Written 6.12.2016 / Kirjoitettu 6.12.2016

6th of December 2016 is the 99th birthday of the independent Finland. And I have to admit I was a bit emotional. Despite the fact that I'm living abroad, despite the fact that my strongest (written) language seems to be English at the moment, despite the fact that I love my life on the other side of the world, despite the fact that I'm not planning to go back permanently for years if ever, despite the fact that I see myself as an open-minded world citizen, I know that deep inside I'm a Finn more than anything else.

Kuudes joulukuuta 2016 on itsenäisen Suomen 99. syntymäpäivä. Minun täytynee myöntää, että heittäydyin silloin vähän tunteelliseksi. Huolimatta siitä, että asun ulkomailla, huolimatta siitä, että englanti on tällä hetkellä vahvin (kirjoitettu) kieleni, huolimatta siitä, että rakastan asua toisella puolen maailmaa, huolimatta siitä, että en suunnittele palaavani pysyvästi vuosiin (jos ikinä), huolimatta siitä, että näen itseni avoimena maailmankansalaisena, tiedän syvällä sisimmässäni olevani ennen kaikkea suomalainen.

I've always been proud of who I am and where I come from, I've always had a strong national identity, and I've always loved my home country. That hasn't changed - or maybe I even polish those memories and pictures of home and think it as a better place than I used think now when I'm far far away.

Olen aina ollut ylpeä siitä, kuka olen ja mistä tulen. Minulla on aina ollut vahva kansallinen identiteetti, ja olen aina rakastanut kotimaatani. Mikään siitä ei ole muuttunut - tai ehkä muistot ja mielikuvat Suomesta ovat jopa saaneet kultareunusta ympärilleen. Ehkä ajattelen Suomen vieläkin parempana paikkana nyt, kun olen kaukana.

However it was, I still love my country and the first time being away for the independence day I ended up bringing out some of the traditions. Staying up way too late to watch Linnan juhlat (the celebration of the independence day held in the president's residency that's shown in the TV) and baking joulutorttu (the Finnish Christmas pastry). I didn't have two half blue and half white candles on my window, but that's okay.

Miten vaan, rakastan kotimaatani ja ensimmäisenä muualla vietettynä itsenäisyyspäivänäni päätin tuoda esiin muutaman perinteen. Valvoin ihan liian pitkään katsoen Linnan juhlia ja leivoin vuoden ensimmäiset joulutortut, niinkuin meidän perheessä on joka vuosi itsenäisyyspäivänä tehty. Ikkunalta ei löytynyt kahtea sinivalkoista kynttilää, mutta se lienee on ihan okei.

And I sit here and think about myself, the world, and my "home home" (still haven't figured out how to call all the homes that I've got). I'm grateful to be born in such a beautiful place, I'm grateful to be able to travel and explore, and I'm grateful to be able to go back if I ever feel like doing that. Regardless of all the things I already listed, today is a day to be a Finn and be proud of it. We're a pretty awesome little nation to be honest!

Istuessani tässä ajattelen itseäni, maailmaa ja kotikotiani (en vieläkään ole ihan varma, miten mun pitäisi puhua kodeistani). Olen kiitollinen, kun sain syntyä niin kauniiseen paikkaan, olen kiitollinen, kun pystyn matkustamaan ja tutkimaan maailmaa, olen kiitollinen, koska voin palata takaisin jos koskaan siltä tuntuu. Huolimatta kaikista asioista, joita listasin, olen tänään suomalainen ja ylpeä siitä. Ollaanhan me nyt aivan mahtava pieni valtio jos rehellisiä ollaan!

Some Finnish summer memories and some baking as photos today!
Muistoja Suomen kesästä ja leivontaa kuvituksena tänään!

Airports. I never thought I would write this kind of post about airports but here we are. As we all know, airports are an essential part of your travels, places you go through and places that are your destinations but not quite. Places where the time stands still and places where the clock ticks faster than ever when you try to run and catch your connecting flight.

Lentokentät. En ikinä kuvitellut kirjoittavani tällaista postausta lentokentistä, mutta tässä sitä ollaan. Kuten kaikki tietävät, lentokentät ovat varsin keskeinen juttu matkustaessa. Paikkoja, joiden läpi jokainen kulkee. Tavallaan päämääriä, muttei aivan. Paikkoja, joissa aika pysähtyy ja paikkoja, joissa kello tikittää nopeammin kuin koskaan, kun yrität juosta seuraavalle lennollesi.

I've always loved airports. I've loved the small ones with two planes leaving and coming every day, they're cute. I love the airports like Frankfurt where you walk for half an hour from gate to gate or Singapore that is just stunning. I've always loved the feeling you get, the adventure that awaits.

Olen aina rakastanut lentokenttiä. Pieniä kenttiä, joille laskeutuu kaksi konetta päivässä, niissä on jotain söpöä. Isoja kenttiä niinkuin Frankfurt, jossa saat kävellä puoli tuntia portilta toiselle tai Singaporea, joka on yksinkertaisesti upea. Olen aina rakastanut sitä fiilistä, seikkailua, joka odottaa.

People hugging, kissing, smiling, and waving. People rushing to their flights and people brushing their teeth in the restroom. I've spent hours at the airports. Slept rather badly, washed my face and changed my clothes and paid way too much for a piece of bread. And I've loved it no matter how boring or hectic it sometimes has been. But I've been always heading for an adventure, known I'm about to hop in to a plane and fly far far away, somewhere I've never been before.

Ihmisiä halaamassa, suutelemassa, hymyilemässä ja vilkuttamassa. Ihmisiä kiirehtimässä lennoilleen ja ihmisiä pesemässä hampaitaan vessassa. Olen viettänyt tunteja ja taas tunteja lentokentillä. Nukkunut varsin huonosti, pessyt kasvoni ja vaihtanut vaatteeni ja maksanut ihan liikaa voileivästä. Ja olen rakastanut sitä siitä huolimatta, että se on joskus ihan liian hektistä tai tappavan tylsää. Mutta olen aina ollut matkalla tuntemattomaan, valmiina nousemaan siiville ja lentämään kauas pois.

I've always loved travelling and I've always loved leaving. I've always known I can come back and the world is out there for us to explore. I've loved coming home, with hundreds of memories, with stories to tell, and pictures to share. But it has always been me who's coming and going. That's not the case anymore.

Olen aina rakastanut matkustamista ja rakastanut lähtemistä. Olen aina tiennyt voivani tulla takaisin ja että maailma on tehty tutkittavaksi. Olen rakastanut kotiin palaamista, satojen muistojen ja tarinoiden kera, tuhansia kuvia kameran muistikortilla. Mutta se olen aina ollut minä, joka lähtee ja tulee takaisin. Se ei pidä paikkaansa enää.

I picked my sister up from the airport and dropped her off. Tears and the last hug and no matter how happy I was because we had such great three weeks I felt sad when she walked to the security check. Last Thursday I was saying goodbye to my friend. Natalie flew back home to Sweden and I have no idea when and where we're going to see again - I know it's going to happen, but is it going to be months or years, I do not know. And I cried again.

Poimin siskoni lentokentältä ja vein hänet sinne lähtöpäivänä. Kyyneliä ja viimeinen hali ja vaikka olinkin äärettömän onnellinen mahtavista kolmesta viikosta, oli haikeaa katsoa, kun hän katosi turvatarkastukseen. Viime torstaina sanoin hyvästit ystävälleni. Natalie lensi takaisin kotiinsa Ruotsiin ja minä en tiedä, milloin tullaan seuraavan kerran näkemään - tiedän, että se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, mutta onko kyse kuukausista vai vuosista, siihen en osaa vastata. Ja itkin taas.

The airports are not only exciting places anymore. They're sad places. They're places of huge emotions. They're places to meet your own fears. I realized I'm not just excited about next year and all my great backpacking plans. For the first time in my life I'm sad, a bit afraid. I'm sad because I know I have to leave and start travelling, I don't want to do it. I still have a couple of months left in WA but I'm already wondering when I can come back and could I just cancel everything and stay here forever.

Lentokentät eivät ole enää vain jännittäviä ja innostavia paikkoja. Ne ovat surullisia paikkoja. Isojen tunteiden paikkoja. Paikkoja, joissa kohtaat pelkosi. Tajusin, etten ole vain innoissani ensi vuodesta ja hurjista reppureissaussuunnitelmistani. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen surullinen, hieman peloissani. Olen surullinen, koska minun täytyy lähteä, en tahdo lähteä matkustamaan. Minulla on vielä pari kuukautta jäljellä Länsi-Australiassa, mutta mietin jo nyt, milloin tulen takaisin ja voisinko vain perua kaiken ja jäädä tänne ikuisesti.

Leaving Finland wasn't hard, I just wanted to get going. I know it's always going to be my home. Leaving Western Australia will be a lot harder. It has become my home and it always will be my home, a home where the greatest of memories have been made. I know I'll come back one day but when that day comes, who knows. And I don't want to leave. I don't want to go.

Suomesta lähteminen ei ollu hankalaa, tahdoin vain pistää menoksi. Tiedän, että se tulee aina olemaan kotini. Länsi-Australiasta lähteminen tulee olemaan tosi paljon hankalampaa. Tästä on tullut kotini ja se tulee aina pysymään sellaisena, kotina, jossa on luotu mahtavia muistoja. Tiedän, että tulen takaisin jonain päivänä, mutta milloin se päivä koittaa? En tiedä. Enkä tahdo lähteä pois.

But the show must go on and I must keep moving, I was born to fly. And the downside of the life I chose is the constant goodbyes, they're always the hardest part. And they're probably even harder when you're not the one leaving. Airports are places where the whole variety of emotions are shown. Airports are confusing places, they're ends and new beginnings. They're places to take a breath and take the fall and see what happens. If it's worth the risk it's worth it all. I took a risk and fell in love and it's going to hurt, but I have to catch the plane. You have to catch the plane. And I'm lucky enough to have friends that have gypsy souls like mine, that are brave enough to fly.

Mutta the show must go on ja minun täytyy jatkaa matkaa, synnyin lentämään. Valitsemani elämän varjopuoli ovat jatkuvat jäähyväiset, ne ovat aina se hankalin osuus. Ja ne ovat luultavasti vielä kamalampia, kun en itse ole se, joka lähtee. Lentokentillä voi nähdä koko tunteiden kirjon. Lentokentät ovat hämmentäviä paikkoja, loppuja ja uusia alkuja. Paikkoja, joissa vedetään syvään henkeä ja heittäydytään tuntemattomaan. Ja jos se riski kannattaa ottaa, on lopputuloskin sen arvoinen. Otin riskin ja rakastuin, se tulee sattumaan, mutta koneeseen on noustava. Niin minun kuin sinunkin ja minä olen onnekas. Minulla on ystäviä, ystäviä joilla on kaltaiseni kiertolaissielu ja jotka ovat riittävän rohkeita lentääkseen.

With these thoughts I wanted to say goodbye for now, thanks for creating the most awesome of memories with me, thanks for being such a great friend, and you'll always be mina svenska tjej Natalie ♥ I'll see you in Sweden or Finland or Australia or wherever life leads us - vi ses och puss och kram!

Näiden ajatusten myötä halusin sanoa hyvästit tältä erää, kiitos mahtavista muistoista, kiitos, kun olet niin ihana ystävä, ja tulet aina olemaan mina svenska tjej Natalie ♥ Nähdään Ruotsissa tai Suomessa tai Australiassa tai mihin ikinä päädytäänkään - vi ses och puss och kram!

P.s. Checked 12 words from the dictionary today when translating this to Finnish - I do not handle my mother tongue anymore. The pics are from the last week. Two trips to Perth. A regular Christmas parade, camels included. A little pub on a dark alley you should never go in the evening, knock the door and give the password and you get in. Just like in the movies. Christmas shopping that didn't go so well. Catching up with friends. A very tired au pair on Monday morning. A good life.

P.s. Tsekkasin 12 sanaa sanakirjasta kääntäessäni tätä suomeksi tänään - en händlää äidinkieltäni enää. Kuvat on viime viikolta - kaksi reissua Perthiin. Ihan jokapäiväinen jouluparaati kameleineen kaikkineen. Pieni, hämyisä pubi syrjäkujalla, jolle ei koskaan pitäisi kävellä illalla, koputa oveen, anna salasana ja pääset sisään. Ihan niinkuin leffoissa. Joulushoppailua, joka ei sujunut kovin hyvin. Kaverien kanssa kuulumisien päivittämistä. Tosi väsynyt au pair maanantaiaamuna. Hyvä elämä.

Imagine walking in to one of the oldest buildings in Western Australia, being surrounded by the high stone walls, and listening to a very Australian tour guide taking you through the fascinating - and to be honest, pretty terrible - history of the Fremantle Prison. Formerly known as The Establishment, nowadays crowded by the tourists mainly from Australia, the UK, and Asia - for some reason I was the only one from somewhere else.

Kuvittele käveleväsi yhteen vanhimmista rakennuksista Länsi-Australiassa, keskelle korkeita kivimuureja, kuunnellessasi tosi tyypillisen australialaisen oppaan tarinaa läpi kiehtovan - ja rehellisyyden nimissä myös aika kamalan - historian. Kyseessä on Fremantlen vankila. Aiemmin paikka tunnettiin myös nimellä The Establishment (en edes tiedä kuinka sana kääntyisi suomen kielelle, googlekaan ei oikein osannut auttaa tällä kertaa, sori), nykyään se on lähinnä brittiläisten, australialaisten ja aasialaisten turistien kansoittama. Jostain syystä olin ainoa jostain muualta tuleva.

Fremantle Prison was built between 1851 and 1859, using convict labour mainly from the UK. In other words, the first prisoners were shipped here and made to build their own prison in the heat of the new country, far away from home. Sounds pretty awful, right? The history of the first settlement around here isn't pretty, but somehow they managed to get also some decent people to come over and start a new life here. Eventually women came here as well and got their own part of the prison as obviously all of them didn't know how to behave.

Fremantlen vankila rakennettiin vuosien 1851 ja 1859 välillä, merten yli lähetettyjen brittilästen rangaistusvankien toimiessa työvoimana. Toisin sanoen vangit lähetettiin tuhansien kilometrien päähän rakentamaan oma vankilansa vieraan maan kuumuudessa. Kuulostaa melko kamalalta, eikö? Ensimmäisen siirtokunta näillä main ei siis saanut alkuaan kovin iloisella tavalla, mutta jotenkin tänne lopulta saatiin myös kelvollisia kansalaisia aloittamaan uutta elämäänsä ja vapautuville vangeille tarjottiin houkuttelevat etuudet, jos he jäivät Länsi-Australiaan. Ajan myötä saapuivat myös naiset ja heille avattiin oma osionsa vankilasta.

The most amazing thing is that the prison didn't close before 1991, after which it has become a tourist attraction as well as one of the UNESCO world heritage sites. The place has been restored to show all the different eras and stages of it's history, and the basic tour that I took part in was worth of $20 as it took us back in time all the way to the horrific destinies of the poor people. 

Kaikista hämmästyttävin asia vankilasssa on se, että se suljettiin vasta vuonna 1991, jonka jälkeen siitä tuli turistikohde ja yksi UNESCON maailmanperintökohteista. Paikka on restauroitu näyttämään kaikki eri aikakaudet sen historiassa ja peruskierroksella, jolla hintaa oli $20, pääsee tekemään aikamatkan siellä eläneiden ihmisten surkeisiin kohtaloihin.

People have been executed in that prison and it's a bit intimidating to see in what kind of conditions people have actually lived and where the hangings have actually taken place. I think that's what fascinates me about old buildings - the cruel and amazing history they often have. There's been two big riots in Fremantle Prison, one in the 60s and one in the 80s, both caused by the inhumane treatment the prisoners faced. And I can't blame them of complaining for nothing. 

Ihmisiä on teloitettu kyseisessä vankilassa ja on hieman kammottavaa nähdä, millaisissa oloissa ihmiset oikeasti elivät ja missä porukkaa oikeasti pistettiin köyden jatkoksi roikkumaan. Luulen, että vanhoissa rakennuksissa minua kiehtoo juurikin niiden monimutkainen ja monesti julmakin historia. Fremantlen vankilassa on ollut kaksi mellakaakin, 60- ja 80-luvuilla, joista molemmat johtuivat vankien huonosta kohtelusta. Enkä voi väittää, etteikö mellakoille olisi ollut syytä.

If you're interested in to the history (it's way too complicated to be explained here in it's full extent), just google it and you'll find a bunch of fascinating information. I would definitely visit Fremantle Prison again and would at least consider going to the tour in the tunnels under the prison - it sounds like a thing I would love to do if I had a bit bigger budget. 

Jos historia kiinnostaa, niin kokeile onneasi googlen kanssa ja löydät paljon kiinnostavaa tietoa (vankilan menneisyys on ihan liian monimutkainen selitettäväksi tässä kokonaisuudessaan). Voisin ehdottomasti mennä vierailulle Fremantlen vankilaan uudestaankin ja harkitsisin vakavasti kierrosta vankilan alaisiin tunneleihin - ainakin siinä tapauksessa, jos budjetti olisi hieman suurempi.

Australia isn't the best place to visit if you're after old, beautiful, and historical buildings (go to Europe instead), but it definitely has a few places worth of visiting and this is one of those. 

Australia ei ole paras paikka visiitille, jos haluat nähdä vanhoja, kauniita ja historiallisia rakennuksia (mene niiden perässä vaikka Eurooppaan), mutta täältäkin löytyy muutama vierailun arvoinen paikka, ja tämä on yksi niistä.