"Scotland Sundays" is a series of posts about life in Scotland as an university student. I get questions about living and studying here on regular basis and I try my best to answer these questions in these posts in a bit more depth than I'm able to in the comments or other social media. So let's get started, shall we? Today's topic is sports.

"Scotland Sundays" eli Skotlanti-sunnuntait on postaussarja, jossa käsitellään yliopisto-opiskelijan elämää Skotlannissa. Saan säännöllisen epäsäännöllisesti kysymyksiä täällä opiskeluun liittyen ja yritän parhaani mukaan vastata niihin hieman syväluotaavammin näissä postauksissa, kuin kommenttejen tai muun somen puolella pystyn. Joten eiköhän aloiteta - tänään aiheena on urheilu.

Let's say that I've always liked being active but I always hated PE lessons in school. I hated it a lot for personal reasons and that's probably the reason why I never felt like I was any good in any sports. However, the ones that have followed my blog for longer might know I got a long history in horse riding. That still is my dearest hobby I've done since I was seven and I wish to return to one day, and it's pretty much the only sports I thought I can actually do fairly well. I've also always liked running and have done it more or less regularly since I was 13. And that's it. My history in sports in all it's glory.

Sanotaanko, että olen aina tykännyt olla aktiivinen, mutta olen myös aina vihannut koulun liikuntatunteja. Vihasin niitä tosi paljon ihan henkilökohtaisista syistä ja sen takia lienee ajattelinkin aina, etten ole hyvä oikeastaan missään urheilussa. Ne, jotka blogiani ovat pidempään seurailleet saattavat kuitenkin tietää, että multa löytyy pitkä historia ratsastuksen parissa. Hevoset ovatkin edelleen rakkain harrastukseni, jota olen harrastnut seitsemänvuotiaasta asti ja jonka pariin toivon vielä palaavani joku päivä. Se on myös ainoa urheilulaji, jossa koskaan olen ajatellut olevani ihan hyvä. Olen aina tykännyt myös juoksemisesta ja tehnyt sitä säännöllisen epäsäännöllisesti siitä asti, kun olin 13. Ja siinäpä se, historiani urheilun parissa.

However, before I even came to uni, I decided I'll change my whole attitude and lifestyle what comes to exercise. I gained some 10 kilos during my gap year (well, to be fair a couple of those kilos were a reminder of the times of final exam stress...) which was no surprise as I barely did any exercise and ate whatever I wanted to. A few of those kilos disappeared last summer but rest of them stuck with me until recently.

Joka tapauksessa päätin jo ennen yliopiston alkua, että muutan koko asenteeni ja elämäntapani mitä urheiluun tulee. Keräsin itselleni kymmenisen ekstrakiloa välivuoteni aikana (vaikka rehellisyyden nimissä pari niistä taisi ilmestyä jo loppukoestressien aikaan...), mikä ei ollut sinällään mikään yllätys, sillä en harrastanut oikeastaan ollenkaan urheilua ja söin mitä huvitti. Muutama noista kiloista hävisi jo viime kesänä, mutta loput roikkui mukana vielä ihan viime aikoihin asti.

The first month in Scotland I just ran outside on regular basis but when the weather got rainier and days got shorter and it was always too cold and too dark for a run I decided to get myself the gym membership. Our uni has it's own performance centre of sports with a number of outdoor and indoor pitches, gym, cafe, and all sorts of fitness studios and sports halls. Anything you need really. With my membership I gain access to the gym and to all of the 70+ fitness classes they organize every week.

Ekan Skotlannin kuukauden aikana lähinnä juoksin säännöllisesti ulkona, mutta kun kelit muuttuivat sateisemmiksi ja päivä lyhenivät, tuntui aina olevan ihan liian kylmää ja pimeää ulkoilulle, joten päädyin ostamaan itselleni salijäsenyyden. Meidän yliopistolla on oma urheilukeskus, josta löytyy ulko- ja sisäpelikenttiä, sali, kahvila, ja kaiken maailman fitness-studioita ja urheiluhalleja. Mitä ikinä nyt voisitkaan tarvita. Jäsenyydelläni pääsen käsiksi saliin ja kaikkiin yli seitsemäänkymmeneen ryhmäliikuntatuntiin per viikko.

I started going to the gym, got hooked into running on a treadmill and overcame all of my doubts and found myself running longer and faster every time, making it past a milestone of running a solid hour non-stop. I go to body pump on regular basis as for some reason I find that very satisfying and a good option for the gym when you just want to push your limits without thinking at all.

Aloin siis käymään salilla, jäin koukkuun juoksumatolla juoksemiseen ja pääsin yli kaikista epäilyistäni ja huomasin juoksevani pidempään ja kovempaa joka kerta. Sainpa myös rikki sen merkkipaalun, että pystyn juoksemaan tunnin putkeen ilman taukoja. Käyn body pumpissa säännöllisesti, sillä jostain syystä siitä tulee tietynlainen onnistumisen fiilis ja se on hyvä vaihtoehto salille, kun haluaa kokeilla rajojaan ilman, että tarvitsee ajatella yhtään mitään.

And besides this all, I found the sports union and sports clubs. I never ever thought I would join a sports club. I never ever thought I would start playing team sports. I never ever thought I could be any good at it. But I did anyway. Quite a few of my friends joined our uni's ultimate frisbee team in the beginning of the semester. They asked me to go throwing the disc with them one time, talked me into trying it out over the time of couple of more weeks and finally I said yes, went to the training, and never looked back.

Tämän kaiken lisäksi löysin koulumme sports unionin ja urheilu "klubit". En koskaan uskonut, että liittyisin yhtenkään niistä. En koskaan uskonut, että alkaisin pelaamaan joukkuelajia. En koskaan uskonut, että voisin olla sellaisessa alkuunkaan hyvä. Mutta niin tein joka tapauksessa. Useampi ystävistäni liittyi yliopiston ultimate frisbee tiimiin lukukauden alussa. He kysyivät minua nakkelemaan kiekkoa eräänä päivänä, puhuivat minua ympäri parin viikon ajan ja lopulta suostuin tulemaan harjoituksiin ja kokeilemaan, millaista se oliskaan. Ja siitä ei sitten ollutkaan enää paluuta.

For those who don't know what ultimate frisbee is (I didn't even know a sport like this existed a few of months ago), it's a non-contact sport played with a flying disc. The basic idea is to score points by passing the disc from one team mate to another and finally catching the disc in the opposing end zone. Ultimate is kind of a mixture of the best features of sports such as soccer, basketball, and netball. Other basic rules are that players must not take steps while holding the disc, and interceptions, incomplete passes, and passes out of bounds are turnovers. The games are based on fair play and it's a self-officiating sport, so no referees are needed. 

Niille, jotka eivät tiedä, mitä ultimate frisbee on (itsehän en edes tienny koko lajin olemassaolosta muutama kuukausi sitten), on kyseessä ei-kontaktilaji, jota pelataan frisbeellä (jonka virallinen nimi on siis liitokiekko). Perusidea on saada pisteitä siirtämällä kiekkoa pelaajalta toiselle ja lopulta nappaamalla se vastakkaisella maalialueella. Ultimate on vähän kuin sekoitus jalkapallon, koripallon ja verkkopallon parhaita paloja. Perussääntöjä ovat mm. se, että frisbee kädessä ei saa liikkua, ja että katkaisut ja epätäydelliset syötöt, sekä rajojen ulkopuolelle päätyvät syötöt tarkoittavat, että vastapuoli pääsee hyökkäämään. Kyseessä on laji, jossa ei ole lainkaan tuomareita edes kisoissa, vaan pelaajien oletetaan tietävän säännöt ja pelaavan reilusti.

In reality the basic rules are very simple and easy to learn, but the techniques and tactics and the quick pace of the game make it actually a very intense and challenging sport. Anyone can learn to play but it takes time and effort to become a good player. Lots of running, lots of different ways to throw the disc. You should keep an eye on your team and know where to pass the disc. You should know where to cut to create your team member a space to throw to. You should try and block the opposing team's attempts to score. And I love it.

Todellisuudessa perussäännöt on varsin simppelit ja helpot oppia, mutta tekniikat ja taktiikat ja pelin nopea tempo tekevät ultimatesta varsin intensiivisen ja haastavan lajin. Kuka vaan voi oppia pelaamaan, mutta hyväksi kehittyminen vaatii aikaa ja vaivaa. Paljon juoksemista, paljon erilaisia tapoja heittää kiekkoa. Silmällä pitäisi pystyä pitämään joukkuetovereita, jotta tiedät minne syöttää. Pitäisi tietää, minne juosta, jotta joukkuetoverille avautuu tila, johon syöttää. Pitäisi yrittää estää vastapuolen pisteet. Ja minä rakastan sitä kaikkea.

It's not just that I've found a sport I enjoy and find challenging enough but still doable, but also that I've found a bunch of friends. Playing itself is definitely fun and it's great to see yourself improving, it's awesome to have a reason to hit that gym something AM - I wanna be faster, I wanna have more endurance, just to perform better in the frisbee trainings. But I also really truly enjoy the social aspect as well. And that's why I think uni sports clubs are the best thing ever and one of the best parts about studying in Scotland. I don't know about Finland or anywhere else but university sports are kind of a big deal here and there are multiple clubs you could join.

Eikä ole kyse vain siitä, että olen löytänyt urheilulajin, josta nautin ja joka on tarpeeksi haastava, muttei liian vaikea, vaan myös siitä, että olen löytänyt läjän kavereita. Pelaaminen itsessään on hauskaa ja on hienoa nähdä oma kehityksensä. On kiva, kun on syy suunnata aamulla salille - tahdon olla nopeampi ja kestävämpi, jotta pystyn pelaamaan paremmin. Mutta nautin myös sosiaalisesta puolesta ja sen vuoksi olenkin sitä mieltä, että yliopistojen urheilujoukkueet ovat ihan huippu juttu ja yksi parhaista asioista Skotlannissa opiskelussa. En tiedä Suomesta tai muista maista, mutta täällä yliopistourheilu on aika iso juttu ja "klubeja" löytyy kyllä joka lähtöön.

I joined ultimate and made lots of friends. I can finally say I know more than just two girls here, I've become closer with a few friends I already knew prior to ultimate (and who I have to thank for making me join), and I've found my little group I love hanging out with. As socials, that pretty much the whole frisbee team takes part to, we've done a flat crawl and went for a Christmas dinner and clubbing afterwards - just to mention some. Exchanging little Christmas presents in a form of secret santa and just hanging out with these people. A trip up to Aberdeen with two women's teams to the women's indoor regionals (I obviously played in the second team) meant playing frisbee the whole weekend and gaining lots of valuable experience for the future.

Liityin ultimateen ja sain paljon ystäviä. Voin vihdoin sanoa tuntevani enemmän, kuin kaksi tyttöä täällä, olen tullut läheisemmäksi muutaman kaverin kanssa, jotka jo tunsin aiemminkin (ja joita on kiittäminen siitä, että ylipäänsä aloitin frisbeen), ja olen löytänyt pienen porukkani, jonka kanssa hengailen. Treenejen lisäksi lähes koko frisbeeporukalla ollaan muunmuassa tehty "asuntoryömintä", käyty jouluillallisella ja klubilla sen jälkeen. Vaihdettiin pieniä joululahjoja ja ihan vaan hengaillaan porukalla. Viikonloppureissu Aberdeeniissa järjestettyihin hallialuekisoihin kahdella tyttöjen tiimillä (minä pelasin tietenkin kakkosjoukkueessa) tarkoitti frisbeelle pyhitettyä viikonloppua ja paljon arvokasta kokemusta tulevaa varten.

All these people and all these memories within this short period of time. Chatting in the training and being part of this group and getting in shape meanwhile. It's all something I really truly enjoy and I've found myself enjoying sports more and more all the time. I'm in a better shape than I have been for years and I just love having that social circle. University sports are a great way to meet people and have fun while exercising and it's definitely something to look forward to if you happen to be starting your studies in Scotland. It's something bigger than I expected and it's something way better than I expected. Training every Wednesday and every Thursday are an essential part of my everyday life nowadays and I don't know what would I do with all that free time if I wasn't chucking the disc with the guys on the pitch behind our halls whenever the weather's decent.

Kaikki ne ihmiset ja kaikki ne muistot jo näinkin lyhyeltä ajalta. Treeneissä jutustelu ja tähän porukkaan kuuluminen samalla, kun kunto kasvaa. Nautin siitä kaikesta tosi paljon ja huomaan nauttivani myös urheilusta enemmän ja enemmän koko ajan. Olen paremmassa kuosissa, kuin olen vuosiin ollut ja rakastan niitä sosiaalisia ympyröitä, jotka tästä on seuranneet. Yliopistourheilu on hyvä tapa tutustua ihmisiin ja pitää hauskaa samalla, kun liikku. Se on jotain, jota kannattaa odottaa Skotlannin opiskeluvuosilta. Se on isompi ja parempi juttu, kuin odotinkaan. Joka keskiviikkoiset ja torstaiset reenit ovat välttämätön osa arkeani nykyisin, enkä tiedä, mitä tekisinkään kaikella vapaa-ajallani, jos en nakkelisi kiekkoa jätkien kanssa aina sään salliessa sillä ruohokentällä meidän asuntolan takana.

P.s. Credits of the photos go to the Heriot-Watt Ultimate frisbee team!
P.s. Kuvien krediitit kuuluu Heriot-Watt Ultimate frisbee tiimille!

I landed to Copenhagen a couple of hours ago. After sleeping a mere two hours at my auntie's place last night (I don't know what is it with me nowadays that I can't sleep properly the night before I'm travelling but it's annoying anyway) I headed to the airport, hopped on board and got here. Slept through the whole flight, ate my second breakfast and decided to open my laptop as I've got a couple of hours to spare before my flight to Edinburgh leaves.

Laskeuduin Kööpenhaminaan pari tuntia sitten. Mitättömien tätini luona nukuttujen kahden tunnin yöunien jälkeen (En tiedä mikä mua nykyään vaivaa, kun en koskaan enää saa nukuttua kunnon yöunia ennen reissaamista. Ärsyttävää.) suuntasin lentokentälle, hyppäsin koneeseen ja päädyin tänne. Nukuin koko lennon, söin toisen aamupalani ja päätin avata läppärini, sillä aikaa Edinburghin koneen lähtöön on vielä pari tuntia.

So, my three weeks long holiday in Finland is over. I'm happy I had such a long holiday and I'm happy I got to spend it with my loved ones. I saw lots of relatives, and drank more than enough coffee with a few good friends. Those kinds of people are the best who will be there for you no matter how many years pass by. I hadn't seen one since my graduation - one and half years. We laughed just like we used to when we were 12 and 14 years old and used to hang out at the stables. One of them I hadn't seen for two years but our friendship has never been affected by these long breaks or distance - we always talk about anything and everything once we finally manage to find a time to meet up. She understands how life gets busy sometimes and how I might not even send a single message for months but I still do think about her regularly. One of them I saw last summer, so not that long ago, but her little baby boy had grown a lot - next time he'll probably be learning how to take his first steps.

Kolmen viikon lomani Suomessa on siis ohi. Olen onnellinen, että lomani oli niin pitkä ja että sain viettää sen tärkeiden ihmisten kanssa. Näin paljon sukulaisia ja join enemmän kuin tarpeeksi kahvia muutaman hyvän ystävän kanssa. Ne ihmiset ovat parhaita, jotka ovat aina olemassa sua varten, vaikka kuinka monta vuotta kuluisi. En ollut nähnyt yhtä heistä valmistumisen jälkeeni - puoleentoista vuoteen. Naurettiin ihan niinkuin aina silloinkin, kun oltiin 12- ja 14-vuotiaita ja hengailtiin kaiket päivät tallilla. Yhtä heistä en ollut nähnyt kahteen vuoteen, mutta meidän ystävyyttä ei ole koskaan haitannut välimatka tai pitkät tauot - kun lopulta onnistutaan näkemään, jutellaan ihan mistä vaan, kuin päivääkään ei olisi mennyt. Hän ymmärtää, että elämä on joskus kiireistä ja vaikka minulta ei saata kuulua viestin viestiä kuukausiin, en ole silti unohtanut. Yhtä heistä näin viimeksi viime kesänä, eli en edes niin kauan sitten, mutta hänen pieni poikansa oli kasvanut ihan mahdottomasti - ensi kerralla hän luultavasti opettelee kävelemään.

Me and my dad drove up north before Christmas to pick up my grandmother. She and my auntie spent Christmas with my family and it was lovely to have them both here. Me and my sister drove our grandma back to her place on the 26th - some 776km and 10 hours 20 minutes of driving in one day. I went horse riding a couple of times and I wasn't as bad as I thought I would be. I still knew how to do it and I remember again why I just absolutely love horses. 

Ajettiin isin kanssa pohjoiseen ennen joulua hakemaan isoäitini kylään. Hän ja tätini viettivät joulun meidän perheen kanssa ja oli ihanaa saada heidät molemmat sinne. Minä ja siskoni vietiin isoäiti takaisin kotiin 26. päivä - kevyt 776km ja 10 tuntia 20 minuuttia päiväreissu. Kävin heppailemassa pari kertaa, eikä se mennyt niin huonosti, kuin odotin. Osasin edelleen ratsastaa ja muistin jälleen, miksi rakastankaan hevosia niin paljon.

I spent New Years with my cousin and her family. Her daughters of who I always thought as my little ones are not so little anymore and the older one has got taller than I (accomplishment as such but to be honest my height of 158cm isn't that hard to outgrow...). I love them all.

Vietin uuden vuoden serkkuni perheen kanssa. Hänen kaksi tytärtään, joita olen aina ajatellut niin pikkuisina, eivät ole enää niin kovin pieniä ja vanhempi heistä on jo minua pidempi (mikä on sinällään saavutus, vaikka minun 158cm pituudessani nyt ei ole niin kovin paljon kiinnikasvettavaa...). Rakastan heitä kaikkia.

I went through my stuff ones again and realized I had saved lots of things I will never ever actually need. Got some lovely Christmas presents and filled my luggage with them and some essential treats from Finland - not chocolate or salmiakki this time though, as I try not to eat those sweets for a while. Bread and some traditional spirits instead plus a bunch of dry ingredients my mom bought me. At least I won't be starving.

Kävin tavaroitani jälleen kerran ja tajusin säästäneeni edelleen monta turhaa juttuja, joita en koskaan tule tarvitsemaan. Sain kivoja joululahjoja ja täytin matkalaukkuni niillä, sekä muutamilla ehdottomilla Suomi-jutuilla. Ei tosin suklaata tai salmiakkia tällä kertaa, sillä yritän nyt pysyä siinä karkkilakossa jonkun aikaa. Leipää ja salmiakkikossua, sekä läjä äitin ostamia kuivia ruoka-aineita tuli sen sijaan pakattua. Ainakaan en tule nääntymään.

All in all my three weeks in Finland were wonderful. The weather was good most of the time and we definitely had a white Christmas - I can't remember when there's been that much snow this time of the year last time (if ever). Obviously it wasn't just good fun all the time, and I admit being exhausted. Running from one place to another, literally covering Finland from the Southern parts all the way up to Lapland and fitting in a bunch of people meant being busy. But I like being busy and now I can happily go back to my regular life in Scotland.

Kaiken kaikkiaan kolme Suomi-viikkoa olivat ihan mahtavia. Säät olivat hyvä ja valkoinen joulukin saatiin - en edes muista, milloin lunta olisi ollut viimeksi näin paljon tähän aikaan vuodesta (jos koskaan). Tietenkään kaikki ei ollut pelkkää ilotulitusta koko ajan ja myönnän olevani aika poikki. Paikasta toiseen juokseminen, Suomen läpikäyminen Helsingistä alkaen päättyen Rovaniemelle, ja treffejen jos toisienkin mahduttaminen aikatauluun piti kiireisenä. Mutta tykkään olla kiireinen ja nyt voin hyvillä mielin palata arkeen Skotlannissa.

And what flying back feels like? I feel like I'm going home. I just visited home for three weeks, but I'm going home again. I love my life in Scotland, I like my friends and I like my studies. I can't wait to go to the gym again this weekend, do my own grocery shopping (even though I was super happy someone will do it for me when I arrived to Finland), and I want to walk on Princes Street and smile at the masses of tourists because I'm pretty sure it won't annoy me getting stuck behind people moving no faster than a turtle would move. Not at least for another two days. I'm looking forward to frisbee trainings and our weekly cake nights, and even the lectures and the upcoming courses. Finland is home but so is Edinburgh.

Ja miltä takaisin lentäminen tuntuukaan? Siltä, että olen menossa kotiin. Vietin juuri kolme viikkoa kotona, vaikka olen menossa taas kotiin. Rakastan elämääni Skotlannissa, tykkään kavereistani ja tykkään opinnoistani. En malta odottaa, että pääsen taas salille tänä viikonloppuna, pääsen tekemään ruokakauppaostokset ihan itse (vaikka joku muu hoitamassa ruoka-asiat olikin ehkä paras juttu ikinä, kun saavuin Suomeen) ja pääsen kävelemään Princes Streetille ja hymyilemään turistimassoille, sillä olen aika varma, että mua ei edes ärsytä jäädä jumiin etanavauhtia matelevien ihmisten taakse. Ei ainakaan vielä pariin päivään. Odotan innolla frisbee treenejä ja jokaviikkoisia kakkuiltojamme, kuin myös jopa luentoja ja alkavia kursseja. Suomi on koti, mutta niin on myös Edinburgh.

I had a chat with a friend of mine while we were having Christmas dinner last November and somehow we ended up talking about new years resolutions. I told her I don't really like them as I never manage to keep them - just like I still haven't learnt how to dance even thought we agreed on that resolution with my best friend probably good three years ago. She told me my resolutions didn't work because they weren't SMART. Specific, Measurable, Achievable, Realistic, and Time specific. And it makes sense. This year I'm going to list some resolutions, some goals, and some things I just generally hope from the upcoming year and I hope I can look back to this post in 365 days and say I achieved these things. Not sure, if any of these fulfill the SMART criteria though, but let's give it a try anyway.

Jotenkin päädyin juttelemaan kaverini kanssa uuden vuoden lupauksista, kun oltiin syömässä jouluateriaa viime marraskuussa. Kerroin hänelle, etten oikeastaan tykkää lupailla mitään, koska lupaukseni eivät koskaan pidä - ihan niinkuin yhdessä parhaan ystäväni kanssa tehty lupaus oppia tanssimaan. Siitä lupauksesta on ainakin kolme vuotta, enkä vieläkään osaa tanssia sitten alkuunkaan. Joka tapauksessa kaverini kertoi, että lupaukseni eivät toimineet, koska ne eivät täyttäneet SMART-kriteereitä. Lupausten tulisi olla yksityiskohtaisia, mitattavia, saavutettavissa olevia, realistisia ja ajallisia. Ja käyhän se järkeen. Tänä vuonna aionkin listata joitakin lupauksia, joitakin tavoitteita ja joitakin asioita, joita ihan vaan toivon tulevalta vuodelta. Toivon mukaan voin katsoa tätä postausta kolmensadankuudenkymmenenviiden päivän päästä ja sanoa, että saavutin jokaisen näistä jutuista. En ole varma, täyttääkö yksikään näistä kuitenkaan sitä SMART-kriteriaa, mutta yritetään nyt joka tapauksessa.

• I want to visit at least two countries I haven't been to before and travel to Finland at least twice.

Tahdon vierailla ainakin kahdessa maassa, joissa en ole aikaisemmin ollut ja matkustaa Suomeen ainakin kahdesti.

• I should read at least five books that are not school related, and put a bit more effort in studying. I started my first year of uni well but got a bit sloppy towards the end of the semester and I should not let that happen again. So keeping up with course work and not leaving things to the night before should work.

Minun pitäisi lukea ainakin viisi kirjaa, jotka eivät liity kouluun ja panostaa hieman enemmän opiskeluun. Aloitin ekan yliopistovuoden hyvin, mutta loppulukukautta kohden laiskistuin ja sen ei tulisi tapahtua uudestaan. Kurssitöiden kanssa ajantasalla pysymisen ja sen, ettei jätä mitään viimeiseen iltaan pitäisi toimia.

• I wish to stay as happy as I was last year regardless of all the sad things that happened. I also wish to keep growing as a human being, get to know myself better, and develop in all the ways possible.

Toivon olevani yhtä onnellinen, kuin olin viime vuonnakin kaikista surullisista tapahtumista huolimattakin. Toivon myös kasvavani edelleen ihmisenä, oppivani tuntemaan itseni yhä paremmin ja kehittyväni jokaisella mahdollisella tavalla.

• I hope to get a summer job and to spend an amazing summer in England.

Toivon löytäväni kesätyön ja viettäväni upean kesän Englannissa.

• I won't eat treats or junk food in January - only exception will be our cake nights each Wednesday as it's a tradition I'm not ready to sacrifice. But otherwise a bit cleaner diet after all the unhealthy (but oh so tasty) foods eaten during the holidays will be a welcome change.

Ryhdyin herkkulakkoon tammikuun ajaksi - ainoa poikkeus sääntöön on keskiviikkoinen kakkuilta, sillä siitä tradiitiosta en ole valmis luopumaan. Muutoin puhtaampi ruokavalio kaiken sen epäterveellisen, mutta herkullisen, ruoan jälkeen, jota lomilla söin, on ihan tervetullut muutos.

• I want to keep exercising and enjoying the more active lifestyle I got into this autumn. I want to be able to run faster, throw better discs, and be absolutely exhausted but still full of energy after I hit the gym or go to body pump at least weekly.

Haluan jatkaa urheilua ja aktiivisempaa elämäntyyliä, johon pääsin kiinni syksyn aikana. Tahdon pystyä juoksemaan lujempaa, heittämään parempia kiekkoja, ja olemaan ihan loppu, mutta silti täynnä energiaa sali- tai bodypump-session jälkeen ainakin viikoittain.

• I wish to find a cozy apartment with my friends for the year two, and I should finally get a UK phone number and a Scottish bank account. Somehow I've postponed these things long enough as they haven't been urgent but they would definitely make my life easier.

Toivon löytäväni kotoisan asunnon kavereideni kanssa kakkosvuodelle ja minun pitäisi vihdoin hankkia brittipuhelinnumero ja skotlantilainen pankkitili. Jotenkin olen viivytellyt molempia ihan liian pitkään, kun ilmankin on pärjännyt, vaikka elämäänsä olisi voinut vähän helpottaakin.

• And what comes to blogging I want to keep posting when I feel like posting as it works the best for me - no pressure and keeping it fun. However I also want to improve as a writer and produce more interesting, higher quality content. I don't have to post every day or not even every week but when I do I should be 100% happy and proud of what I'm publishing.

Ja mitä bloggaamiseen tulee, tahdon jatkaa samalla linjalla. Ilman paineita ja hauskaa pitäen, sillä tämä tapa toimii minulle parhaiten. Tahdon kuitenkin myös kehittyä kirjoittajana ja tuottaa kiinnostavampaa, sekä laadukkaampaa sisältöä. Minun ei tarvitse postata päivittäin tai edes viikoittain, mutta kun postaan, tulisi minun olla 100% tyytyväinen ja ylpeä siitä, mitä julkaisen.

And this being said, I wish you all a very happy New Year 2018! I hope it's going to be one amazing, fun, and exciting year and at least I will do my best to make it such.

Ja näiden sanojen myötä toivotan just sulle huikaisevaa uutta vuotta 2018! Toivon, että tästä vuodesta tulee upea, hauska ja innostava vuosi ja ainakin aion itse tehdä parhaani sen eteen.