I've always loved tattoos and two most inspiring people, Monami Frost and Kat Von D, I follow in social media are tattooed, vegan women. I won't ever be as tattooed as either one of them but it doesn't mean I can't admire them. Last Monday I finally did what I've been planning for so long - got my first tattoo. I decided to share my experience shortly now as the pic has been on my skin for a few days and started healing!

Olen aina rakastanut tatuointeja ja kaksi inspiroivinta ihmistä, Monami Frost ja Kat Von D, joita sosiaalisessa mediassa seuraan, ovat tatuoituja, vegaaneja naisia. En koskaan tule olemaan yhtä tatuoitu kuin kumpikaan heistä, mutta sehän ei minua estä ihailemasta heitä. Viime maanantaina kuitenkin tein jotain, mitä olen suunnitellut hyvin pitkään - otin ensimmäisen tatuointini. Päätin jakaa kokemukseni lyhyesti teillekin nyt, kun kuva on ihollani ollut muutaman päivän ja aloittanut paranemisen!

Does it hurt? Yes it does, but the pain wasn't nearly as bad as I thought it will be. The closer you're tattooing to your spine, the more it'll hurt. And the longer you've been tattooing, the more it'll hurt. How much does it cost? A lot. Depending on detailing, size, time used, etc. the prize might be high. Mine wasn't too expensive and I love it so it was worth the money. Does it hurt afterwards? It does. My muscles were hurting two days, the skin was sore for about four days. A tattoo is a wound, I would compare it to a burn. 

Sattuuko se? Kyllä, mutta ei läheskään niin paljon kuin pelkäsin. Mitä lähempänä selkärankaa ollaan, sitä enemmän se sattuu. Mitä pidempään tatuoiminen on jatkunut, sitä enemmän se sattuu. Paljonko se maksaa? Paljon. Yksityiskohdista, koosta, kulutetusta ajasta, ym. riippuen hinta voi kohota korkeaksikin. Tatuointini ei ollu liian kallis ja joka euron arvoinen, koska rakastan sitä. Sattuuko se jälkikäteen? Kyllä. Lihaksia särki pari päivää, iho oli hellänä neljä päivää. Tatuointi on haava, vertaisin sitä lähinnä palovammaan.

And why? As said, I love tattoos and wanted to get one. I've been thinking about this for a year now and decided to go ahead and do it. My tattoo has multiple meanings to me, it has a story behind. I'm not about to share the deepest meaning to you but you most probably can figure out parts of it just by looking at it. It's a self-portrait in a way.

Ja miksi? Kuten sanottu, rakastan tautointeja ja halusin sellaisen itsekin. Olen pyöritellyt ajatusta vuoden ajan ja päätin vihdoin toteuttaa sen. Tatuoinnillani on useampi merkitys, sillä on tarina. En aio jakaa syvimpiä merkityksiä kanssanne, mutta luultavasti osa siitä on varsin helppo päätellä vain katsomalla. Se on tietyllä tapaa omakuva.

Today I decided I want to come back, write again, and share my life with you. It was exactly two months ago, on 28th of February, when I posted last time. I had no idea who I am, where I'm going or what's going to happen. I was completely lost. 

When I look back this past year it's been the craziest roller coaster ride I've ever been on. One year ago I was finishing my first official IB year, the summer of my life was ahead. I was so excited. I've had some amazing summers earlier, but the last one was the best. I was so happy, I was so excited, I was so full of joy. I fulfilled my dreams, I traveled more than ever, I saw more than ever, my relationships were working, I loved people and they loved me, I learned a lot about myself and grew as a person. Autumn was okay. And then came the winter.

Tänään päätin, että haluan tulla takaisin blogimaailmaan, kirjoittaa ja jakaa elämääni teille. Tasan kaksi kuukautta sitten, 28. helmikuuta, julkaisin viimeisimmän postauksen. Minulla ei ollut mitään hajua siitä, kuka olen, mihin menen ja mistä tulen. Olin täysin hukassa. 

Kun katson kulunutta vuotta taaksepäin, on se ollut hulluin vuoristorata, jonka kyydissä olen koskaan ollut. Vuosi sitten eka virallinen IB-vuosi oli päättymässä ja elämäni kesä oli edessä. Olin onnellinen, innoissani ja täynnä tarmoa. Aiemmatkin kesäni ovat olleet mahtavia, mutta viime kesässä oli jotain taianomaista. Toteutin itseäni, matkustin enemmän kuin koskaan, unelmat kävivät toteen. Kaikki ihmissuhteeni toimivat, rakastin ja tulin rakastetuksi, opin paljon itsestäni, kasvoin ihmisenä. Kesää seurasi melko tavanomainen syksy. Sitten tuli talvi. 

School and the massive amount of stress as all the deadlines approached. I had to apply to universities. We broke up with my ex-boyfriend. I heard some really sad news related to my close relatives. I got declined from two universities. My best friends were going through hard times in their lives. I had no idea of my future. It was so dark. Everything changed, everything was wrong, everything hurt, everything felt meaningless and I cried. I cried a lot, I screamed and shouted, and then felt nothing. I went through the worst three, four, months of my life. But here I am, still standing. How cliche is that. But here I am. And right now, even though the final exams are ahead and I should definitely study much much more, I'm happier than I've been for so long. I am happy. It's a weird feeling, but I'm happy.

Koulu ja massiivinen stressi iskivät päälle deadlinejen lähestyessä. Yliopistojen hakuajat tulivat vastaan. Erosin entisestä poikaystävästäni. Sain kuulla ikäviä uutisia läheisiini liittyen. Kaksi yliopistoa kieltäytyivät tarjoamasta minulle opiskelupaikkaa. Parhaat ystäväni menivät läpi ikäviä vaiheita omissa elämissään. Tulevaisuus oli täysin hajalla. Kaikki oli pimeää. Kaikki muuttui, kaikki meni ihan väärin, kaikki satutti, millään ei ollut väliä ja minä itkin. Itkin niin paljon, huusin niin paljon, enkä kuitenkaan lopulta tuntenut mitään. Kävin läpi elämäni pahimmat kolme, neljä, kuukautta. Mutta tässä minä olen, yhä edelleen jaloillani, vaikka elämältä tuli turpaan kerta toisensa jälkeen. Ja juuri nyt, lähestyvistä loppukokeista huolimatta, olen onnellisempi kuin aikoihin. Olen onnellinen. Se on outoa, mutta olen onnellinen. 

Last time I wrote here I said I believe in destiny. I still do. All the bad things that happened during this winter had a meaning. I'm getting my life together and even though everything hurt deep, I see the world differently now. I have a new perspective, I understand things, I know things. And there's no-one else than me, myself, and I. I believe in destiny, you can't affect everything. Things can go so badly wrong. You just have to go with the flow and life will lead you to the right place eventually. And I think I'm finally finding myself again.

Viimeksi kirjoittaessani sanoin uskovani kohtaloon, uskon yhä. Kaikella pahalla, joka tapahtui, on tarkoituksensa. Elämä alkaa taas olla jokseenkin kasassa ja vaikka kuinka syvälle se kaikki satuttikin, antoi se uutta perspektiiviä katsoa tätä maailmaa. Ymmärrän ja tiedän asioita. Eikä tässä hetkessä ole muita kuin minä itse. Uskon kohtaloon, en voi vaikuttaa kaikkeen. Asiat voivat mennä pieleen, tosi pahasti. Pitää vain antaa virran kuljettaa ja luottaa siihen, että lopulta se löytää oikean suunnan. Vihdoin alan löytämään itseni uudestaan.

I got offers from two universities of which I'm going to accept the another one. I sent an email to the university and they allow me to postpone the starting of my studies until autumn 2017. I'm most probably gonna do so and go explore (and you can be sure you'll hear a lot about this at some point!) I also have flights booked to England and in about three weeks I'm gonna fly again. In addition to that I'm going to spend June in Luxembourg as an au pair! Then I'll come back and celebrate my graduation which (hopefully and most probably) happens in the beginning of July. Pieces are finding their places. 

Sain tarjouksen kahdesta yliopistosta, joista toisen aion hyväksyä. Pistin yliopistolle viestiä ja sain luvan lykätä opintojen alolitusta vuodella ja niin aion tehdäkin. Pidän välivuoden ja lähden elämään, etsimään ja löytämään (ja näistä seikkailuista tulette kuulemaan paljon!) Lennot on varattuna Englantiin ja kolmen lyhyen viikon päästä nousen taas metallisiiville. Lisäksi olen menossa kesäkuuksi Luxemburgiin au pairiksi, ihanan oloiseen perheeseen! Sitten tulen takaisin juhlimaan valmistumistani (kunhan luultavasti ja toivottavasti saan loppukokeet läpi). Palaset loksahtelevat kohdilleen.

And what did I learn during past year? A lot. So much I can't even tell you. But trust me. Everything has a meaning, life leads you exactly where you're supposed to go. Quoting Disturbed - sometimes darkness can show you the light. With these words I'm back in business!

Ja mitä opin viimeisen vuoden aikana? Paljon, niin paljon etten voi edes sanoin kuvailla. Mutta sanokaa minun sanoneen, kaikella on tarkoitus. Elämä johdattaa juuri sinne, mihin sinut on tarkoitettu. Disturbedin sanoin - sometimes darkness can show you the light. Näiden sanojen myötä olen taas menossa mukana!

Ps. The pics are from summer 2015. They show the version of me who I wanna be. The dreamer.

Ps. Kuvat on kesältä 2015. Niissä on se versio minusta, joka haluan olla. Ikuinen haaveilija.

Usually I don't open up about my life here. I like too keep my business private and just share those bits that I think might interest you or I really want to share. This blog is mainly about dreams, the good sides of the life, travelling, studying, and growing as a human being. Today I'm about to talk about them all but in a bit different kind of context. 

En yleensä avaudu täällä elämästäni. Tykkään pitää tietyt asiat yksityisinä ja jaan blogiini vain ne jutut, joiden uskon kiinnostavan teitä, tai jotka itse palavasti haluan jakaa. Tämä blogi on paikka unelmille, elämän hyville puolille, matkailulle, opiskelulle ja ihmisenä kasvamiselle. Tänään puhunkin vähän kaikista niistä, mutta hieman erilailla kuin yleensä.

At the moment I'm in a situation in which I have been never before. I have absolutely no idea where I'll be in a few months. I have no plans for the next summer. Time flies. The last weeks of school are more than full of stress. Everything is changing and all those great, wonderful, exciting plans have changed. I've started to see the scary sides, the things that I'm afraid of, the things that make me wonder am I making the right decisions. I'm not sure anymore do I want to do this or am I going to have courage to do that. My relationships with many loved ones have changed - some in a bad, some in a good way. 

Tällä hetkellä elämäntilanteeni on täysin uusi ja tuntematon. Minulla ei ole mitään hajua, mistä löydän itseni muutamassa kuukaudessa. Minullla ei ole kesäsuunnitelmia ja aika lentää. Vikat kouluviikot stressaavat hulluna. Kaikki muuttu ja ne mahtavat, jännittävän kutkuttavat suunnitelmani ovat muuttuneet. Alan nähdä ne pelottavat puolet, alan miettiä teenkö oikeita päätöksiä. En ole enää varma tahdonko yhtä ja onko minulla rohkeutta tähän toiseen. Ihmissuhteeni moniin rakkaisiin ovat muuttuneet. Osa huonolla, osa hyvällä tavalla.

I feel like I'm completely lost. I just haven't had time or energy to concentrate on my blog and it will be the same for a few weeks more. At the moment I just have to get my life together, make some concrete plans, try to find who I am and try to be happy. It's hard. I'm a person who loves to know what's going to happen. I'm spontaneous but only up to a certain point. When I have no idea what's coming I feel terrified. I love to have an outline, I don't need to have a timed schedule. Now I have neither and it's awful. It's awful to not know who you are anymore. 

Tuntuu, että olen täysin hukassa. Minulta ei yksinkertaisesti löydy aikaa tai energiaa blogille, ja niin tulee jatkumaan vielä ainakin jokusen viikon. Tällä hetkellä minun täytyy koota elämäni takaisin, tehdä konkreettisia suunnitelmia, yrittää löytää itseni ja yrittää olla onnellinen. Se on hankalaa. Koen itseni ihmisenä, joka nauttii, kun tulevaisuus on suunniteltuna. Olen spontaani, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Kun tulevasta ei ole mitään hajua, olen lähinnä kauhuissani. Pidän siitä, että suuntaviivat ovat selvillä, tarkka lukujärjestystä en tarvitse. Nyt minulla ei ole kumpaakaan ja se on kamalaa. On kamalaa, kun ei tiedä enää kuka on.

I believe in destiny. Everything happens for a reason. There's always at least the smallest flame in every darkness. I just don't know yet, what are the reasons or where is the light. I just have to trust that eventually everything becomes clear, even though it seems impossible right now.

Uskon kuitenkin kohtaloon. Kaikki tapahtuu syystä ja jokaisessa pimeydessä on ainakin se pieni valonpilkahdus. En vain vielä tiedä syitä kaikelle sille mitä tapahtuu, enkä ole vielä löytänyt sitä valoa. Täytyy vain luottaa, että ajan kanssa kaikki järjestyy, vaikka se tuntuukin mahdottomalta just tässä just nyt.

I wish you understand that this blog isn't my priority number one. I will come back once it's possible and my life is back on track. Many pics and stories are still waiting to be published when the time is right! These pics were taken some time ago when I had time to play with make up. Maybe they're a representation of the picture of myself that I'm creating here (and am happy with, as those are the parts that I want to share publicly) and the real me. They are close to each other and are both true in  a way, but you just see the other one.

Toivonkin, että ymmärrätte, ettei blogi ole ekana mun listalla. Palaan kyllä takaisin, kunhan elämä on taas raiteillaan. Monet kuvat ja tarinat odottavat jakamistaan! Postauksen kuvat otin jokin aika sitten, kun minulla oli aikaa leikkiä meikkejen kanssa. Ehkä ne esittävät sitä kuvaa, jota blogissani itsestäni luon ja sitä todellisuutta, mikä sen takana on. Molemmat ovat totta, mutta teille näyttäytyy niistä vain se yksi puoli.