English, Scottish, Finnish, Australian English. Languages. I've had a couple of people asking me if I could write about English and especially Scottish English - how has it been, do I understand it, how does it differ from the "normal English"? After thinking about the topic for a while and living in Scotland for some time I felt like I have enough to talk about. However I also wanted to extend this post to include Australian English as it's the first "proper" English I learnt. Obviously I had most of the grammar in my head from earlier already and I had used English in my every day life in the IB but it wasn't the same. Our group consisted of anything and everything except native speakers so our English was far away from what English speaking people would use. It was English, we understood each other, but it wasn't proper English in a sense of having the cultural aspects attached as well, and for me a culture is very closely linked to a language and vice versa.

Englanti, skottiaksentti, suomi, aussienglanti. Kielet. Pari ihmistä on kysellyt minulta, voisinko kirjoittaa postauksen englannista, etenkin skottienglannista - millaisena olen sen kokenut, ymmärränkö aksenttia ja miten se eroaakaan "normienglannista"? Jonkin aikaa aihetta pohdiskeltuani ja Skotlannissa aikani asuttuani totesin, että mulla voisi olla aiheesta riittävästi sanottavaa. Halusin kuitenkin laajentaa tämän postauksen kattamaan myös aussienglannin, sillä se on ensimmäinen "oikea" englanti, jonka opin. Tietenkin suurin osa kieliopista oli jo päässäni ja käytin englantia arkikielenä jo IB:lläkin, mutta ei se ollut sama asia. Meidän ryhmä koostui kaikesta muusta, paitsi natiivipuhujista, joten meidän englanti oli kaukana siitä, mitä englantia äidinkielenään puhuvat puhuisivat. Se oli englantia, tajuttiin toisiamme, mutta siitä puuttui kokonaan se kulttuurillinen näkökolma ja minulle henkilökohtaisesti kulttuuri linkittyy tosi läheisesti kieleen ja päin vastoin.

I consider myself bilingual nowadays and even though English will never be my mother tongue I feel comfortable expressing myself in English. I don't (usually...) struggle with the every day communication and I know I can write academic texts in English and I find reading English as simple as reading Finnish. I'll never be a native speaker but I am fluent and that's enough for me. However it does not mean that I make no mistakes, that I don't pronounce new words incorrectly, and that I never struggle finding the right term. It all happens and it happens often but so it does in Finnish as well. I lose words and can't remember the correct grammar of my mother tongue ever so often and it really frustrates me. But that's how it is, I have to live with my imperfect English and with my imperfect Finnish and try to balance between all the language-related information I've got in my brain. And I have to say I have a high respect towards people who handle three or more languages on a conversational level - I'm aiming towards it by adding German to my selection of languages but it's still a long way to go and I can't even imagine mixing three languages together at some point of my life. Anyway. Back to English.

Lasken itseni nykyään kaksikieliseksi ja vaikka englannista ei koskaan äidinkieltäni tulekaan, tuntuu sen käyttäminen luontevalta. En (yleensä...) kompastele jokapäiväisessä kommunikoinnissa ja tiedän pystyväni kirjoittamaan akateemisia tekstejä englanniksi, eikä sen lukeminen tunnu sen hankalammalta, kuin suomenkaan. En tule koskaan olemaan natiivipuhuja, mutta puhun englantia sujuvasti ja se riittää mulle. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö tekisi virheitä, lausuisi uusia sanoja väärin ja tuskastelisi, kun oikea termi ei meinaa millään muistua mieleen. Nämä kaikki asiat tapahtuu usein, mutta niin käy myös suomen kanssa. Hävitän sanoja, enkä osaa enää äidinkieleni kielioppia ja se turhauttaa. Mutta niin se vaan on, että mun on elettävä epätäydellisen englantini ja epätäydellisen suomeni kanssa ja tasapainoiltava kaiken sen kieliin liittyvän tiedon kanssa, mitä mun päästä löytyy. Ja tähän on liene todettava, että kunnioitan hurjasti ihmisiä, jotka händläävät kolme (tai useampiakin) kieltä keskustelutasolla - suuntaan sitä kohti itsekin lisäämällä parhaillaan saksaa kielivalikoimaani, mutten edes halua kuvitella sitä, kun saavutan pisteen, jolloin päässäni on iloinen sekasotku kolmea kieltä. Mutta joo, takaisin siihen englantiin.


As most of you probably know I spent my gap year on a working holiday visa in Australia. Australian English is quite similar throughout the country (which is interesting as such as it's a huge place and you would think there would be more variation). Spotting an Aussie is a fairly easy task, especially if they're from the country side. City people tend to speak more "general" English with less distinguish accent but the country people have a thick accent that may be tricky to understand at the beginning. Australians love to shorten the words and instead of calling breakfast "breakfast" they would say "brekkie", mosquito would be "mozzie", and biscuit would be "bickie". An Aussie could say that they're gonna "put petrol in their ute at servo and have a barbie in the arvo."

Suurin osa teistä varmaan tietääkin, että vietin välivuoteni working holiday viisumilla Australiassa. Aussienglanti on melko samanlaista koko maassa (mikä sinällään on mielenkiintoista Australian ollessa niin hurjan suuri - luulisi, että sieltä löytyisi enemmänkin kielellistä vaihtelua). Aussin tunnistaminen on melko helppoa, etenkin, jos hän sattuu olemaan maalta. Kaupunkilaiset puhuvat monesti yleiskielellisempää englantia vähemmän korviinpistävällä aksentilla, mutta maalta tulijoilla on monesti vahva aksentti, jota voi olla alkuun hankala ymmärtää. Australialaiset rakastavat sanojen lyhentämistä ja niimpä aamupala ei ole "breakfast" vaan "brekkie", hyttynen on "mozzie" eikä "mosquito" ja keksikin on "bickie" eikä "biscuit". Muita lyhennelmiä, joita muut englanninkielenpuhujat tuskin käyttäisivät ovat "servo" (service station, petrol station) eli huoltoasema, "barbie" (barbecue) eli grilliruoka tai grillaaminen noin yleensäkin ja "arvo" (afternoon), eli iltapäivä.

One of my favourite phrases in Australian English is "No worries". It can be said anywhere and everywhere, and for me it summarizes the laid back attitude Australians have towards life. Everything's gonna be okay, it wasn't a big deal, and you're welcome. As a general rule Australian English is about shortening everything, saying "G'day mate" and having good fun. I also find Australians very warm and welcoming people who love to chat. If you go to a shop expect at least a friendly "Hi, how are you?" that you're supposed to reply with a "Good thanks, how are you?" or something similar. Then have a casual chat about the weather or the last week's bush fire. Australians are talkative and even the small talk has a genuine feel to it. It's not just about being polite but actually wanting to have that interaction with other people. For example Scottish people are mostly friendly but nowhere close to Australians what comes to talkativeness. I've surprisingly found Scots even a bit hard to approach, and I remember being shocked by how rude Finnish people appeared after a year in Australia. That tells something.

Yksi lempparifraaseistani aussienkussa on "No worries", jonka voisi suomentaa tarkoittamaan jotain sen suuntaista kuin "eipä mitään". Sen voi sanoa mihin väliin vain ja minun mielessäni se summaa koko australialaisen rennon elämänasenteen. Kaikki on ihan ok, ei se nyt niin iso juttu ollut ja olepa hyvä vaan. Yleisesti ottaen aussienglanti lyhentelee sanoja, porukka sanoo "G'day mate" ja kaikilla on hauskaa. Koen myös australialaiset tosi ihanina ja ystävällisinä ihmisinä, jotka rakastavat jutustelua. Jos menet kauppaan, niin kannattaa odottaa ainakin ystävällistä "Heippa, mitä kuuluu?" lausahdusta, johon kuuluu vastata, että "hyvin menee, entäs sulla?". Sitten voi jutustella vaikka päivän säästä tai edellisviikon puskapalosta. Aussit on puheliaita ja jopa smalltalk tuntuu aidolta. Ei olla vaan kohteliaita kohteliaisuuden vuoksi, vaan halutaan oikeasti olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi skotit ovat myös ihan ystävällisiä, mutteivät yllä lähellekään aussien puheliaisuutta. Minä olen yllätyksekseni löytänyt heidät hieman hankaliksi lähestyä ja aussivuoden jälkeen olin järkyttynyt suomalaisten töykeydestä. Se kai kertoo jotakin.


There are two types of people in Scotland: the ones that I can understand and the ones I can't. Scottish English (or let's just forget about that English and just say Scottish) is probably the hardest accent, or I could even call it a dialect, I've ever faced. I'm fine with thick Russian accent, with strong Asian accent, and even with the tricky French accent, but the Scottish accent... Oh my, when someone starts speaking with a strong Scottish accent. I've had multiple conversations in which I had to say "sorry", "pardon", and "I didn't quite get that" after every other sentence. I've had to be honest and tell a Scot that I'm actually struggling to understand anything he says. I've said that I'm sorry but I just can't figure out what someone means. And it feels horrible when you're supposed to be fluent.

Skotlannissa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, joita ymmärrän ja niitä, joita en. Skottienkku on varmaan hankalin aksentti, jonka olen kohdannut. Olen ihan ookoo vahvan venäläisen aksentin kanssa, tajuan aasialaisia ja ranskalaistenkaan ääntämys ei yleensä pahasti häiritse, mutta se skottiaksentti... voi luoja, kun joku alkaa puhumaan oikein vahvalla skotlantilaisella korostuksella. Olen käynyt lukuisia keskusteluja, kun olen joutunut pyytämään vastapuolta toistamaan joka toisen lauseensa. Olen joutunut olemaan rehellinen ja myöntämään skotille, että en oikeasti meinaa ymmärtää häntä. Olen sanonut olevani tosi pahoillani, mutten vaan tajunnut yhtään mitään. Ja se tuntuu aika kamalalta, kun on puhuvinaan sujuvaa englantia.

Not everyone in Scotland has a strong accent, some of the people are easy to understand and speak something I'd call a "general" English again. But the ones who speak Scottish do it properly and thoroughly. There are a few features in Scottish that distinguish it from other English accents that are fairly easy to point out. First of all Scottish people swallow the letter "t". Was it in the middle of a word or in the end, "t" can be silent in many cases. Secondly the letter "r" isn't that soft, rolling "r" most of the English speaking people would use and what we're taught in English lessons at school. Scottish "r" is fairly close to that rough pronunciation we have in Finnish which is kind of similar to German "r" as well. And third, Scottish doesn't seem to follow any of the pronunciation rules the rest of the English would follow. The letters sound completely different and as English pronunciation isn't the easiest of things anyway you just have to forget everything you've learnt so far and start figuring out what the Scot is trying to tell to you. It's horrible at first and you will certainly look at least a bit simple but after a while you notice you have to ask them to repeat themselves only twice instead of the six times you used to need to put it all together in your head.

Kaikilla skoteilla ei kuitenkaan ole niin vahva aksentti ja jotkut puhuvatkin helposti ymmärrettävää, sitä yleiskielellistä englantia. Mutta ne, jotka puhuvat skottienglantia tekevät sen sitten just eikä melkein. Skottienkussa on muutama suht helposti huomattava juttu, jotka erottaa sen monista muista englannin aksenteista. Ensinnäkin skotlantilaiset nielaisevat t-kirjaimen. Olipa se sitten keskellä sanaa tai sen lopussa, voi t:n monesti jättää lausumatta. Toisekseen r-kirjain ei ole se pehmeä, rullaava r, jonka suurin osa englanninpuhujista omaa tai joka englannin tunneilla meille opetettiin. Skotlannissa r on ääntämykseltä tosi lähellä sitä vahvaa, suomalaista r-kirjainta. Ja kolmanneksi, skottienkku ei tunnu seuraavan mitään ääntämissääntöjä, joita englannin kielen muut haarat seuraavat. Joten helpointa onkin vaan unohtaa kaikki, mitä on tähän mennessä oppinut ja alkaa selvittämään ihan alusta alkaen mitä se skotti sulle yrittääkään kertoa. Se on alkuun ihan kamalaa ja tulet vaikuttamaan vähintään yksinkertaiselta, mutta jonkin ajan kuluttua huomaat, että sun ei tarvitse pyytää keskustelukumppania toistamaan sanomansa kuin kahdesti sen kuuden toiston sijaan, jotka ennen tarvitsit tajutaksesi mistä olikaan kysymys.

There are also some significant differences in the use of vocabulary in Australian English and in Scottish English. I wanted to point out a couple that I personally have found quite confusing but funny.

Myös sanaston suhteen löytyy joitakin merkittäviäkin eroja, kun tarkastellaan aussienkkua ja skottienkkua. Halusin nostaa esille pari, jotka itse henkilökohtaisesti koin hämmentävinä, mutta myös aika huvittavina.

Let's start with a simple one. Chips. Chips are either french fries or crisps in Australia. The only way to make a difference between these two types of chips is to call french fries "hot chips" and crisps just "chips". In Scotland chips are obviously the ones you eat with for example fish (and everyone knows fish 'n chips) and crisps are the crispy potato slices you eat from a bag.

Aloitetaan helpolla. "Chips" on Australiassa joko ranskalaiset tai sipsit. Ainoa tapa erottaa nuo kaksi toisistaan on kutsua ranskalaisia nimellä "hot chips" ja sipsejä ihan vaan "chips". Skotlannissa taas "chips" on tietenkin ranskikset, sillä kaikkihan nyt tietää myös "fish 'n chips" konseptin. Sipsit sen sijaan ovat loogisesti "crisps".

Thongs. I have to admit being super confused when I heard someone talking about thongs for the very first time in Australia as I had learnt that it means certain type of a underwear. But no, thongs are not underwear - they are what other English speaking nations would call flip flops. So don't get offended if an Aussie asks you if you brought your thongs with you, they mean the shoes. And by the way, thongs are an appropriate footwear in pretty much any occasion in the land Down Under.

Entäs sitten "thongs"? Täytyy myöntää, että olin aluksi ihan tosi hämmentynyt, kun kuulin jonkun ekaa kertaa puhuvan "thongseista" Australiassa, sillä olinhan oppinut sen tarkoittavan tietynlaisia alushousuja. Mutta ei, "thongs" ei ole alkkarit Australiassa, vaan kyse on flipflopeista. Joten älä loukkaannu, jos aussi alkaa kysellä otitko mukaasi "thongs", sillä he meinaavat niitä kenkiä. Ja ihan näin nippelitietona - flipflopit kelpaavat jalkineiksi oikeastaan ihan missä tahansa tilanteessa, kun on kyse tuosta kengurumaasta.

Wee. This word got me confused in Scotland when I heard people casually dropping it in to a conversation. I had to do "a wee bit of research" in form of googling it and I found out that "wee" means small or tiny in Scotland. However in Australia (and I believe in England as well) it's used instead of pee, especially when talking to young children. So no, people here aren't talking about urinating all the time but they use that word as a simple adjective. Makes sense, right?

Ja viimeisenä sitten "wee". Sana, joka puolestaan hämmensi minua Skotlannissa, kun ihmiset nakkasi sen muuten vaan keskusteluun. Jouduin tekemään hieman tutkimusta googlaamisen muodossa ja sain selville, että "wee" tarkoittaa Skotlannissa pientä. Aussienkussa (ja käsittääkseni myös Englannin puolella) "wee" taas tarkottaisi pissaa, etenkin, jos asiasta keskustellaan lapsen kanssa. Joten ei, ihmiset täällä ei puhu jatkuvasti pissistä, vaan käyttävät kyseistä sanaa ihan vaan simppelinä adjektiivina. Käy järkeen, eikö?


First of all I've still got a really strong Finnish accent and I have no intention of getting rid of it. My accent has changed (at it evolves all the time) and it's softer than it used to be but I still get the question "Where are you from?" thrown at me fairly quickly. But it's not a bad thing, it's just a way to stick in people's mind. "She's the girl with a weird accent." "She's Fiia from Finland." For me my accent and my background are ways of branding myself, standing out without making an effort.

Ihan ensiksi on kai sanottava, että mulla on edelleen tosi vahva suomiaksentti, eikä pienintäkään aikomusta hankkiutua siitä eroon. Aksenttini on toki muuttunut (ja muuttuu koko ajan) ja se on paljon pehmeämpi kuin ennen, mutta edelleenkin kuulen "mistä olet kotoisin?" kysymyksen varsin nopeasti keskustelun alussa. Mutta se ei ole huono juttu, se on tapa jäädä ihmisten mieleen. "Se on se tyttö sillä oudolla aksentilla" "Se on se Fiia Suomesta" (Fiia from Finland toimii englanniksi aika hyvänä muistisääntönä). Minulle aksenttini ja taustani ovat tapoja brändätä itsäni ja erottua joukosta ilman, että sen eteen joutuu näkemään vaivaa.

And as said, I speak fluent, but not perfect English. I have my Finnish accent that I'm proud of but I also use a bunch of expressions I consider Australian and that I sometimes have to explain here. I haven't absorbed that Scottish yet but I've definitely been influenced by my English speaking friends (who are mainly natives but non Scottish so I'm hearing varying UK accents every day.) and currently swear way too much which I didn't do in English before. I'm also noticing a change in the way I write text messages in English and it's getting way more informal. Plus I'm getting noticeably better at getting back at people when they mess with me. There's still some catching up in my skills of banter compared to my mates but I'm getting there, eventually.

Ja kuten sanottua, puhun sujuvaa, mutten täydellistä englantia. Minulla on suomiaksenttini, josta olen ylpeä, mutta käytän myös paljon aussienkkuun lukeutuvia ilmaisuja, joita joskus joudun selittelemään. En ole imenyt itseeni vielä skottienkkua, mutta olen ehdottomasti saanut vaikutteita englanninkielisistä ystävistäni (jotka ovat suurelta osin natiivipuhujia, mutteivät skotteja, joten kuulen läjän brittienkun variaatioita joka päivä) ja tällä hetkellä kiroilen ihan liikaa - mitä siis en aiemmin englanniksi harrastanut ollenkaan. Olen myös huomannut, että teksiviesteihin sun muihin kirjoittamani englanti on nykyään tosi paljon epävirallisempaa. Lisäksi vitsit ja kaiken maailman pelleilyt sujuu nykyään huomattavasti helpommin. Toki läpänheittotaidoissani on vielä huomattavasti kirittävää kavereihin verrattuna, mutta senkin suhteen suunta on eteenpäin ja kaveriporukkani kanssa on kyllä ollut pakko oppia sanomaan vastaan tai en selviäisi järjissäni.


So all in all, my English is a happy mixture of this and that. Sometimes I hear I sound American, sometimes I hear I sound German, sometimes people are just confused. Occasionally someone picks up that I'm from the Nordic countries. And me? I'm confused with languages all the time but I'm happy with that and speaking English doesn't require any extra effort anymore. It's natural and I like it.

Kaiken kaikkiaan englantini on siis iloinen sekoitus sitä sun tätä. Joskus saan kuulla kuulostavani amerikkalaiselta, joskus saksalaiselta ja joskus ihmiset on ihan vaan hämmentyneitä. Silloin tällöin joku hoksaa, että olen pohjoismaista. Ja entäs minä sitten? Olen ihan sekaisin kielten kanssa koko ajan, mutta olen tilanteeseen tyytyväinen ja englannin puhuminen ei vaadi mitään erityistä panostamista. Se tulee luonnostaan ja tykkään siitä.

Living in two different English speaking countries has been a great experience so far and it has enriched my vocabulary and use of language in general. I've realized how varying this global language actually is and regardless of how I consider myself bilingual there are still plenty of things I haven't learnt yet.

Kahdessa erilaista englantia puhuvassa maassa eläminen on ollut hieno kokemus tähän mennessä ja se on kohentanut niin sanavarastoani, kuin yleistä kielitaitoanikin huimasti. Olen huomannut, kuinka moninainen kyseinen kieli oikeasti on ja tajunnut, kuinka paljon opittavaa mulla vieläkin on jäljellä - huolimatta siitä, että lasken itseni kaksikieliseksi.

I also want to point out that the things mentioned in this post are not ultimate truths or facts. They're my own observations of how I've experienced certain accents of English and cultures linked to them. I'm not here to tell anyone how to speak English or to judge which way is the best way but I'm here to share my own little notes I've made during my journey towards ever so better English. If I've misunderstood something completely, feel free to correct me. If you have faced any weird situations, ever been confused, or wondered what the heck is going on because of a new accent and a new culture, go ahead and share it down below. I'd love to hear your experiences as non-native English speakers!

Tahdon myös huomauttaa, että tässä postauksessa olevat jutut eivät ole mitään ehdottomia totuuksia tai faktoja. Ne ovat omia huomioitani siitä, miten olen kokenut tietyt aksentit ja niihin liittyvät kulttuurilliset huomiot. En ole oikea ihminen kertomaan kenellekään, miten englantia tulisi puhua tai päättämään, mikä on se paras tapa, mutta olen pätevä jakamaan omat huomioni matkan varrelta kohti parempaa englanninkielen taitoa. Jos olen ymmärtänyt jotain ihan väärin, mua saa ja pitää kotjata. Jos olet itse kohdannut kummallisia tilanteita, olet ymmärtänyt jotain ihan väärin tai ollut muuten vaan hämmentynyt uuden aksentin ja/tai kulttuurin edessä, niin jaa toki kokemuksesi tuonne alle. Olisi huippua kuulla muiden kokemuksia englannin kanssa taiteilusta!

Couldn't come up with as great term in English as I did in Finnish. That's my problem. I feel like I'm hanging somewhere between two languages. I've always thought I'm good with languages, I love writing and reading, and I've always been good in Finnish and in English at school. It's still true in a way. But somehow I feel like I'm incapable of producing anything smart in any language. I feel a bit incomplete.

Kielipuoli. Siltä musta tuntuu. En löytänyt englannin kielistä vastiketta kyseiselle sanalle ja siinä ongelma piileekin. On sellainen olo, että roikun jossain kahden kielen välillä. Olen aina ollut hyvä kielissä, rakastan kirjoittamista ja lukemista, ja olen aina pärjännyt koulussa sekä suomen, että englannin tunneilla. Tavallaan on edelleen totta, että olen hyvä kielissä, mutta jotenkin tuntuu, etten osaa tuottaa mitään fiksua millään kielellä. Olo on vähän vajavainen.

I've always loved Finnish. I love reading pretty much anything - I've learned to love poems and even plays. I love writing in Finnish, I'm able impress myself in so many ways. I love listening to Finnish music. I love the language, it's just so complicated and challenging and somehow fascinating.

Olen aina rakastanut suomea. Rakastan lukea melkein mitä vaan - olen oppinut rakastamaan jopa runoja ja näytelmiä viime vuosien aikana. Rakastan kirjoittaa suomeksi, sillä pystyn ilmaisemaan itseäni niin monella tapaa. Rakasta suomalaista musiikkia. Rakastan kyseistä kieltä sen ollessa niin mutkikas ja moninainen, jollain tapaa äärimmäisen kiehtova.

After studying for a while in IB I noticed I'm more capable to speak about school things in English than in Finnish. It never bothered me, as I didn't have to discuss about my subjects or anything school related in Finnish too often, and even if I had to the situations were always relaxed chatting instead of serious discussion. I studied in English and I'm about to continue studying in English. I don't have any use for Finnish vocabulary of those things (at least for a few years).

Kun olin opiskellut hetken IB:llä huomasin olevani kykeneväinen puhumaan koulujutuista paljon paremmin englanniksi, kuin suomeksi. Se ei koskaan varsinaisesti vaivannut minua, sillä hyvin harvoin oli tarve keskustella mistään kouluun liittyvästä suomeksi. Ja jos olikin, oli kyse kevyestä jutustelusta vakavan keskustelun sijaan. Opiskelin englanniksi ja aion jatkaa samalla linjalla. Minulla ei ole käyttöä opiskelusanastolle suomeksi (ainakaan muutamaan vuoteen).

But now I'm using English in a totally new way, as my everyday language. All the time, every day. I feel like I'm able to produce good and grammatically correct text most of the time. I write my blog posts in English first and then translate them to Finnish - I don't say the translations are perfect but the content's pretty much the same most of the time. I'm not struggling with written English. It feels easy and natural to write and read. Most of the time I have no problem of understanding people when they speak. But the problems start when I have to open my mouth.

Nyt käytän kuitenkin englantia ihan uudella tapaa, arkikielenä. Koko ajan, joka päivä. Minusta tuntuu, että osaa nykyään kirjoittaa hyvää ja kieliopillisesti toimivaa tekstiä (ainakin suurimmaksi osaksi ajasta). Kirjoitan postaukset aina ensin englanniksi ja sitten vasta suomeksi - en väitä, että käännökset olisivat täydellisiä, mutta sisältö pysynee suunilleen samana. En kompuroi kirjoitetun englannin kanssa, kirjoittaminen ja lukeminen tuntuu luontevalta. Yleisesti ottaen ymmärrän, mitä ihmiset minulle sanovat. Mutta ongelmat alkavat, kun joudun avaamaan suuni.

I'm not saying I can't speak. I can, but not the way I want. I notice stupid, simplistic mistakes way too often. I make lots and lots of mistakes. I have my awful Finnish accent. And I can't explain myself as well as I'd like to.  Every now and then I have a chat with someone and think afterwards that it went well, I didn't make single mistake (or at least not one that I would have noticed), and I actually completed nice sentences. But most of the time I feel a bit frustrated. I should know this language better. I know I can do better.

En väitä, ettenkö pystyisi puhumaan. Pystyn, mutta en niin kuin haluaisin. Huomaan typeriä, yksinkertaisia virheitä jatkuvasti. Teen joka päivä järjettömän määrän virheitä. Puhun kamalalla suomiaksentillani. Ja en pysty selittämään itseäni niin hyvin kuin tahtoisin. Silloin tällöin käyn keskustelun jonkun kanssa ja ajattelen, että menipäs se hyvin. En tehnyt yhtään virhettä, ainakaan sellaista, jonka itse olisin huomannut, ja sain kasaan kivoja lauseita. Mutta suurimmaksi osaksi olo on vähän turhautunut. Minun pitäisi händlätä englanti paremmin, tiedän, että voisin olla parempi.

With Finnish the problem is reverse. I think I'm still able to speak it out loud, it's not a problem. (Even though I speak Finnish maybe once a week.) But when I write my blog I'm struggling to find the words and I'm struggling with the grammar. I shouldn't be doing that, I've always known how to write Finnish. English ways of saying things creep into my Finnish and I don't like it. I have to fix my sentences over and over again. Sometimes I even have to use a translator to translate a word from English to Finnish. My mother tongue is not as perfect as it used to be.

Suomen kanssa ongelma on päinvastainen. Olen edelleen kykeneväinen juttelemaan, se ei ole ongelma, vaikka puhunkin suomea ääneen ehkä kerran viikossa (jos sitäkään aina). Mutta kun kirjoitan blogiani en meinaa muistaa sanoja ja kamppailen kieliopin kansssa. Ei minun pitäisi joutua tekemään niin, olen aina osannut kirjoittaa suomeksi. Englannin kieliset sanonnat hiipii suomeen, enkä tykkää siitä. Joudun korjailemaan lauseita uusiksi. Joskus joudun käyttämään kääntäjää, jotta saan käännettyä sanan englannista suomeksi. Äidinkieleni ei ole yhtä täydellistä, kuin se joskus oli.

I feel like I'm somehow stuck in between of two languages. I can't use either one of them perfectly. And it annoys me, a lot. And in addition to this I'm trying my best to learn German - just to be able to mix three languages at some point... I'd just like to be perfect.

Olen jotenkin jumissa kahden kielen välillä. En pysty käyttämään kumpaakaan täydellisesti ja se ärsyttää ja paljon. Tämän kaiken päälle yritän parhaani mukaan oppia saksaa, ihan vaan jotta voin sekoittaa kolme kieltä jossain vaiheessa elämääni. Tahtoisin vaan olla täydellinen.

I'm kind of excited and kind of horrified of what my English and Finnish will look and sound like after a few months. If I'm lucky I'll catch a tiny bit of Australian accent and get a lot more fluent. If I'm even luckier my Finnish starts flowing at some point again - it just requires that extra effort right now. Everything requires extra effort and it's weird. It's something I haven't used to. But hopefully it will be all worth it!

Olen innoissani ja kauhuissani yhtä aikaa sen suhteen, miltä mun englanti ja suomi tulevat kuulostamaan ja näyttämään muutaman kuukauden päästä. Jos olen onnekas, nappaan mukaani hieman aussiaksenttia ja kieli muuttuu sujuvammaksi. Jos olen vielä onnekkaampi, alkaa suomikin taas sujumaan jossain vaiheessa - se vaan vaatii ekstra panostusta tällä hetkellä. En ole tottunut näkemään vaivaa sen eteen. Mutta toivon mukaan tämä kaikki on sen vaivan arvoista!

That's what I was thinking when I decided to defer the starting date of my studies from September 2016 to September 2017. I thought I'll just live and enjoy my life and work even though I don't really count au pairing as a real job. It is a job, you have to do it every day, but it's something I enjoy so much that it doesn't feel like I'm really working. Of course I'm exhausted and tired at least once a week, but it doesn't mean it feels like a job. And this is what I want my future jobs to be like - a job that I can enjoy. But anyway, it's not what I wanted to talk about. Studying is the topic of today.

Välivuosi = vuosi ilman opiskelua. Niin minä ajattelin, kun päätin lykätä opintojen aloitusta syyskuulta 2016 syyskuulle 2017. Ajattelin, että tulen vaan nautiskelemaan elämästäni ja työskentelemään, vaikken oikeastaan laskekaan au pairiutta oikeaksi työksi. Se on työ, se täytyy hoitaa joka päivä, mutta jollain tapaa nautin siitä niin paljon, etten tunne tekeväni töitä. Toki olen rättiväsynyt vähintään kerran viikossa, mutta se ei tarkoita, etten pitäisi työstäni. Ja sellaisia tahdon työpaikkojeni olevan tulevaisuudessakin - hommaa, josta oikeasti nautin. En kummiskaan halunnut puhua tänään työskentelystä, vaan opiskelusta.

I thought I won't be studying for a year. No school, no homework, no essay writing, no reading (except just for fun), nothing. And that's what I felt like some time ago - I didn't want to study for a year after finishing IB. But now it all has somehow changed. 

Ajattelin, etten tule opiskelemaan vuoteen. Ei koulua, ei kotiläksyjä, ei esseiden kirjoittamista, ei lukemista (muuten kuin huvin vuoksi), ei mitään. Ja niin tunsin vielä jokin aika sitten - en halunnut opiskella vuoteen sen jälkeen, kun olin saanut IBn pakettiin. Mutta nyt se kaikki on jotenkin muuttunut.

I found myself missing school, missing studying, and missing learning new things. It might sound crazy - you would think that you'd like to have a pause from studying after 12 years of school. But suddenly when there's no need to study I want to do it. I found myself buying a novel in German. I suddenly started to use an app called Duolingo again. My mission is to keep learning German during this year and I have many German friends here - hopefully I'll be able to have a simple conversation with one of them in a few months. Someone else could attend to a language course of English but I don't find it necessary. I'm here to learn the everyday English and I don't need a course for it, I think I'm already fluent enough and I'm going to live in an English speaking country anyway for the next years. So I chose German.

Huomasin, että ikävöin koulua, ikävöin opiskelua ja ikävöin uuden oppimista. Se voi kuulostaa vähän hullulta, sillä kai sitä nyt kahdentoista kouluvuoden jälkeen tahtoo pitää pienen paussin? Mutta yhtäkkiä, kun ei tarvitse opiskella, haluan tehdä niin. Ostin saksankielisen romaanin. Yhtäkkiä innostuin käyttämään Duolingo-nimistä sovellusta uudestaan. Otin missioksi jatkaa saksan opiskelua tänä vuonna. Mulla on täällä monta saksalaista kaveria - jospa olen kykeneväinen simppeliin keskusteluun saksaksi muutaman kuukauden päästä. Joku muu voisi osallistua englannin kurssille, mutten usko sen olevan tarpeellista minulle. Olen täällä oppiakseni arkipäiväisen englannin, eikä siihen tarvita kursseja. Puhun jo tarpeeksi sujuvasti ja tulen asumaan englanninkielisessä maassa muutaman vuoden joka tapauksessa. Valitsinkin siis saksan.

Some time ago I spoke with one of my (German) friends about my attempt to learn German and she said she's enrolled herself in a few different university courses in the internet. I asked her to tell me more and a couple of weeks ago I found myself clicking "Join" button over and over again. www.futurelearn.com is a website where you can log in for free and join in courses that are held mainly in English (I found a few in Spanish, too). They're provided by universities from all over the world, they last anything from 2 to 10 weeks and require 1 to 6 hours of work each week. And it's great. The whole system is an interactive learning forum, where you can study pretty much anything with other learners. I'm about to take courses on business, psychology, culture and politics, cyber security.... the list keeps going. 

Jokin aika sitten puhuin yhden (saksalaisen) kaverini kanssa aikomuksistani oppia saksaa ja hän kertoi osallistuneensa muutamalle eri yliopistokurssille internetissä. Pyysin häntä kertomaan lisää ja pari viikkoa sitten löysin itseni klikkailemasta "liity" nappia hullun lailla. www.futurelearn.com on nettisivu, johon voi kirjautua ilmaiseksi ja liittyä kursseille, jotka ovat pääasiassa englanniksi (löysin pari myös Espanjaksi). Kurssit on eri yliopistojen käsialaa, ne kestävät kahdesta kymmeneen viikkoa ja joka viikko on töitä 1-6 tunnin ajaksi. Ja se on huippua. Koko systeemi on interaktiivinen oppimisfoorumi, jossa voit opiskella melkein mitä vaan yhdessä muiden kiinnostuneiden kanssa.  Minä tulen opiskelemaan bisnestä, psykologiaa, kulttuuria ja politiikkaa, tietoturvallisuutta tekniikan maailmassa. Lista jatkuu.

I think studying is important. Completing these courses will keep my skills on the level they're, it will give something meaningful to do on my free time, I'll learn something new. I'm not saying I would need to do studying like this to gain benefit of my gap year. Living abroad, learning about the language, making new friends, getting to know a new culture. Travelling. Seeing the world upside down. Exploring something new everyday. It's as important and as useful as any knowledge gained from books would be. I could even argue it's more important to see the world than to gain academic knowledge. But on the other hand I value education, I love learning. 

Opiskelu on tärkeää. Näiden kurssien suorittaminen tulee pitämään mun taitoja sillä tasolla, millä ne on, se tuo jotain mielekästä tekemistä vapaa-ajalle, tulen oppimaan jotain uutta. En sano, että hyötyäkseni välivuodesta mun täytyisi opiskella. Ulkomailla asuminen, kielen oppiminen, uusien ystävyyssuhteiden luminen, uuden kulttuurin oppiminen. Matkustaminen. Maailman näkeminen vähän ylösalaisin. Jonkin uuden asian löytäminen päivittäin. Se on kaikki yhtä arvokasta ja hyödyllistä, kuin kirjoista saatava viisaus. Saattaisin jopa väittää, että on tärkeämpää nähdä maailmaa, kuin kerryttää akateemista tietoutta. Mutta toisaalta, arvostan koulutusta ja rakastan oppimista.

For me a gap year isn't a year without studying even though I thought so. It's a year of learning exactly what I want to learn. It's a year to learn languages, to study about politics and psychology, it's about improving myself. It's about learning who I am and where I stand in this wide and open world.

Minulle välivuosi ei ole vuosi ilman opiskelua vaikka niin kuvittelin. Se on vuosi, jona opin just sitä, mitä tahdon oppia. Se on vuosi kielten opiskelulle, politiikan ja psykologian opiskelulle, se on vuosi itsensä kehittämiselle. Se on itseni etsimistä ja paikkani löytämistä tässä laajassa ja kaikille avoimessa maailmassa.

How do/did you spend your gap year?

Kuinka sinä vietät/vietit välivuotesi?

My blog has been quite silent for a while again. I still have a lot of things to be posted - once I have time and energy. But don't worry, I won't be silent again as I have a couple of posts ready already! However, today I'm not here to talk about how often do I post, but in which language should I be posting. Let's still first take a quick peek at what's been up last weeks!

Lately, I've been going to school, planning my future and the usual stuff. These pics were taken a couple of weeks ago and now I finally got them edited and uploaded here. Those jeans I love, I bought them from Gina Tricot in the summer and they've been in use in daily bases. I also own a black-and-white version of those and I don't know which ones I like the best. Everything in my life is totally fine if we don't count the fact that I gained at least ten pounds during the weekend - my dad got a birthday and we ate better than well... anyways I'm doing okay and hopefully after the deadline of business' internal assessment I'll be able to post more again!

And now I think it's time to talk about the topic I wanted to talk about. The language. This blog started as a blog written in English. At some point I wrote a few posts in both Finnish and English. Now I've been blogging only in English and it feels natural. I have another, nail-art-related blog, in Finnish, but now I've started wondering whether I should start writing this one also in Finnish or not.

The thought isn't too appealing. English is a huge part of my life at the moment and it seems to be the best language for me to write. However I know that in Finnish my writing skills are better, I'm able to produce interesting, clear and nice text all over. Finnish still is my one and only mother tongue despite the fact that I'm bilingual and capable of doing this in English. The thing that really makes me wonder to change the language is the audience of mine. Who is reading this blog? Mainly Finns. Finns who understand Finnish perfectly. And if I'm writing about the IB, applying universities abroad and travelling, I'm writing from a point of view of a Finn. Who could be interested? Another Finn.

This had lead me into a point where I think, I should give a say to you. I'm quite sure that I am going to start adding translations in the end of each post, but what do you think? Should I start an operation of transferring my blog totally into Finnish? Or should I include both languages or just keep the main focus in another and add small translations to each post? The stage, or the comment box, is yours. 

 Hope you enjoyed the weekend as much as I did and see you soon!

Written 21.4.2015

Languages. A topic that is close to my heart. Lately you've heard this and that about me, hopefully you won't get totally bored with this kind of posts that include mainly my (wannabe) deep thoughts... But back to the business - today I am going to talk about languages. I wrote a post about the subject in my previous blog a couple of years ago and I found it such a nice topic that I decided to do it again.

So, what do languages mean to me? They mean the whole world. A language can open totally new worlds, you can get into a different, weird, unknown culture. You can get to know people. You may understand history, traditions or habits of some group better. Language is a strong part of who we are, what we do and how we do it. It can be a from of art. I just love languages, but I admit it - I am totally too lazy to study them.

My mother tongue is Finnish and it's my strongest language. It's the language I am most comfortable to use, I read and I have read a lot in Finnish. My vocabulary is wide and I know how to use the language. There's nothing better than writing myself or reading or doing literal analysis. I just love Finnish. It's unique, beautiful and hard language. It's part of my personality, part of who I am and where I come from and I couldn't be prouder of my mother tongue. And now we could ask why do I write a blog in English instead of Finnish?

Well. English is my second strongest language and I could be considered as a bilingual person. I am a bilingual person and lately I've felt that my English has become so much better and I feel more and more comfortable using it. My English is not perfect and it doesn't have to be (even I would wish so). Right now I feel like I want to do as much as possible in English to learn it as much as I can. I also want my blog to be readable for a bigger audience. Finnish speaking population is a tiny one in the end. And quite a few people can understand English.

Other languages then. I've studied Swedish and I could actually manage with it, but I'd like to know it much better. I've studied a bit of Russian and I know very basics - and of course I can read the letters. Then I know pieces of German even though I've never really studied it. Those languages are all interesting and especially German I want to learn - and I will. It seems to be quite an easy language for me and I can understand simple things just by comparing with English and Swedish. I just should get started and decide what, when and how I'm studying.

I hope that some day I'll be able to say that I have (at least) three fluent languages, and I would like to have a job in which languages are needed. Languages overall are closely related to globalization and how important it's to be able to communicate with more than just one language nowadays.

written 18.12.2014