on. Minun onneni on siinä, kuka minusta tulee, kun otan sopivasti etäisyyttä juuriini. 
So, yes. Back to where we started - it's possible to find happiness in hanging laundry. In the right place, in the right mindset, when life's all good, it's the simple things that matter. Everything from doing laundry to finding a crazy good and super cheap Indian restaurant and to watching the people rushing to their cars in the pouring rain are reasons to smile.

Joten kyllä, takaisin siihen, mistä aloitettiin. On mahdollista löytää onni pyykkien ripustamisessa. Oikeassa paikassa, oikeassa mielentilassa, kun elämässä on kaikki hyvin, niillä pienillä asioilla on eniten väliä. Kaikki pyykin pesusta super herkullista ja halpaa tarjoavan intialaisen ravintolan löytämiseen, sekä sateessa autoillensa kiirehtivien ihmisten katselemiseen asti ovat syitä hymyillä.