When the worst happens.

3/07/2017

6th of march 2017. It's half past eight pm and I'm sitting in my bed in Sydney, still being happy and excited from yesterday. We booked our flights to Singapore with my best friend and everything looks great. New Zealand this week, April in Brisbane, a quick visit to Cairns and then back to my home in Bunbury. Then off to Asia and travelling there for a few weeks with my best friend. And then my phone rings. It's my mom and she never calls without a warning.

On kuudes maaliskuuta 2017. Kello on puoli yhdeksän illalla ja istun sängylläni Sydneyssä, edelleen iloisena ja innostuneena eiliseltä. Ostettiin lennot Singaporeen yhdessä parhaan ystäväni kanssa. Lennän Uusi-Seelantiin tällä viikolla, huhtikuu menee Brisbanessa, nopea visiitti Cairnsiin ja takaisin aussikotiin Bunburyyn. Sitten Aasiaan ja siellä reissaamista muutaman viikon ajan yhdessä parhaan ystäväni kanssa. Sitten puhelimeni soi. Äiti soittaa ja hän ei koskaan soita ilman ennakkovaroitusta.

And suddenly nothing's right anymore. Suddenly I can't breath and I don't want to believe it. My parents and my sister, all of them crying, I'm crying, and I'm not there. I'm fourteen-fucking-thousand kilometres away from my home when I should be there. When I need to be there and the world's never the same again.

Yhtäkkiä mikään ei ole enää oikein. Yhtäkkiä en pysty hengittämään, enkä tahdo uskoa sitä todeksi. Vanhempani ja siskoni itkevät, minä itken, enkä ole siellä. Olen neljäntoistatuhannen kilometrin päässä kotoa, ihan helvetin kaukana, kun minun pitäisi olla siellä. Kun tahtoisin olla siellä ja kun maailma ei ole enää koskaan ennallaan.

My Grandfather passed away suddenly and unexpectedly on Monday. I was always really close with him, he always supported whatever I decided to do in life (but never forgot to tell me if he thought it was a bad idea), and even though no-one is perfect he was such a good person that I'd like to be like him one day. And I always thought he's immortal.

Vaarini nukkui yllättäen pois maanantaina. Olen aina ollut tosi läheinen hänen kanssaa, hän tuki jokaista päätöstäni (vaikka sanoi kyllä myös suoraan, jos se hänestä oli huono ajatus) ja vaikka kukaan ei ole täydellinen, oli hän niin hyvä ihminen, että haluaisin olla hänen kaltaisensa vielä jonain päivänä. Ja minä jotenkin aina kuvittelin, että hän on kuolematon.

And I'm going home. My worst fears became real.
Ja minä olen menossa kotiin. Pahimmat pelkoni kävivät toteen.

I don't know how everything's going to go within next few weeks and I don't know if I'm going to be updating my blog. I just know I'll go to Finland in a couple of weeks, stay there for a bit, come back to Australia and keep travelling as planned. That's what my Grandfather would have wanted me to do anyway.

En tiedä miten mikään tulee menemään seuraavien viikkojen aikana, en tiedä tulenko päivittämään blogiani. Tiedän vain, että palaan Suomeen parin viikon päästä, olen siellä vähän aikaa, palaan Australiaan ja toteutan loput matkasuunnitelmani. Niin Vaari olisi minun kuitenkin halunnut loppujen lopuksi tekevän.

Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää

Mutta tiedän et on turhaa

Armoo viivyttää

Fiiaelina

12 kommenttia

Milla07 March, 2017
Voimia 💗
ReplyDelete
Replies
Unknown07 March, 2017
Voimia sulle <3
ReplyDelete
Replies
Pearl Clover08 March, 2017
Hyvä päätös jatkaa kuitenkin kiertomatkaa, paljon voimia <3
ReplyDelete
Replies
Eeva (Starkku)08 March, 2017
Lämmin osanottoni ja paljon voimia siulle ♥
ReplyDelete
Replies
Eveliinacat09 March, 2017
Jaksamisia ja osanottoni! <3
ReplyDelete
Replies
Laura10 March, 2017
Eih, toi on just se asia mitä ite eniten pelkää maailmalla ollessaan. :( Tosin Suomessaki asun aika kaukana perheestä ja isovanhemmista, että täälläkin kestäisi päivä-pari päästä heidän luo jos jotain ikävää sattuis... Vaikka eihän se silti sama oo kun ulkomailla ollessa. Ei tähän voi oikein kommentoida mitään järkevää, paljon voimia ja tsemppiä sulle, toivottavasti se pahin kipu helpottaa pian <3
ReplyDelete
Replies