It's early September. I'm sitting in our kitchen, sipping my second cup of coffee for today - instant with a dash of organic semi-skimmed milk (the organic part is worth of mentioning as I usually never buy organic milk it being more expensive. Semi-skimmed then is the only type of milk I drink here). I've lived in Edinburgh for exactly a year and one day, I've fallen in love with the town, I've made so many friends, and I'm still more than happy to call it my home.

Syyskuun alku. Istun keittiössämme siemmaillen toista kahvikupillistani tälle päivää - pikakahvia lorauksella luomukevytmaitoa (luomu on mainitsemisen arvoinen huomio, sillä en yleensä koskaan osta luomumaitoa sen ollessa kalliimpaa. Kevytmaito sen sijaan on ainoa maito, mitä täällä suostun juomaan). Olen asunut Edinburghissa täsmälleen vuoden ja yhden päivän, olen rakastunut tähän kaupunkiin, saanut niin monia ystäviä ja olen edelleen onnellinen kutsuessani tätä paikkaa kodikseni.

The second year of uni has started in the form of Freshers Week. I remember how nervous and excited I was a year ago. How the first night in the halls felt awful, I was tired and knew practically no-one. In a week it all had changed. I never imagined I would be sharing a flat with three friends I made playing ultimate frisbee (I didn't even know a sport called ultimate existed) and that the flat would be this amazing (I honestly love it). I wouldn't have thought I'd be the women's captain this year.

Toinen yliopistovuosi on alkanut Tervetuloviikon merkeissä. Muistan, kuinka hermostunut ja innoissani olin vuosi sitten. Muistan, miten kamalalta eka yö asuntolassa tuntui, olin väsynyt ja en käytännössä tuntenut ketään. Viikossa se kaikki oli muuttunut. En koskaan kuvitellut jakavani nyt asunnon kolmen ultimate frisbeen kautta saadun ystävän kanssa (en edes tiennyt, että sellainen laji, kuin ultimate on olemassa) ja että asunto olisi näin huikea (minä ihan tosissani rakastan tätä). En olisi uskonut olevani naisten kapteeni tänä vuonna.

Summer was great, I had loads of fun, and I enjoyed it with all my heart, but it's also good to get back in business. I'm excited to see what the second year of studying will bring - hopefully some challenge, hopefully some new faces, hopefully loads of new, crazy memories of nights out or early morning bus rides to the campus, and chilled days at home spent by playing PS2 and singing along classics everyone knows.

Kesäni oli mahtava, minulla oli hauskaa ja nautin siitä koko sydämestäni, mutta on myös hyvä palata arkeen. Olen innoissani toisen opiskeluvuoden suhteen. Toivon mukaan se tuo mukanaan haasteita, uusia kasvoja, sekä uusia, hulluja muistoja myöhäisiltä illoilta ulkona tai aikaisilta bussimatkoilta kampukselle, rennoilta päiviltä kotona, jotka kulutetiin pelaten playstationilla ja laulaen ikivihreiden klassikoiden mukana.

I have been busy, I will keep being busy, but now I finally feel like writing my blog again. I feel like I had some sort of creative block and even though I had ideas I never felt like actually writing about anything. That has finally changed after over a month of silence. Hopefully you'll be getting semi-regular updates from now on. All I wanted to say this time is that I'm still well and alive. I'm still happy, got my gypsy soul almost satisfied after this adventure filled summer, and get this feeling of belonging when I hear someone saying "aye, cheers mate" with their Edinburgh accent in a local pub. The milestone of one year anniversary reached with Scotland and I can't wait to see what the next years will bring!

Olen ollut kiireinen, tulen pysymään kiireisenä, mutta nyt tuntuu vihdoin taas siltä, että haluan kirjoittaa blogiani. Mulla tuntuu olleen päällä jokin luovuuden puute, sillä vaikka ideoita onkin ollut, ei mikään ole tuntunut siltä, että haluaisin oikeasti kirjoittaa siitä. Tuo fiilis on kuitenkin vihdoin muuttunut kuukauden hiljaisuuden jälkeen. Toivon mukaan saatte jatkossa taas säännöllisen epäsäännöllisiä päivityksiä. Tällä kertaa halusin kuitenkin sanoa olevani edelleen hengissä. Olen edelleen onnellinen, vaeltajasieluni on jokseenkin tyydytetty seikkailuntäyteisen kesän jäljiltä ja koen edelleen vahvaa kuulumisen tunnetta, kun kuulen jonkun sanovan "aye, cheers mate" tunnistettavalla Edinburghin aksentillaan paikallisessa pubissa. Yhden vuoden rajapyykki on Skotlannin kanssa saavutettu, enkä malta odottaa, mitä seuraavat vuodet tuovatkaan tullessaan.