I'm sitting in Singapore Changi airport writing this. To be precise, I'm in a hotelroom which is three times fancier but half of the price that the room in Helsinki-Vantaa I've been in once. This is an airport of which I have to post about later on, it's something to see! I didn't have energy to go up to the city and to be honest - there's totally enough to do and see in this airport for a few hours.

Istun Singapore Changin lentokentällä ja kirjoitan tätä. Tarkemmin sanottuna olen kolme kertaa hienommassa ja puolet halvemmassa lentokenttähotellissa, kuin se yksi jossa Helsinki-Vantaalla olen kerran ollut. Tästä lentokentästä täytyy ehdottomasti kirjoittaa oma postauksensa, sillä täällä riittää nähtävää. Multa ei löytynyt energiaa lähteä kaupungille ja totta puhuakseni katseltavaa ja tehtävää on täälläkin riittänyt.

I left home on Wednesday afternoon, flew to Helsinki and spent 9 hours there with my friends. Then a 12 hour flight to Singapore and now 11 hours of waiting. Then 5 hours to Perth and 2 hours drive to the final destination. I'll be there on Friday. It's a long long way.

Lähdin kotoa keskiviikkoiltapäivänä, lensin Helsinkiin ja vietin yhdeksän tuntia kavereiden seurassa. Siitä sitten 12h lento kohti Singaporea ja nyt 11 tuntia odottelua. Sitten viisi tuntia Perthiin ja kaksi vielä autolla kohti määränpäätä. Olen perillä perjantaina. On se aika pitkä matka.

My feelings are a bit mixed. Somehow I managed not to cry when I left home and Finland (might be because I cried like 45mins after I drove my best friend to the night bus and she left to Germany on Tuesday) and now I'm here. It's somehow still this huge thing that I don't really realize, but I get these peaks of excitement every now and then. It's gonna be great.

Fiilikset on vähän sekavat. Jotenkin onnistuin olemaan itkemättä lähtiessäni kotoa ja Suomesta - voi johtua tosin myös siitä, että itkin 45 minuutin kotimatkan, kun olin Tiistaina nakannut parhaan ystäväni yöbussille ja kohti Saksaa. Ja nyt mä olen täällä. Kaikki tämä on jotenkin edelleenkin jotain valtaisaa jota ei ihan tajua, mutta innostus iskee hetkittäisinä purkauksina. Tästä tulee mahtavaa.

I'm worried that they won't take me in to the country (like I have these irrational fears of not understanding English and saying something wrong and ending up in jail. Makes no sense right?) or that I've forgot something really important. But I know I have all the most important items I need and I know there's no reason why they wouldn't let me in Australia.

Huolestuttaa, etten pääse sisään maahan (mulla on tällaisia irrationaalisia pelkoja siitä, etten muka tajuaisi englantia ja sanoisin jotain väärää ja joutuisin vankilaan. Ei mitään järkeä.) tai että olen unohtanut jotain tosi tärkeää. Mutta toisaalta tiedän myös, että matkassa on kaikki tärkeät asiat ja tiedän, ettei siihen ole olemassa mitään syytä, ettenkö pääsisi Australiaan.

My dreams are becoming true. It's all so strange and new and happening at once, I'm confused. I'm on an adventure and it's cool. I just wanted to tell all of you that you must be a bit crazy to move abroad. It's not a simple thing to do (the paperwork and everything around it, not even talking about the emotional side of this), but I know it will be worth it. It already is.

Unelmat on täyttymässä. Se on outoa ja uutta ja tapahtuu kertarysäyksellä, hämmentää. Olen seikkailulla ja se on siistiä. Tahdoinkin vaan kertoa, että täytyy olla hieman hullu muuttaakseen ulkomaille. Se ei ole ihan yksinkertainen juttu (paperisota ja kaikki muu, puhumattakaan henkisestä puolesta), mutta se tulee olemaan sen arvoista. Se on jo.

“A single dream is more powerful than a thousand realities.” - J.R.R. Tolkien

P.s. The pics are from the surroundings of our cottage in Lapland, we visited there last week!

P.s. Kuvat on meidän mökkimaisemista Lapista, vierailtiin siellä viime viikolla!

Written 22.7.2016

Käännös Suomeksi löytyy lopusta!

In English:
I'm sitting in my bed and I can't get to sleep. I just cried, a lot, again. I feel numb and so much all the same time. I didn't mean to post anything like this but rather tell you about feelings of moving to Australia next week(!). But now I just feel like I need to get this all out somehow.

I read news today just as I always do. A shooting in Munich, the article was released 23 minutes ago and the situation was on, no-one really knew much at that time. I linked the article to my friend and told him how sad it is that I no longer feel sad and shaken when I read a headline like that, but I think more like "again, really?". Then I kind of forgot the thing, said to my mum later in the day how horrible it is that things like this happen all the time and even in places I've been myself.

And now it hit me a while ago. I have a friend who's visiting Germany at the moment. She is visiting her relatives - they live in Bavaria, they go to Munich in regular basis. I even know people who live in Munich. I tend to care about most of the people I know, and those people I know in Germany are definitely the ones I care about. It really truly hit me and made me cry. There are people who could have really been in the area, people who are living in this particular city or close to it. People who are visiting there. People who actually considered going shopping in Munich today.

All of them are safe and fine and doing well, but I feel horrible. I feel horrible about myself and about the world. It's terrible how much anger and hate and evilness there is. How sick people can be. And how can I become so numb for all of this that I don't even realize to think about people I know and who could have been in danger?

The first act of terrorism I remember shocking me a lot lately is the attack in Paris in November 2015. Of course there have been awful, shocking things earlier as well (like Breivik in Norway, just to mention one which actually happened exactly 5 years ago), but somehow this Paris one is the one standing out for me. It's the point where the whole world started to fall apart. These attacks have become so ordinary thing that I don't react to them anymore the way I used to. It just happened again. That's it. Paris, Istanbul, Orlando, Nice, Munich... and not to even mention how many people are dying in Syria, Iraq, Afghanistan...

But this time was different, it somehow came so close and I started to think. I know a lot of people from many different places, I care about them. I would say some I even love with all my heart. It's awesome and enriching but it also increases the risk of losing someone because of all this craziness. I have so many to worry about and today I didn't even realize to do so. I've said so many goodbyes this week and I've cried so many times because I have no idea when I'm going to see these people again. I have cried because there was a real possibility of losing someone important in today's happenings.

I'm moving far far away from home next week. It's confusing. Saying goodbyes is awful but it would be even more horrible to have no-one to cry for. It's awful to know horrible things could have happened to people I love. And I've really realized during these weeks in Finland how important it is to tell people you love them. Hug them when you can. Say sorry, and forgive. Say thank you. Be there. Make most out of every moment because you never know how long it lasts. You never know who's next or what's going to happen. It doesn't matter if it's about someone moving to the other side of the globe, or someone dying accidentally, or whatever. What matters is love.

Our world is a mad world. People have so much hate in them. There's so much to be afraid of but I see it as a reason to live. The more there's to lose and the more there's to be scared of, the more you have to live for. You have to live your life to the fullest because you might not have a chance to do it later. If you want something, go and get it. If you love someone, go and tell them. If you wish something, make it come true. Life is too short to be afraid, too short to please others, too short to do as expected, too short to regret, and too short to carry the weight of hate and sorrow on your shoulders.

It's okay to cry, it's okay to be sad, it's okay to be afraid. But the negativity shouldn't play too big part. Follow your dreams, do things that make you happy, and respect others. I know as long as there are humans there will be a lot of bad going on but I also believe we can make a change a bit by bit. My life is awesome right now and I try to remember it every day. Don't dream your life, live your dreams.

Love is something precious to have. So please, value it. Do a good thing today, tell someone you love them and love yourself, too. Love doesn't wear out by sharing it, it multiplies. Make it multiple and bloom and go and live your life.

Suomeksi:
Istun sängylläni enkä saa nukuttua. Itkin äsken, itkin paljon. Olo on turta ja samalla tunnen taas niin paljon. Tarkoitukseni ei ollut postata mitään tällaista tähän väliin, vaan ennemminkin fiiliksiä Australiaan muutosta, joka tapahtuu jo ensi viikolla(!), Mutta nyt just tuntuu siltä, että tämä kaikki täytyy saada jotenkin ulos.

Luin tänään uutisia niinkuin aina muulloinkin. Ampuminen Münchenissä, artikkeli julkaistu 23 minuuttia sitten, tilanne päällä ja kukaan ei vielä tiennyt paljon mitään. Linkkasin artikkelin ystävälleni ja kerroin hänelle, kuinka kamalaa se on, ettei ensimmäinen reaktio tällaisiin uutisiin ole enää järkytys, vaan ennemminkin "Joko taas?". Sitten oikeastaan unohdin koko asian, sanoin äidilleni myöhemmin päivällä, kuinka kamalaa se on, että tällaista tapahtuu jatkuvasti ja jopa paikoissa, joissa olen itse käynyt. 

Mutta hetki sitten todellisuus iski päin näköä. Minulla on ystävä, joka on lomailemassa Saksassa parhaillaan. Hän on kylässä sukulaisillaan - he asuvat Baijerissa ja käyvät Münchenissä harva se päivä. Tiedän ihmisiä, jotka asuvat Münchenissä. Minulla on tapana välittää useimmista ihmisistä, jotka tunnen, ja ne, jotka Saksassa tiedän, ovat juuri niitä ihmisiä. Se tosiaan iski ja kovaa, alkoi itkettää. Ne ihmiset olisivat oikeasti voineet olla kyseisellä alueella. He asuvat siellä. Ihmisiä, jotka ovat siellä reissussa. Ihmisiä, jotka oikeasti harkitsivat lähtevänsä Müncheniin shoppailemaan tänään.

Kaikki heistä ovat turvassa ja voivat hyvin, mutta minulla on kamala olo. On kamala olo itsestäni ja tästä maailmasta. On järkyttävää, kuinka paljon vihaa ja pahuutta tähän maailmaan matuu. Kuinka sairaita ihmiset voi olla. Kuinka minä voin turtua tähän kaikkeen niin, etten edes tajua ajatella ihmisiä, jotka tunnen ja jotka olisivat voineet olla vaarassa?

Ensimmäinen terrori-isku, jonka muistan minua viime aikoina järkyttäneen, on Marraskuun 2015 isku Pariisissa. Tietysti sitä ennenkin on sattunut kamalia, shokeeraavia asioita (yhden mainitakseni Breivik Norjassa, joka itseasiassa oli tasan viisi vuotta sitten), mutta jotenkin tuo Pariisin isku on mulle erilainen. Se on se piste, kun mun tuntema maailma alkoi hajota käsiin. Näistä iskuista on tullut niin normaali asia, etten enää reagoi niihin kuin ennen. Näin vaan tapahtui taas. Ei siinä sen kummempaa. Pariisi, Istanbul, Orlando, Nizza, München... ja en edes ala mainitsemaan kuinka paljon ihmisiä Lähi-Idässä kuolee.

Mutta tämä kerta oli erilainen, se jotenki osui lähelle ja aloin miettimään. Tunnen paljon ihmisiä monissa eri paikoissa, välitän heistä. Joitakin rakastan koko sydämestäni. Se on mahtavaa ja rikastuttaa elämää, mutta toisaalta nostaa riskiä menettää joku kaiken hulluuden keskellä. Minulla on niin monia, joista huolehtia ja tänään en edes tajunnut tehdä niin. Olen sanonut liian monet hyvästit tällä viikolla ja olen itkenyt niin monesti, koska en tiedä milloin taas näen kaikki nämä ihmiset. Olen itkenyt, sillä tänään oli oikeasti olemassa mahdollisuus menettää joku tärkeä päivän kamaluuksissa.

Olen muuttamassa kauas pois ensi viikolla, se on hämmentävää. Hyvästien jättäminen on kamalaa, mutta olisi vielä hirveämpää, jos ei olisi syitä itkeä. On kamalaa, että hirveitä asioita olisi voinut tapahtua ihmisille, joita rakastan. Ja olen oikeasti tajunnut näiden Suomi-viikkojen aikana, kuinka tärkeää on kertoa ihmisille rakastavansa heitä. Halaa kun siihen on mahdollisuus. Pyydä anteeksi ja anna anteeksi. Sano kiitos. Ole läsnä. Ota kaikki irti jokaisesta hetkestä, koska et voi tietää kauanko se kestää. Koskaan ei tiedä, kuka on seuraava tai mitä tapahtuu. Sillä ei ole väliä, onko kyse maapallon toiselle puolelle muuttamisesta, jostakusta, joka menehtyy tapaturmaisesti, tai mistä tahansa muusta. Sillä on väliä, että rakastaa.

Meidän maailma on hullu paikka. Ihmisissä on niin paljon vihaa. On niin paljon pelättävää, mutta minä näen sen syynä elää. Mitä enemmän sinulla on hävittävää ja pelättävää, sitä enemmän sinulla on syitä elää. Elä täysillä, koska siihen ei välttämättä ole mahdollisuutta myöhemmin. Jos tahdot jotain, mene ja ota se. Jos rakastat jotakuta, kerro se heille. Jos toivot jotain laita toiveesi toteutumaan. Elämä on liian lyhyt pelättäväksi, liian lyhyt muiden miellyttämiseen, liian lyhyt muiden odotusten täyttämiseen, liian lyhyt katumiseen, ja liian lyhyt surun ja vihan kantamiseen.

On ok itkeä, on ok olla surullinen, on ok olla peloissaa. Mutta negatiivisuuden ei pitäisi antaa ottaa valtaa. Seuraa unelmiasi, tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja kunniota muita. Tiedän, että niin kauan kuin on ihmisiä tulee kamalia asioita tapahtumaan, mutta uskon, että muutos on mahdollinen pala kerrallaan. Elämäni on parhaillaan mahtavaa ja yritän muistaa sen joka päivä. Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi.

Rakkaus on jotain tosi arvokasta, joten arvosta sitä. Tee päivän hyvä teko, kerro jollekulle että rakastat häntä ja muista rakastaa myös itseäsi. Rakkaus ei kulu käyttämällä, se vahvistuu. Laita se kasvamaan ja kukoistamaan ja elä elämääsi. Täysillä.

Last time I introduced you Kirchberg, this time we move from the business centre to the centre of nightlife. Grund (Luxembourgish: Gronn) locates down in the valley, kind of between Kirchberg and the centre. Grund is absolutely beautiful area seen above, as the buildings are what I imagine as "very Luxembourgish" and the Alzette river runs through this part of the city.

The city of Luxembourg is divided into separate areas, one of which is Kirchberg. It's up in the hill and it's the centre of all the business and all the EU-thingies. You can see lots of glass palaces, dozens of European flags and many people walking busy in suits. I like the atmosphere in Kirchberg, probably because it's something I wish to be part of at some point of my life - walking around in a business suit and looking busy. Sounds boring right? Not for me.

Luxemburgin kaupunki on jaettu erillisiin osiin, joista yksi on nimeltään Kirchberg. Kirchberg sijaitsee yhdellä mäistä ja se on kaupungin bisness- ja EU-hallintokeskittymä. Sieltä löytyy useita lasipalatseja, kymmeniä euroopan lippuja ja paljon ihmisiä kävelemässä kiireisinä puvut päällä. Tykkään alueen ilmapiiristä tosi paljon ehkä siksi, että toivoisin olevani osa sellaista jossain vaiheessa elämääni - kävelemässä puku päällä paikasta toiseen. Kuulostaa tylsältä, eikö? Ei vaan minulle.

Kirchberg isn't necessarily the place where you would head as a tourist, but I think the modern kind of architecture is beautiful in it's own way. There are also huge movie theatres and a big shopping mall in Kirchberg, which you can reach very easily, if you take a bus to the bus stop of J.F. Kennedy.

Kirchberg ei välttämättä ole ensimmäinen paikka, johon turistina suuntaisi, mutta moderni arkkitehtuuri on kaunista omalla tavallaan. Alueelta löytyy myös isoja leffateattereita ja iso ostoskeskus, joihin pääsee helposti käsiksi, kun ottaa bussin ja hyppää ulos J.F. Kennedyn pysäkillä.

Besides shopping possibilities there's also a nice park nearby called Parc-Klose-Groendchen and the views to the city centre and to Limpertsberg over the valley are of course something to see, even though I have to say they're not necessarily the best views in the whole city.

Shoppailumahdollisuuksien lisäksi Kirchbergin lähellä on kiva puisto, Parc-Klose-Groendchen. Maisemat laakson yli keskustaan ja Limpertsbergiin ovat myöskin jotain, joka kannattaa katsastaa, vaikka Kirchbergistä ei ehkä olekaan koko kauungin parhaat näköalat. 

And as said, Kirchberg is really easily achievable by bus, and I wouldn't recommend you to walk there from the city centre. It will take time and you'll get your feet aching just by walking around in Kirchberg and doing a bit of shopping!

Ja kuten sanottua, Kirchberg on helppo mennä bussilla bussilla, enkä suosittelisi kävelemään sinne keskustasta. Siihen tuhlaantuu aikaa ja jalat särkee joka tapauksessa, jos kävelet ympäri Kirchbergiä ja shoppailet vähäsen!

I did it. I graduated. I've officially completed IB. I got enough points to get in to the university and I'm going to start studying in Edinburgh in September 2017 (if Brexit doesn't mess up everything, but I really believe it doesn't). Life is good, I got an okay diploma and I don't have to worry about my future. Now I'm just gonna go to Australia and enjoy. It's just so awesome and everything's going great. I'm proud of myself.

Tein sen, mä valmistuin. IB virallisesti läpi. Diplomassa on riittävästi pisteitä yliopistoon pääsyä varten. Elämä on hyvää, mulla on ihan okei diploma ja tulevaisuus on selvä. Tiedän, että lähden Australiaan, ja tiedän, että aloitan opiskelut Edinburgissa syyskuussa 2017 (jos Brexit ei sotke kaikkea, mutta ainakin usko on kova, että se ei sotke). Tämä vaan on niin huippua ja kaikki menee hyvin. Olen ylpeä itsestäni, eikai siihen mitään muuta lisäämään.

We celebrated my graduation on 9th of July, many of my friends and relatives came over. We ate a lot of cake and took lots of pics and had so much fun. It was kind of a farewell party at the same time, I won't be seeing most of the people before I leave Finland. It's kind of sad but also awesome at the same time. Confusing, but great.

Juhlittiin valmistumistani 9. heinäkuuta, monet ystävät ja sukulaiset saapuivat paikalle. Syötiin paljon kakkua ja otettiin paljon kuvia ja vietettiin ihana päivä. Päivä oli samalla myös tietynlainen jäähyväisjuhla, sillä suurinta osaa vieraista en ehdi enää näkemään ennen muuttoa. Tavallaan surullista, mutta samalla myös mahtavaa. Hämmentävää, mutta upeaa. 

Congrats to all of my IB-friends and thanks for being part of the most awesome and the most horrible three years of my life so far!

Onnea kaikille IB-kavereilla ja kiitos kun olitte osa tähän astisen elämäni mahtavimpia ja hirveimpiä kolmea vuotta! 

ALL THE PICS © Ville Pääkkönen Photography

During my stay in Luxembourg I visited a total of three castles (or actually one of these three I just saw from the outside). I decided add them up in to a single post instead of posting about each of them separately. These all are something I recommend you to check out if you are in Luxembourg. All of them are located in the northern parts and are easily reachable by car. You just need a navigator or a map or a very detailed plan of which towns/cities/villages to look for when driving to your destination. I tell from experience that the small roads in the countryside can get really tricky!

Luxemburgissa oleiluni aikana tuli nähtyä kolme linnaa, joista kahdessa kävin sisällä asti. Päätin kertoa kaikista samalla kertaa erillisten postausten sijaan. Suosittelen tsekkaamaan näistä vaikka kaikki, jos Luxemburgiin eksyy. Kaikki sijaitsee maan pohjoisosissa ja niihin on helppo ajaa autolla. Tarvitset vain navigaattorin tai kartan tai erittäin yksityiskohtaisen suunnitelman siitä, mitä kyliä tai kaupunkeja kohti pitää ajella. Voin kertoa kokemuksesta, että maaseudun pikkutiet voi käydä kinkkisiksi!

Clervaux Castle

Clervaux Castle is the first one of the castles I visited. It's not too fancy from the outside, and the main point of visiting this one isn't the castle itself but the exhibition called The Family of Man which they have. It's a exhibition including black-and-white photos from all over the world. It has travelled around the world in the 1950s and 1960s and now it's located in Luxembourg in where the director of the show was born. The exhibition is very powerful and I loved it!

Clervaux oli ensimmäinen linnoista, joissa vierailin. Se ei ole kovin näyttävä ulkoa, eikä pääsyy vierailulle olekaan itse linna, vaan mustavalkoinen valokuvanäyttely The Family of Man, joka siellä on esillä. Näyttely matkasi ympäri maailmaa 50- ja 60-luvuilla ja nykyään se on Luxeburgissa, kokoajansa synnyinmaassa. Näyttely on tosi vaikuttava ja tykkäsin siitä tosi paljon!

Vianden Castle

Vianden Castle we just drove past when we were coming back home from Clervaux, so I have no idea of what the castle looks like inside. But from the outside it's absolutely beautiful, the views from the hills down to the valley are absolutely beautiful and the village the castle is located in is the loveliest village I saw in Luxembourg. Unfortunately we didn't have time or energy to stop there and walk around, so I have no pics (we had the kids with us and they were getting hungry and tired so sightseeing more was out of question).  This one I really recommend to check out if you want to see a  a place for fairytales, or your going around with a camera.

Vianden oli toinen linnoista, jonka ohi vain ajettiin kotimatkalla Clervauxista, joten minulla ei ole hajuakaan, miltä linna näyttää sisältä. Mutta ulkoa se on tosi kaunis ja maisemat kukkulalta alas laaksoon on upeat. Kylä, jossa linna sijaitsee, on myöskin viehkoin pieni paikka, jonka Luxemburgissa näin. Valitettavasti ei ehditty pysähtymään ja kävelemään ympräiinsä, joten kuviakaan ei ole (lapset oli reissulla mukana ja alkoivat siinä vaiheessa olla niin väsyneitä ja nälkäisiä, että kotiin piti päästä ja äkkiä). Suosittelen kummiskin ehdottomasti kurkkaamaan kyseisen linnan, jos haluaa nähdä satumaisen paikan, tai jos reissaat kameran kanssa.

Beaufort Castle

Beaufort Castle was the last one I visited and I did it on my own. It's free for young people (and so is The Family of Man, too!) and it locates in  small village in the middle of countryside, so the roads there are the tiny and lovely ones. The castle itself is old (but has also a newer part, which I didn't visit as there are only guided tours twice a day there), and it's pretty much just stones. It was still interesting if not as beautiful or outstanding as the two other castles I visited. And the drive there is already something to see!

Beaufort on viimeinen linnoista, joissa vierailin, ja sinne ajelinkin yksinäni. Sisäänpääsy on ilmainen nuorille (ja sama pätee myös The Family of Man'iin!) ja se sijaitsee pienessä kylässä keskellä maaseutua, joten tiet sinne on pieniä ja kivoja. Linna itsessään on vanha (mutta siinä on myös uudempi osa, johon en päässyt visiitille, sillä ohjatut kierrokset olivat vain kahdesti päivässä), ja se onkin lähinä vain kivimuureja. Siitäkin huolimatta se oli kiinnostava, vaikkei ehkä yhtä kaunis tai mieleenpainuva kuin toiset kaksi. Ja ajoreitti linnalle on jo jotakin, joka kannattaa nähdä!

So, there's something to consider, if you're visiting Luxembourg with a car! I also read from Wikipedia that there are over 100 castles in the teeny tiny Luxembourg, so there's surely something for everyone to see!

Siinäpä siis kohteita, joita harkita jos vierailee Luxemburgissa auton kanssa! Lueskelin myös Wikipediaa, joka kertoi piskuisessa Luxemburgissa olevan yli 100 linnaa, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain nähtävää!

A question that's been in my head a lot lately. A question that many wonder before deciding on going ahead and going there. Today I'm about to answer this question. How much does it cost to go to Australia (as an au pair) with a working holiday visa for a year? And I'm not now talking about the costs of living there, or the pocket money an au pair gets, but I'm talking about how much you have to pay before you even get there. And that's a lot. I know many people are not willing to share their financial figures publicly - I'm not telling you how much I earn, or where does the money exactly comes from, but I can tell you that I've been saving for a long long time and I'm paying most of this myself from my very own bank account with some financial help from my parents to cover e.g. healthcare things.

Kysymys, joka on pyörinyt mun päässä pitkään. Kysymys, jota moni miettii, ennen kuin edes päättää lähteä. Ja tänään aion vastata siihen omalta osaltani. Kuinka paljon maksaa lähteä Australiaan vuodeksi (au pairina) working holiday viisumilla? En aio puhua asumiskuluista, tai siitä kuinka paljon au pair tienaa, vaan siitä, mitä joudut pulittamaan jo ennen kuin lähdet. Ja se summa on suuri. Moni bloggaaja ei halua jakaa raha-asioitaan julkisesti - minäkään en aio kertoa kuinka paljon ansaitsen, tai mistä raha tarkalleen ottaen tulee, mutta voin kertoa, että olen säästänyt pitkän pitkän aikaa ja maksan suurimman osan kuluista ihan ikiomalta pankkitililtäni vanhempien tukiessa vähän rahallisesti esim. terveydenhuoltokuluissa.

So, here are things I've been paying for before even leaving to Australia!

Pidemmittä puheitta, tässä asiat, joista olen maksanut ennen Australiaan matkustamista!

The working holiday visa
I applied my visa about two months before leaving to Australia, in the beginning of July. I heard from the families I talked with when I was searching mine, that it might take up to 5 weeks to get the visa. Current exchange rates affect to the final cost, but my visa was 297,60€, so approximately 300€

Working holiday - viisumi
Hain viisumia kaksi kuukautta ennen Australiaan lähtöä, kesäkuun alussa. Kuulin joiltakin perheiltä, joiden kanssa juttelin etsiessä sopivaa, että viisumin saamisessa voi kestää jopa viisi viikkoa jos huonosti käy. Valuuttakurssit vaikuttavat lopulliseen hintaan, mutta itse maksoin viisumista 297,60€, eli noin 300€.

Vaccination

Other ways I'm okay with all the vaccinations, but I had to get hepatitis B vaccination before leaving to Australia. This includes three different injections, the second after a month from the first, and the last after half a year from the first. The last one I have to get in Australia, but the cost is about 50€ each, so total of 150€.

Rokotukset

Muut rokotukset mulla olikin jo kunnossa, mutta hepatiitti B:n jouduin ennen matkaa hommaamaan. Kyseinen rokote vaatii kaksi tehostetta, ensimmäinen kuukauden ja toinen puolen vuoden jälkeen ensimmäisestä pistoksesta. Viimeisen näistä joudun siis ottamaan Australiassa, yhden ruiskullisen hinta on noin 50€ paikkeilla. Yhteensä siis 150€.
Other medicines & doctor appointments
Getting the vaccinations, checking your overall health, getting recipes for all the medication you need (in my case pills for migraine attacks), buying all the other pills and vitamins and things will take some money as well. Be prepared to pay at least 50€.

Muut lääkkeet & lääkärikäynnit
Rokotuksien ottaminen, yleinen terveystarkastus, reseptilääkkeiden reseptien saaminen (mun tapauksessa migreenilääkkeet), muut käsikauppalääkkeet, vitamiinit, sun muut, maksavat kaikki rahaa. Varaudu ainakin 50€ hintaisiin lisäkustannuksiin.

International drivers licence

To prove you're eligible to drive a car, you have to have an international drivers licence in Australia (excluding Queensland). In Finland it costs 37€ at the moment (posts included), and it's legit for 3 years.

Kansainvälinen ajokortti

Jotta saat ajaa autolla Australiassa, täytyy taskusta löytyä kansainvälinen ajokortti (jollet sitten ole Queenslandissa, jossa sitä ei tarvita). Suomessa kansainvälisen ajokortin hinta on tällä hetkellä 37€ posteineen ja kortti on voimassa kolme vuotta.

The flights

Ultimately the biggest cost of the whole thing. Depending on where you're travelling and will you buy one-way or return tickets, the costs will be anything between 500€ to 1500€ from Helsinki-Vantaa. I'm flying to Perth, and it's a one-way ticket as I have no idea when I want to come back or where I am at that time. There's one stopover in Singapore, so it's not bad at all. The flights cost me 560€.

Lennot

Ehdottomasti isoin menoerä koko hommassa. Riippuen siitä mihin matkusta ja ostatko yhdensuuntaisen, vai menopalun, voi hinta olla mitä vain välillä 500€-1500€, kun lähdet matkaan Helsinki-Vantaalta. Minä lennän Perthiin, ja lippu on yhdensuuntainen, koska tässä vaiheessa en osaa sanoa milloin, tai mistä, palaan Suomeen. Matkalla on yksi välilasku Singaporessa, joka on ihan okei, sillä Ausseihin ei lennetä millään laskuopilla suoraan Suomesta. Lennot maksoivat aikalailla 560€.

Getting to and from airport

I come from quite up north in Finland, so I have to always get myself to Helsinki-Vantaa somehow. This time I'm gonna fly and got my tickets with 60€. From Perth I'm going to be picked up by my host family, so I don't have to worry about transportation in Australia.

Lentokentälle ja lentokentältä matkustaminen

Koska olen kotoisin pohjoisemmasta Suomesta, joudun aina hommaamaan itseni Helsinki-Vantaalle jollain konstilla. Tällä kertaa lennän Helsinkiin ja lippu maksoi 60€. Perthistä eteenpäin mun ei matkustuksesta tarvitse huolehtia, sillä au pair perhe hakee mut kentältä.

Other costs that might arise include: a new suitcase, travelling insurances, things you buy for the family, new clothes, food in the airports / snacks, getting a new passport, and so on... I know I'll still have to buy a few of these kind of things. It won't hurt having a couple of hundred euros extra just in case!

Muut mahdolliset kulut voivat johtua esimerkiksi uuden matkalaukun, matkavakuutuksen, tuliaisten, uusien vaatteiden, matkaeväiden/muiden ruokailujen, uuden passin, ynnä muun, ostamisesta... Tiedän, että munkin täytyy tehdä vielä pari tämän tapaista hankintaa. Ei se ainakaan haitaksi ole, jos sukan varresta löytyy parisataa euroa ylimääräistä, ihan vaan kaiken varalta!

So all in all 1157€ according to my calculations. A hell lot of money. But it will be worth it.

Kaikkiaan siis 1157€ omien laskujeni mukaan. Helkkarin paljon rahaa. Mutta se tulee olemaan joka sentin arvoista!

Less than a week to go here in Luxembourg. Just a couple of days to be precise. Time has flied, the whole month just run through my hands. I've enjoyed every moment (well not maybe the rare occasions when the little one got mad as hell, or when both of the younger boys were screaming and crying and I was the only one in the house). But still. I have loved being an au pair, I have loved being in this particular family.

Alle viikko Luxemburgia jäljellä. Tarkemmin sanottuna vain pari päivää. Aika on lentänyt ja kuukausi hävisi johonkin. Olen kummiskin nauttinut joka hetkestä (jos nyt en ehkä kuitenkaan niistä harvoista, kun pikkuinen hermostui ihan satasella, tai siitä, kun kaksi nuorinta huusi ja itki yhtä kurkkua ja minä olin ainoa kotona). Mutta joka tapauksessa, olen rakastanut au pairina oloa ja olen rakastanut olla osa just tätä perhettä.

I've made new friends, travelled around, eaten well, drunk wine, and eaten chocolate. I've been driving in Luxembourg (and in the city of Lux as well) and in Germany. I've slept well, talked a lot, laughed a lot, watched a whole football match the first time in my life (áfram Iceland!), and become friends with these lovely people. I feel like home and I'm already missing my life here. It's been an amazing month.

Olen saanut uusia ystäviä, reissannut, syönyt hyvin, juonut viiniä ja syönyt suklaata. Olen autoillut Luxemburgissa (ja myös Luxin kaupungissa), sekä ajanut Saksassa. Olen nukkunut hyvin, puhunut ja nauranut paljon, katsonut kokonaisen jalkapallo-ottelun ekaa kertaa elämässäni (áfram Iceland!) ja ystävystynyt näiden ihanien ihmisten kanssa. Olo on kotoisa ja kaipaan jo nyt elämääni täällä. Kulunut kuukausi on ollut mahtava.

In the other hand it's nice to go home. It's great to get to see everyone and start preparing for my next huge adventure. I'm looking forward my graduation party (if I just get my diploma. I should, but you never know). I'm excited to get to share my stories and memories with my loved ones in person. I'm looking forward to speak (mostly) Finnish - I've been speaking pretty much just English here. It's not hard but I love Finnish so much that it's awesome to get to use that language, too.

Toisaalta on kiva mennä kotiin. On huippua nähdä taas kaikkia ja aloittaa seuraavan seikkailun valmistelut. Odotan valmistujaisjuhlia (jos vaan nyt saan sen diploman käteeni) ja sitä, että saan jakaa kaikki tarinat ja muistot rakkaiden kanssa. Olen innoissani, kun pääsen puhumaan taas (lähes) täysipäiväisesti suomea - täällä olen puhunut lähinnä vaan englantia. Englannin puhuminen ei ole ongelma, mutta rakastan suomea niin paljon, että sitä vaan on mukava päästä puhumaan oikeasti.

I've become much more confident here. I'd say I'm already fluent in German, French, and Luxembourgish (spot the sarcasm). But really, it's not a big deal to greet and thank people in their native language and try to handle things in a shop in a language you are far away from fluent with. I know I can travel on my own. I've been learning so much.

Olen saanut itsevarmuutta täällä. Puhunhan mä sentään sujuvasti jo saksaa, ranskaa ja luxemburgia (spottaa sarkasmi heh). Mutta olen oikeasti huomannut, että ei se niin iso juttu ole tervehtiä ja kiittää ihmisiä heidän äidinkielellään ja yrittää selvitä kaupassa, vaikka kielitaito ei ois lähelläkään sujuvaa. Tiedän, että pystyn matkustamaan yksin. Olen oppinut tosi paljon.

And I couldn't be happier or more grateful for the fact that life somehow weirdly led me here. If someone said a few months ago that I'll be in Luxembourg now I wouldn't have believed them. But here I am and I'm happier than I've been for a long time. It's been great and I would like to stay a couple of months longer. I could see myself living here later on in my life as well. Luxembourg has started feeling like home. Everything's still okay. Everything's still wonderful. Now I'm just enjoying my last days here, seeing and doing what I have planned but haven't done yet, and then I'm gonna pack my things and keep on flying.

Enkä mä voisi olla onnellisempi ja kiitollisempi siitä, että elämä jotenkin kummallisesti kuskasi mut tänne. Jos joku olisi muutama kuukausi sitten sanonut, että olen nyt Luxemburgissa, en olisi uskonut. Mutta täällä ollaan ja onnellisempana kuin aikoihin. Elämä täällä on ollut mahtavaa ja voisin viipyä vielä pari kuukautta. Voin nähdä itseni vaikka asumassa täällä vielä joskus, Luxemburg on alkanut tuntua kodilta. Kaikki on edelleen okei. Kaikki on edelleen paremmin kuin hyvin. Nyt vaan nautin vikoista päivistä täällä, sekä näen ja teen juttuja, jotka olen suunnittelut mutten vielä toteuttanut. Sitten pakkaan tavarani ja lennän taas.

Three weeks in Finland ahead, and then I'm gonna take the biggest jump of my life into something unfamiliar. I'm gonna move to Australia. It's scary but awesome and you're gonna hear so much of my adventures there. Luxembourg was a great launchpad for me, it was a great coincidence. I'm thankful and grateful and happy. So happy, that I almost cried in a bus because it was probably the last time I visited Lux. What more there's to say?

Kolme Suomi-viikkoa edessä ja sitten hyppään kauemmas tuntemattomaan kuin koskaan ennen elämässäni. Muutto Australiaan on konkreettisesti edessä. Pelottavaa, mutta tosi mahtavaa, ja teillekin riittä varmasti paljon kerrottavaa Aussi-seikkailuista. Luxemburg oli hyvä laukaisualusta, se oli mahtava sattuma. Olen kiitollinen ja onnellinen. Niin onnellinen, että melkein itkin bussissa, koska se luultavasti oli vika kerta Luxissa. Mitä muuta sitä sanomaan?

The High Cathedral of Saint Peter in Trier (German: Hohe Domkirche St. Peter zu Trier), or Cathedral of Trier (German: Trierer Dom), is a Roman Catholic church in Trier, Germany. It is the oldest cathedral in the country. In 1986 it was listed as part of the Roman Monuments, Cathedral of St. Peter and Church of Our Lady in Trier UNESCO World Heritage Site.

- Wikipedia

Vapaasti suomennettuna: "Pyhän Pietarin korkea katedraali Trier'ssä (Saksaksi: Hohe Domkirche St. Peter zu Trier), tai Trierin Katedraali (Saksaksi: Trierer Dom), on roomalaiskatolinen kirkko Trierissä, Saksassa. Kyseessä on maan vanhin katedraali. Vuonna 1986 se listattiin osaksi roomalaisia monumentteja Trierissä, UNESCOn maailmanperintökohteeksi.

- Wikipedia

As I told you earlier, we did a day trip to Trier in Germany with my Italian au pair friend. I decided to write an own post for this specific church, as I happened to take many pics of it and in it. The church (or actually it's a cathedral) itself was beautiful and huge, but it wasn't the best church I've seen. However I think it's still worth visiting - it's massive and impressive, and it's UNESCO World Heritage Site. It's a piece of history.

Kuten aiemmin kerroinkin, tehtiin päiväretki Trieriin Saksassa yhdessä italialaisen au pair kaverini kanssa. Päätin kirjoitella oman postauksen tälle tietylle kirkolle, sillä satuin ottamaan monen monta kuvaa sekä ulkona, että sisällä. Kirkko (tai itseasiassa kyseessä on katedraali) on itsessään kaunis ja valtavan kokoinen, mutta se ei ollut paras näkemäni kirkko. Joka tapauksessa se on vierailun arvoin - massiivinen ja vaikuttava, sekä UNESCOn maailmaperintökohde. Pala historiaa siis.

I might have also told you before that I just love visiting churches. It's usually free, they have that special, peaceful feeling, and they're usually architecturally interesting. I think that's how you know you're getting all grown up - your mum is not forcing you to visit all the churches but you still do!

Olen myös varmaan joskus aiemminkin maininnut, että tykkään vierailla kirkoissa. Se on yleensä ilmaista, ja sitä tiettyä rauhantuntua ei löydä muualta, unohtamatta sitä, että kirkot on arkkitehtuurisesti  kiinnostavia. Tästä vissiin tietää, että on kasvamassa aikuiseksi - äiti ei ole pakottamassa vierailemaan jokaisessa kirkossa, mutta silti niissä tulee käytyä!

Do you like to visit churches while travelling? 
Tykkättekö te käydä katselemassa kirkkoja, kun reissaatte?