Bilingualism - being awkward in two languages?

10/13/2016

Couldn't come up with as great term in English as I did in Finnish. That's my problem. I feel like I'm hanging somewhere between two languages. I've always thought I'm good with languages, I love writing and reading, and I've always been good in Finnish and in English at school. It's still true in a way. But somehow I feel like I'm incapable of producing anything smart in any language. I feel a bit incomplete.

Kielipuoli. Siltä musta tuntuu. En löytänyt englannin kielistä vastiketta kyseiselle sanalle ja siinä ongelma piileekin. On sellainen olo, että roikun jossain kahden kielen välillä. Olen aina ollut hyvä kielissä, rakastan kirjoittamista ja lukemista, ja olen aina pärjännyt koulussa sekä suomen, että englannin tunneilla. Tavallaan on edelleen totta, että olen hyvä kielissä, mutta jotenkin tuntuu, etten osaa tuottaa mitään fiksua millään kielellä. Olo on vähän vajavainen.

I've always loved Finnish. I love reading pretty much anything - I've learned to love poems and even plays. I love writing in Finnish, I'm able impress myself in so many ways. I love listening to Finnish music. I love the language, it's just so complicated and challenging and somehow fascinating.

Olen aina rakastanut suomea. Rakastan lukea melkein mitä vaan - olen oppinut rakastamaan jopa runoja ja näytelmiä viime vuosien aikana. Rakastan kirjoittaa suomeksi, sillä pystyn ilmaisemaan itseäni niin monella tapaa. Rakasta suomalaista musiikkia. Rakastan kyseistä kieltä sen ollessa niin mutkikas ja moninainen, jollain tapaa äärimmäisen kiehtova.
After studying for a while in IB I noticed I'm more capable to speak about school things in English than in Finnish. It never bothered me, as I didn't have to discuss about my subjects or anything school related in Finnish too often, and even if I had to the situations were always relaxed chatting instead of serious discussion. I studied in English and I'm about to continue studying in English. I don't have any use for Finnish vocabulary of those things (at least for a few years).

Kun olin opiskellut hetken IB:llä huomasin olevani kykeneväinen puhumaan koulujutuista paljon paremmin englanniksi, kuin suomeksi. Se ei koskaan varsinaisesti vaivannut minua, sillä hyvin harvoin oli tarve keskustella mistään kouluun liittyvästä suomeksi. Ja jos olikin, oli kyse kevyestä jutustelusta vakavan keskustelun sijaan. Opiskelin englanniksi ja aion jatkaa samalla linjalla. Minulla ei ole käyttöä opiskelusanastolle suomeksi (ainakaan muutamaan vuoteen).
But now I'm using English in a totally new way, as my everyday language. All the time, every day. I feel like I'm able to produce good and grammatically correct text most of the time. I write my blog posts in English first and then translate them to Finnish - I don't say the translations are perfect but the content's pretty much the same most of the time. I'm not struggling with written English. It feels easy and natural to write and read. Most of the time I have no problem of understanding people when they speak. But the problems start when I have to open my mouth.

Nyt käytän kuitenkin englantia ihan uudella tapaa, arkikielenä. Koko ajan, joka päivä. Minusta tuntuu, että osaa nykyään kirjoittaa hyvää ja kieliopillisesti toimivaa tekstiä (ainakin suurimmaksi osaksi ajasta). Kirjoitan postaukset aina ensin englanniksi ja sitten vasta suomeksi - en väitä, että käännökset olisivat täydellisiä, mutta sisältö pysynee suunilleen samana. En kompuroi kirjoitetun englannin kanssa, kirjoittaminen ja lukeminen tuntuu luontevalta. Yleisesti ottaen ymmärrän, mitä ihmiset minulle sanovat. Mutta ongelmat alkavat, kun joudun avaamaan suuni.
I'm not saying I can't speak. I can, but not the way I want. I notice stupid, simplistic mistakes way too often. I make lots and lots of mistakes. I have my awful Finnish accent. And I can't explain myself as well as I'd like to.  Every now and then I have a chat with someone and think afterwards that it went well, I didn't make single mistake (or at least not one that I would have noticed), and I actually completed nice sentences. But most of the time I feel a bit frustrated. I should know this language better. I know I can do better.

En väitä, ettenkö pystyisi puhumaan. Pystyn, mutta en niin kuin haluaisin. Huomaan typeriä, yksinkertaisia virheitä jatkuvasti. Teen joka päivä järjettömän määrän virheitä. Puhun kamalalla suomiaksentillani. Ja en pysty selittämään itseäni niin hyvin kuin tahtoisin. Silloin tällöin käyn keskustelun jonkun kanssa ja ajattelen, että menipäs se hyvin. En tehnyt yhtään virhettä, ainakaan sellaista, jonka itse olisin huomannut, ja sain kasaan kivoja lauseita. Mutta suurimmaksi osaksi olo on vähän turhautunut. Minun pitäisi händlätä englanti paremmin, tiedän, että voisin olla parempi.
With Finnish the problem is reverse. I think I'm still able to speak it out loud, it's not a problem. (Even though I speak Finnish maybe once a week.) But when I write my blog I'm struggling to find the words and I'm struggling with the grammar. I shouldn't be doing that, I've always known how to write Finnish. English ways of saying things creep into my Finnish and I don't like it. I have to fix my sentences over and over again. Sometimes I even have to use a translator to translate a word from English to Finnish. My mother tongue is not as perfect as it used to be.

Suomen kanssa ongelma on päinvastainen. Olen edelleen kykeneväinen juttelemaan, se ei ole ongelma, vaikka puhunkin suomea ääneen ehkä kerran viikossa (jos sitäkään aina). Mutta kun kirjoitan blogiani en meinaa muistaa sanoja ja kamppailen kieliopin kansssa. Ei minun pitäisi joutua tekemään niin, olen aina osannut kirjoittaa suomeksi. Englannin kieliset sanonnat hiipii suomeen, enkä tykkää siitä. Joudun korjailemaan lauseita uusiksi. Joskus joudun käyttämään kääntäjää, jotta saan käännettyä sanan englannista suomeksi. Äidinkieleni ei ole yhtä täydellistä, kuin se joskus oli.

I feel like I'm somehow stuck in between of two languages. I can't use either one of them perfectly. And it annoys me, a lot. And in addition to this I'm trying my best to learn German - just to be able to mix three languages at some point... I'd just like to be perfect.

Olen jotenkin jumissa kahden kielen välillä. En pysty käyttämään kumpaakaan täydellisesti ja se ärsyttää ja paljon. Tämän kaiken päälle yritän parhaani mukaan oppia saksaa, ihan vaan jotta voin sekoittaa kolme kieltä jossain vaiheessa elämääni. Tahtoisin vaan olla täydellinen.
I'm kind of excited and kind of horrified of what my English and Finnish will look and sound like after a few months. If I'm lucky I'll catch a tiny bit of Australian accent and get a lot more fluent. If I'm even luckier my Finnish starts flowing at some point again - it just requires that extra effort right now. Everything requires extra effort and it's weird. It's something I haven't used to. But hopefully it will be all worth it!

Olen innoissani ja kauhuissani yhtä aikaa sen suhteen, miltä mun englanti ja suomi tulevat kuulostamaan ja näyttämään muutaman kuukauden päästä. Jos olen onnekas, nappaan mukaani hieman aussiaksenttia ja kieli muuttuu sujuvammaksi. Jos olen vielä onnekkaampi, alkaa suomikin taas sujumaan jossain vaiheessa - se vaan vaatii ekstra panostusta tällä hetkellä. En ole tottunut näkemään vaivaa sen eteen. Mutta toivon mukaan tämä kaikki on sen vaivan arvoista!

Share This Story

Tags:
Fiiaelina

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Mrs B.13 October, 2016

    Tsemppiä, kyllä se siitä helpottaa! :)

    Mulla eksyy puheeseen (suomeen) todella reilusti anglismeja, ja mitä vähemmän mä olen niistä lopulta välittänyt, sitä vähemmän niitä on sinne sujahtanut. Silloin kun anglismit häiritsivät eniten, niitä ihan tosissaan myös puheessa oli enemmän! :-D Olen myös oppinut olemaan itselleni sallivampi, monellakin tapaa. Häpeilin tosi kovasti aksenttiani - mä en koskaan ole englantia puhuessani kuulostanut suomalaiselta, vaan enemmänkin sellaiselta kuuma peruna suussaan höpöttelevältä britiltä. Charles nauroi itsensä ihan katketakseen (sen mielestä sanon vieläkin hassusti esim. mold / cold / old... Jne) ja on sillä vieläkin satunnaisesti vähän turhan hauskaa, kun se yrittää ottaa musta selvää aina välillä... :-D

    Nyt mulla on aksentti pehmentynyt / tasoittunut todella paljon. Britiltä en enää kuulosta, mutta en oikein tällä hetkellä ainakaan itse osaa määritellä, miltä sitten. Toki (luonnollisestikin) mulle tarttuu Charlesilta tiettyjä lausuntatapoja, sanastoa ja sanontoja, kadenssi parantuu samalla toki myös sitä mukaa, mitä enemmän kieltä vaan käyttää. Isoin askel mulle kielen kanssa oli siinä, kun annoin itselleni luvan mokailla ja ottaa ihan rennosti :)

    Ota siis vaan (isona!) rikkautena se, että pääset käyttämään arjessa kahta kieltä - tai no, tällä hetkellä painottuen englantia, toki, mutta joka tapauksessa! :) Anglismit suomessa voi olla vähän kiusallisia - terkkuja vaan kiinteistönvälittäjältä, jolla katoilee välillä ammattisanastokin suomeksi - ja silloin muuten hävettää. Kovasti. Mutta yhtäkaikki, se on rikkautta - suurimmalla osalla ei ole mahdollisuuksia tai rohkeutta. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Fiiaelina19 October, 2016

      Kiitos ihanasta ja pitkästä kommentista, sulta löytyy aina fiksua sanottavaa moniin kulttuuria, kieliä, ym. koskeviin asioihin! Kyllä mä huomaan, et mun englanti on kehittynyt tässä IB-vuosien aikana ja nyt jo näiden Aussikuukausien aikana, mut vielä on pitkä matka siihen et oisin niin fluent kun tahdon :D

      Rikkaushan se on, niinkuin sanoit, mut välillä tuntuu hankalalta ja turhauttaa. Pitäis kuitenkin muistaa, et läheskään kaikilla ei oo näinkään vahvaa osaamista kahdesta kielestä kuin mulla on, ihan niinkuin sanoit. Loppupeleissä tästä pitäis olla vaan hyötyä, mut on olo vähän typerä kun tänään sanoin siskolle, joka tuli kylään, että antaa lisää hakaneuloja, kun tarkoitin pyykkipoikia... Eikä kuulema suomeksi "oteta bussia" vaan "mennään bussilla" :D

      P.s. voin niin kuvitella peruna suussa puhuvan britin, hah! :D

      Delete