When did airports turn into sad places?

12/05/2016

Airports. I never thought I would write this kind of post about airports but here we are. As we all know, airports are an essential part of your travels, places you go through and places that are your destinations but not quite. Places where the time stands still and places where the clock ticks faster than ever when you try to run and catch your connecting flight.

Lentokentät. En ikinä kuvitellut kirjoittavani tällaista postausta lentokentistä, mutta tässä sitä ollaan. Kuten kaikki tietävät, lentokentät ovat varsin keskeinen juttu matkustaessa. Paikkoja, joiden läpi jokainen kulkee. Tavallaan päämääriä, muttei aivan. Paikkoja, joissa aika pysähtyy ja paikkoja, joissa kello tikittää nopeammin kuin koskaan, kun yrität juosta seuraavalle lennollesi.

I've always loved airports. I've loved the small ones with two planes leaving and coming every day, they're cute. I love the airports like Frankfurt where you walk for half an hour from gate to gate or Singapore that is just stunning. I've always loved the feeling you get, the adventure that awaits.

Olen aina rakastanut lentokenttiä. Pieniä kenttiä, joille laskeutuu kaksi konetta päivässä, niissä on jotain söpöä. Isoja kenttiä niinkuin Frankfurt, jossa saat kävellä puoli tuntia portilta toiselle tai Singaporea, joka on yksinkertaisesti upea. Olen aina rakastanut sitä fiilistä, seikkailua, joka odottaa.

People hugging, kissing, smiling, and waving. People rushing to their flights and people brushing their teeth in the restroom. I've spent hours at the airports. Slept rather badly, washed my face and changed my clothes and paid way too much for a piece of bread. And I've loved it no matter how boring or hectic it sometimes has been. But I've been always heading for an adventure, known I'm about to hop in to a plane and fly far far away, somewhere I've never been before.

Ihmisiä halaamassa, suutelemassa, hymyilemässä ja vilkuttamassa. Ihmisiä kiirehtimässä lennoilleen ja ihmisiä pesemässä hampaitaan vessassa. Olen viettänyt tunteja ja taas tunteja lentokentillä. Nukkunut varsin huonosti, pessyt kasvoni ja vaihtanut vaatteeni ja maksanut ihan liikaa voileivästä. Ja olen rakastanut sitä siitä huolimatta, että se on joskus ihan liian hektistä tai tappavan tylsää. Mutta olen aina ollut matkalla tuntemattomaan, valmiina nousemaan siiville ja lentämään kauas pois.

I've always loved travelling and I've always loved leaving. I've always known I can come back and the world is out there for us to explore. I've loved coming home, with hundreds of memories, with stories to tell, and pictures to share. But it has always been me who's coming and going. That's not the case anymore.

Olen aina rakastanut matkustamista ja rakastanut lähtemistä. Olen aina tiennyt voivani tulla takaisin ja että maailma on tehty tutkittavaksi. Olen rakastanut kotiin palaamista, satojen muistojen ja tarinoiden kera, tuhansia kuvia kameran muistikortilla. Mutta se olen aina ollut minä, joka lähtee ja tulee takaisin. Se ei pidä paikkaansa enää.

I picked my sister up from the airport and dropped her off. Tears and the last hug and no matter how happy I was because we had such great three weeks I felt sad when she walked to the security check. Last Thursday I was saying goodbye to my friend. Natalie flew back home to Sweden and I have no idea when and where we're going to see again - I know it's going to happen, but is it going to be months or years, I do not know. And I cried again.

Poimin siskoni lentokentältä ja vein hänet sinne lähtöpäivänä. Kyyneliä ja viimeinen hali ja vaikka olinkin äärettömän onnellinen mahtavista kolmesta viikosta, oli haikeaa katsoa, kun hän katosi turvatarkastukseen. Viime torstaina sanoin hyvästit ystävälleni. Natalie lensi takaisin kotiinsa Ruotsiin ja minä en tiedä, milloin tullaan seuraavan kerran näkemään - tiedän, että se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, mutta onko kyse kuukausista vai vuosista, siihen en osaa vastata. Ja itkin taas.

The airports are not only exciting places anymore. They're sad places. They're places of huge emotions. They're places to meet your own fears. I realized I'm not just excited about next year and all my great backpacking plans. For the first time in my life I'm sad, a bit afraid. I'm sad because I know I have to leave and start travelling, I don't want to do it. I still have a couple of months left in WA but I'm already wondering when I can come back and could I just cancel everything and stay here forever.

Lentokentät eivät ole enää vain jännittäviä ja innostavia paikkoja. Ne ovat surullisia paikkoja. Isojen tunteiden paikkoja. Paikkoja, joissa kohtaat pelkosi. Tajusin, etten ole vain innoissani ensi vuodesta ja hurjista reppureissaussuunnitelmistani. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen surullinen, hieman peloissani. Olen surullinen, koska minun täytyy lähteä, en tahdo lähteä matkustamaan. Minulla on vielä pari kuukautta jäljellä Länsi-Australiassa, mutta mietin jo nyt, milloin tulen takaisin ja voisinko vain perua kaiken ja jäädä tänne ikuisesti.

Leaving Finland wasn't hard, I just wanted to get going. I know it's always going to be my home. Leaving Western Australia will be a lot harder. It has become my home and it always will be my home, a home where the greatest of memories have been made. I know I'll come back one day but when that day comes, who knows. And I don't want to leave. I don't want to go.

Suomesta lähteminen ei ollu hankalaa, tahdoin vain pistää menoksi. Tiedän, että se tulee aina olemaan kotini. Länsi-Australiasta lähteminen tulee olemaan tosi paljon hankalampaa. Tästä on tullut kotini ja se tulee aina pysymään sellaisena, kotina, jossa on luotu mahtavia muistoja. Tiedän, että tulen takaisin jonain päivänä, mutta milloin se päivä koittaa? En tiedä. Enkä tahdo lähteä pois.

But the show must go on and I must keep moving, I was born to fly. And the downside of the life I chose is the constant goodbyes, they're always the hardest part. And they're probably even harder when you're not the one leaving. Airports are places where the whole variety of emotions are shown. Airports are confusing places, they're ends and new beginnings. They're places to take a breath and take the fall and see what happens. If it's worth the risk it's worth it all. I took a risk and fell in love and it's going to hurt, but I have to catch the plane. You have to catch the plane. And I'm lucky enough to have friends that have gypsy souls like mine, that are brave enough to fly.

Mutta the show must go on ja minun täytyy jatkaa matkaa, synnyin lentämään. Valitsemani elämän varjopuoli ovat jatkuvat jäähyväiset, ne ovat aina se hankalin osuus. Ja ne ovat luultavasti vielä kamalampia, kun en itse ole se, joka lähtee. Lentokentillä voi nähdä koko tunteiden kirjon. Lentokentät ovat hämmentäviä paikkoja, loppuja ja uusia alkuja. Paikkoja, joissa vedetään syvään henkeä ja heittäydytään tuntemattomaan. Ja jos se riski kannattaa ottaa, on lopputuloskin sen arvoinen. Otin riskin ja rakastuin, se tulee sattumaan, mutta koneeseen on noustava. Niin minun kuin sinunkin ja minä olen onnekas. Minulla on ystäviä, ystäviä joilla on kaltaiseni kiertolaissielu ja jotka ovat riittävän rohkeita lentääkseen.

With these thoughts I wanted to say goodbye for now, thanks for creating the most awesome of memories with me, thanks for being such a great friend, and you'll always be mina svenska tjej Natalie ♥ I'll see you in Sweden or Finland or Australia or wherever life leads us - vi ses och puss och kram!

Näiden ajatusten myötä halusin sanoa hyvästit tältä erää, kiitos mahtavista muistoista, kiitos, kun olet niin ihana ystävä, ja tulet aina olemaan mina svenska tjej Natalie ♥ Nähdään Ruotsissa tai Suomessa tai Australiassa tai mihin ikinä päädytäänkään - vi ses och puss och kram!

P.s. Checked 12 words from the dictionary today when translating this to Finnish - I do not handle my mother tongue anymore. The pics are from the last week. Two trips to Perth. A regular Christmas parade, camels included. A little pub on a dark alley you should never go in the evening, knock the door and give the password and you get in. Just like in the movies. Christmas shopping that didn't go so well. Catching up with friends. A very tired au pair on Monday morning. A good life.

P.s. Tsekkasin 12 sanaa sanakirjasta kääntäessäni tätä suomeksi tänään - en händlää äidinkieltäni enää. Kuvat on viime viikolta - kaksi reissua Perthiin. Ihan jokapäiväinen jouluparaati kameleineen kaikkineen. Pieni, hämyisä pubi syrjäkujalla, jolle ei koskaan pitäisi kävellä illalla, koputa oveen, anna salasana ja pääset sisään. Ihan niinkuin leffoissa. Joulushoppailua, joka ei sujunut kovin hyvin. Kaverien kanssa kuulumisien päivittämistä. Tosi väsynyt au pair maanantaiaamuna. Hyvä elämä.

Fiiaelina

4 kommenttia

rauniamanda09 December, 2016
Tämä postaus sai minut hymyilemään ja melkein tipahti kyynelkin kun aloin miettimään omia jäähyväisiä lentokentällä.. se on totta että kun itse lähtee ei tunnu niin pahalle muttakun joku muu lähtee niin tulee haikea olo. Aivan upeasti kirjoitettu!♡

rauniamanda.blogspot.fi
ReplyDelete
Replies
• Katri •09 December, 2016
Lentokentät ovat kyllä ihan mielenkiintoisia paikkoja. Omia lempparikenttiä ollut Köpiksen lentis missä oli todella hienosti jokaisella liikkeellä oman brändinsä värityksen mukainen liikkeen julkissivu. Toinen hieno lentokenttäjuttu löyty munchenin kentältä, ja tässä ihastuin röökikoppiin joka vaan oli ihan perkeleen hieno. Siinä oli mosaiikkia ja camel-labelin kameli kopissa muumoassa, lasiset ovet, tv ja vaikka mitä!

www.finnlandsnorsk.blogspot.com
ReplyDelete
Replies